Tekijä: JP

Ansiolentäjän lupakirja

Ilmailuala rakastaa lyhenteitä, joten tämän postauksen alkuun on tarpeellista antaa lyhyt oppimäärä lentolupakirjoista. Enemmän aiheesta Traficomin sivuilla.

  • Kahden tai useamman ohjaajan miehistöllä operoitavan, kaupallisessa ilma­liikenteessä käytettävän koneen (eli tyypillisen matkustajakoneen) päälliköllä tulee olla liikenne­lentäjän lupakirja eli ATPL.
  • Lentokoulusta valmistuvalla pilotilla on useimmiten ns. frozen ATPL joka tarkoittaa sitä, että ATPL-teoriat on suoritettu mutta liikenne­lentäjän lupakirjaa (ATPL) haetaan vasta myöhemmin, kun vaadittava lentokokemus täyttyy.
  • Ansiolentäjän lupakirja CPL oikeuttaa ilmailuun ansio­tarkoituksessa joko yhden ohjaajan miehistössä päällikkönä, tai usean ohjaajan miehistössä perämiehenä.

CPL-vaiheen lennot voi aloittaa jo ennen teorioiden valmistumista mutta lentokokeen voi suorittaa vasta kun kaikki teoriakokeet on läpäisty, joka minun kohdallani tapahtui viime viikolla. Opettaja­resurssien vuoksi koulutuksen tukikohtana toimi Tampere-Pirkkalan kenttä, jonne siirsimme viimeisissä lennoissa käytettävän Piper Arrowin koululentona Malmilta.

Operointi Tampereelta oli mukavaa monessa mielessä – kentällä on lennonjohto, ilmatila on (runsaasta koulutus­toiminnasta ja HX-testeistä huolimatta) Helsinkiä väljempää, ja sijainti keskempänä Suomea mahdollistaa monipuolisemmat reitti­vaihto­ehdot matka­lennoille. Ja matkalentämistä CPL-vaiheessa riittää, kun harjoitellaan esim. taksi- ja ilma­kuvaus­lennoille ominaisia suoritteita – eli niitä hommia, mitä CPL-pilotti voisi tehdä työkseen, ellei suuntaa liikennekoneen perämieheksi.

CPL-koulutukseen kuuluu runsaasti matkalentoja. Oulussa oli näin keväinen keli.

Suotuisien säiden sekä hyvän suunnittelun ansiosta jäljellä olleet lennot saatiin kasaan tiiviissä aikataulussa ja kun lentokoekin järjestyi heti koulutusjakson perään, pääsen jo tänään täyttämään hakemusta ansiolentäjän lupakirjasta. Sitten olisi jäljellä enää uutena koulutus­vaatimuksena tullut parin päivän Advanced UPRT -kurssi sekä reilun viikon kestävä MCC- eli ohjaamo­yhteis­työ­kurssi, joiden jälkeen ammattilentäjän opintolinja on minun osaltani päätöksessä.

Tällä hetkellä on kertakaikkisen outo tilanne, kun ei muutamaan päivään ole oikeastaan mitään kouluun liittyvää tekemistä – pystyy ihan vain ihmettelemään normaalia elämää. Hieno tunne.

ATPL – myöhäis­opiskelijan hyvitys koulun­käynnin jumalille

Tuntuu vähän vaikealta käsittää, että huomenna ei tarvitse päntätä ATPL-teorioita. Seitsemän kuukauden urakka päättyi ja vapauduin ATPL-vankilasta tänään 30.1.2020 klo 14:22, kun klikkasin sääopin kokeen päättyneeksi ja sain tulokset eteeni. Kaikki menivät ensimmäisellä yrityksellä läpi ja keskiarvoksi tuli kohtalaisen tyydyttävä 94 %.

Ilman kakkaraa ja kahvimukia ei ATPL-vankeudesta olisi selvinnyt.

Helpolla tähän ei ole päästy. Huvitan välillä itseäni ajattelemalla, että ahkeroimalla nyt maksan takaisin nuoruuden laiskottelujani, joista selvisin kuin ihmeen kaupalla.

Olin ensimmäisellä kierroksella kohtalaisen lahjakas mutta – ja osin sen vuoksikin – patalaiska opiskelija. Kolmen ällän ylioppilas, mutta ne ällät olivat Lukion Läpi Lukematta laudaturien sijaan. Melkein hävettää, kun muistelen nuoren JP:n opiskelumotivaatiota – sitä ei oikeastaan ollut, ja panostus oli sen mukaista. Näin jälkikäteen ei enää ihmetytä, miksi herra alikersantti tarvitsi Kauhavalla pienen herätyksen ja miksi ne maisteriopinnot jäivät lopulta kokonaan aloittamatta.

Voin yhtään liioittelematta sanoa, että olen käyttänyt itsenäiseen opiskeluun enemmän aikaa kuluneen 20 kuukauden aikana kuin lukiossa, AMK:ssa ja yliopistolla vetelehtimieni seitsemän vuoden aikana yhteensä. Ylioppilaskokeet ja kandintyö tuntuivat leppoisilta askarteluilta tähän settiin verrattuna.

Joku toinen ATPL:t suorittanut saattaa tässä kohtaa tuhahdella, että ei se nyt NIIN vaikeaa ollut, ja täysin oikeutetusti tuhahteleekin – minulle tämä oli kirjoituksia ja kandia isompi juttu, joku toinen on varmasti toista mieltä. Minullakin oli vielä sikäli helppoa, että pystyin keskittymään täysipäiväisesti opiskeluun – iso hatunnosto heille, jotka tekevät saman setin täysipäiväisen työn ohella!

—

Mikä tästä ATPL-setistä sitten teki (minulle) niin ison jutun? Asiaan vaikutti muutamakin tekijä.

1. Itsenäisen opiskelun määrä. Pääasiassa itsenäisesti luettavat etäteoriat antavat paljon joustoa, mutta ne myös kasaavat paljon vastuuta opiskelijalle aikatauluttamisen ja edistymisen seuraamisen suhteen. Minusta oli kiva suunnitella ja seurata etenemistä (#excelnisti) mutta oli myös ajoittain raskasta olla samanaikaisesti sekä asiakas, projektipäällikkö, että projektin ainoa resurssi. 

2. Vaadittava osaamisen taso. EASA:n teoriakokeilla on ikävä maine, että ne on tehty keinotekoisen vaikeiksi kysymällä paljon epäolennaisia asioita ja kysymällä oleellisia asioita tarpeettoman vaikeasti. Ongelmaan on onneksi havahduttu ja kysymyspankkia uudistetaan parhaillaan kovalla kädellä – oman kokemukseni mukaan uudet kysymykset ovatkin pääsääntöisesti melko hyviä. Osa vanhemmista kysymyksistä puolestaan on silkkaa nihilismiä.

Kokelailta vaadittavan nippelitiedon kanssa on menty välillä lähes surrealistisiin ulottuvuuksiin.

3. Päättömät kysymykset. Ylettömän nippelitiedon lisäksi osa vanhemmista kysymyksistä on sellaisia, että niitä on mahdotonta saada ensiyrityksellä oikein, vaikka kokeessa saisi olla oppikirja mukana. Onneksi nämä vähenevät koko ajan mutta niin pitkään kuin niitä on mukana, on kolmannen osapuolen kysymyspankki välttämätön apuväline harjoitteluun. Ja sitä harjoittelua tarvitaan paljon.

Kysymyksen tekijän mielestä linssipilvi näyttää harmittomalta vaikka minusta se on hiton pelottava – tätä et kirjoista opi!

4. Hinkkaaminen. Soveltavien tehtävien ratkaisutekniikka pitää hioa riittävän nopeaksi vääntämällä harjoituslaskuja uudestaan, uudestaan, uudestaan… ja vielä muutaman kerran uudestaan. Ajallisesti tiukin koe on mielestäni General Navigation: 120 minuuttia aikaa vastata 60 kysymykseen, joista suurin osa on laskuja tai karttatehtäviä. Minulla meni tähän ensimmäisessä harjoituskokeessa 105 minuuttia, tänään tosipaikassa olin vastannut kaikkiin 65 minuutin kohdalla jolloin loppuajan pystyi käyttämään tarkistamiseen. Kolmen viikon harjoittelulla suoritusajasta lähti yli kolmannes – onnistuisipa sama myös maratonilla! Harjoituskysymysten hinkkaamisen hyödyt ovat kiistattomat mutta en voi kiistää, etteikö 27 000 kysymyksen kanssa olisi välillä vähän puuduttanut.

5. Arvosanojen merkitys. Kymmenen kuskin lentotaitoja tai ryhmätyöosaamista on vaikea laittaa yksiselitteisesti paremmuusjärjestykseen, mutta teoriakokeiden keskiarvo on miellyttävän kvantitatiivinen suure kun tuoreita pilotteja arvioidaan urakehitykseen vaikuttavissa tilanteissa. Ei varmasti lähellekään tärkein mittari, mutta mukana kuitenkin.

—

Nyt ATPL-pänttääminen on siis vihdoinkin ohi mikä tarkoittaa ainakin hetkellisesti lisääntynyttä vapaa-aikaa. Huomenna ajattelin kertailla Arrowin käsikirjaa, koska lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus lähteä Pirkkalaan lentämään loput CPL-lennot kasaan. Käsikirjakertailuun ja suunnistuslentojen suunnitteluun riittää kuitenkin virka-aika, kun lapset ovat tarhassa ja koulussa – ei tarvitse enää illalla jatkaa kysymyspankin kanssa, kuten viimeaikoina on ollut tapana. 

Viikonloppuna voisi käydä vaikka hiihtämässä.

Loppu lähenee

Istuin tänään viimeiset teoria­tuntini Malmilla. Tämän jälkeen jäljellä on enää Traficomin kokeet, muutama lentotunti Tampereella sekä ohjaamo­yhteis­työ­kurssi Saksassa. Sain toimistolta mukaan ison kasan todistuksia ja onnentoivotukset edessä oleviin kokeisiin.

Haikea ja vähän hämmentynytkin olo – nytkö tämä tosiaan on loppumassa?

Viimeinen oppitunti oli kuvaamataitoa.

Pukukaappi neloshallilla on tyhjennetty ja avaimet luovutettu, lentohaalari ja muut tykötarpeet lähtevät nyt kotiin mukaan koska näillä näkymin minulla ei ole enää asiaa Malmille ennen valmistumistani. Toivottavasti tänään ei kuitenkaan ollut viimeinen kerta ikinä, kun sain katsella lentotoimintaa Pyöreän ikkunasta – toivotaan päättäjille viisautta Malmin jatkon suhteen.

Ensikosketus tulevaan toimistoon

Taustaa: hakiessani opiskelemaan Salpauslennolle hain ja tulin valituksi samalla myös Norran ab initio -ohjelmaan, johon kuuluville opiskelijoille annetaan ns. ehdollinen työllistämis­lupaus. Käy­tän­nössä tämä tarkoittaa, että avautuvia työpaikkoja tarjotaan ensin näille opiskelijoille edellyttäen, että opinnot ovat sujuneet riittävän hyvin.

Kävin tänään Norralla kurssimme toisen ab initio -oppilaan kanssa kuulemassa tilannepäivitystä työllistymisnäkymiin ja keskustelemassa käytännön asioista mahdollisen työllistymisemme suhteen. Meillä molemmilla on koulutus kesken eli täysin varmaksi työpaikkaa ei voi vielä sanoa, mutta mahdollisuudet ovat hyvät.

Palaveripullat olivat tuoreita – lähikaupan paistopiste kunniaan – eikä kahvi maistunut ollenkaan lentopetrolille, joten tapaamisesta jäi kaikin puolin hyvä maku. Käynnin kohokohta oli tutustuminen yhteen uudistetuista ATR-koneista, jossa pääsimme istumaan ohjaamossa ja ihastelemaan katkaisijoiden ja mittarien täyttämiä paneeleita lähietäisyydellä. Vaikka se kuulostaa vähän lapselliselta, niin kymmenen minuuttia ohjaamossa antoi melkoisen lisämotivaation koulutuksen loppusuoralle.

Entisestäkin toimistosta näkyi parkkipaikka, mutta siellä oli autoja sekä poroja.

Aineen­vaihto­shokki

Tänään oli sikäli juhlallinen päivä, että pääsin ATPL-teoriamateriaalien viimeiselle sivulle – eli kaikki aineistot on nyt kertaalleen käyty läpi, ja loppuaika ennen viimeisiä kokeita käytetään harjoituskysymysten ja kertailun parissa.

Tyttären iltasatukirjakin sattui tukemaan opiskelua.

Siirtyminen yhdestä moduulista toiseen on melkoinen shokki. Trafille mennessä kaikki tuntuu selkeältä ja harjoituskokeista on tullut tasaisesti yli 90-prosentin tuloksia, ja sitten yhtenä kauniina päivänä kun aloitat seuraavan moduulin oppiaineet: PUUF – olet taas lähtöpisteessä. Käsitteet ovat vieraita, perustason kaavat ovat hukassa, ja olet autuaan pihalla lähes kaikesta aiheeseen liittyvästä…

Lohdullista on, että samalta on tuntunut monta kertaa aiemminkin. Kokeissa vaadittavalle tasolle kiipeäminen vaatii vain työtä, ei sen ihmeempää.

Ruudun toisella puolen

Rovaniemen lentoaseman joulusesonki on huikea. Normaalisti kentällä käy kääntymässä Finnairin vuorokone 3-4 kertaa päivässä ja Norwegian lähes joka päivä, nyt sesongilla molemmat lentävät useita lisävuoroja joiden päälle tulee vielä talvikauden reittiliikenne EasyJetin ja Turkish Airlinesin operoimana, sekä parhaina päivinä jopa toistakymmentä charteria eri puolilta Eurooppaa.

Syksyllä Arrow mahtui tuonne hyvin parkkiin, nyt siinä on vähän isompaa kalustoa taukoilemassa.

Otin tällekin joululle muutaman taksivuoron talouden tukemiseksi mutta ihan samanlaiseen urakointiin ei ole mahdollisuutta kuin viime vuonna – myös ATPL-teorioiden viimeinen moduuli vaatii töitä, tai muuten ei hyvä heilu koepäivänä. Taloudellisen hyödyn lisäksi takseilu on mukavaa vaihtelua teorioiden kanssa paahtamiseen – matkalaukkujen kanssa saa mukavasti liikuntaa, ja näkeepä päivän aikana muutakin kuin kirjat ja kysymyspankin.

Aina välillä lento on myöhässä ja ennakkotilausasiakasta voi joutua odottamaan pitkäänkin, jolloin kentällä ehtii katsella maisemia ja hörpätä kupin kahvia – taksinkuljettajakortilla sai muuten lentoaseman kahviosta paremmat alennukset kuin miehistökortilla! Yllättävän edullista kahvikuppia nauttiessa tuumailin samalla, että näillä näkymin katselen seuraavaa sesonkia ikkunalasin toiselta puolelta.

Toinen istunto: 11/14

ATPL-teorioiden toinen moduuli on nyt paketissa, kun Traficom lähetti pari tuntia istuntoni päättymisestä todistuksen läpäistyistä kokeista. Tällä kertaa vuorossa olivat AL, MnB, Perf, RNAV, OPS, VFR COM sekä IFR COM jotka menivät läpi vaihteluvälillä 86 – 100 %, keskiarvona 94 %. Koska kokeita oli tässä setissä yhteensä seitsemän, jaoin ne kahdelle päivälle mikä tuntui olevan hyvä ratkaisu.

Yksitoista ainetta (vasen pino) on jo läpäisty mutta kolmessa viimeisessä (oikealla) on melkein yhtä paljon luettavaa jäljellä.

EASA-kysymysten laatu näyttää menevän oikeaan suuntaan: niitä kaikkein typerimpiä knoppeja mitä harjoituspankeissa on näkynyt, ei osunut minulle yhtään. Vain parissa kysymyksessä oli jotain pientä valittamista huonon kieliopin tai epämääräisten sanamuotojen vuoksi mutta kokonaisuutena hyvin reiluja kokeita. MnB tuntui epäilyttävän helpolta ja siitä tulikin 100 % kun taas yleisesti helppoina pidetyt COM-kokeet tuntuivat kovinkin vaikeilta, ja molemmista näyttikin löytyneen pari satasentappajaa.

Aika mukava fiilis, nyt on jo 11 ainetta paketissa ja enää kolme (GNAV, MET, FPM) jäljellä. Kolmosmoduulin opiskelu alkaa saman tien – kuten kuvasta näkyy, on siinä melkein yhtä paljon luettavaa kuin kahdessa ensimmäisessä yhteensä.

Helsinki City Airport

Olin palaamassa lounaalta Pyöreästä, kun japanilaisen näköinen herra pysäytti minut parkkipaikalla ja kysyi, puhunko englantia. Vuokra-auton navigaattori oli ohjannut hänet keskustaa lähimmälle lentokentälle ja hämmennys oli suuri, kun aulan Departures-taululla ei näkynytkään Finnairin lentoa Tokioon.

Tein päivän hyvän matkailuteon ja autoin häntä löytämään Helsinki-Vantaan navigaattorista, jotta kotimatka pääsisi jatkumaan.

Malmin Pyöreä kuvattuna kesällä – näin marraskuussa on vähän harmaampaa.

Vaikka Malmi ei tätä matkailijaa palvellutkaan, on se kiistatta äärimmäisen tärkeä paikka suomalaiselle ilmailulle etenkin koulutusmielessä. Rovaniemeläisenä en kehtaa hirveästi ottaa kantaa Helsingin kunnallispolitiikkaan mutta sanonpa vain, että onhan se aivan käsittämätöntä puupäisyyttä jos toimiva kenttä tuhotaan ja tilalle rakennetaan saastuneeseen suohon uppoava lähiö.

Isi lähtee illalla Helsinkiin

Tämä on yksi niitä tekstejä, jotka ovat maanneet luonnoksena kuukausitolkulla. Tänään kun pitkästä aikaa hyppäsin junaan, sopivasti vielä näin isänpäivän iltana, tuntui sopivalta viimeistellä se julkaisuvalmiiksi. 

Koulutukseen hakeutumista pohtiessani suurin huolenaiheeni oli, että miten jatkuvat poissaolot vaikuttavat perhe-elämään. Jos joku perheellinen lukija pohtii samoja kuvioita niin sanoisin, että kyllä tämän saa sujumaan mutta ei se aina ole pelkkää päivänpaistetta.

Isänpäivä laittaa aina miettimään oman suoritustason riittävyyttä. 

Arki on rullannut kohtalaisen hyvin, ennen kaikkea vaimoni sekä kotipaikkakunnan tukijoukkojen ansiosta. Olisi mukava väittää, ettei projekti ole aiheuttanut yhtään riitaa – 17 vuotta kestäneessä parisuhteessa niitä syntyy pienemmistäkin asioista – mutta eihän sellaista valetta kukaan uskoisi. Ihan hyvin meillä kuitenkin menee.

11-vuotias esikoisemme on suhtautunut tilanteeseen tosi joustavasti. Poissaollessani otamme videopuhelun lähes joka ilta ja kun pakkailen laukkua seuraavaa reissua varten hän vain varmistaa rutiinoituneesti, että milloin tulen takaisin. Hän on ollut myös valtavan isona apuna pikkusiskon kanssa, joka ei luonnollisestikaan ikänsä vuoksi pysty suhtautumaan yhtä kypsästi.

Pian viisivuotias kuopuksemme ei aluksi oikein tajunnut, että mistä isin opiskelussa on kyse. Ensimmäisenä kesänä ihmetys muuttui ajoittain kiukutteluksi kun lähtöhetki lähestyi, mutta seuraavan talven aikana kiukuttelut vähän unohtuivat kun olin enimmäkseen kotona. Toinen vuosi oli paljon helpompi kun reissaaminen väheni ja ikääkin tuli lisää – toki ikävä nousee välillä pintaan vieläkin mutta sellaista tilannetta ei ole enää tullut, että pitäisi lähteä itkevän lapsen luota junalle. Muutamasta vaikeasta lähdöstä huolimatta olen päässyt tässä hävettävän vähällä – yleensä kotiinpaluun jälkeen on luvassa ylenpalttista halailua ja vain joskus ”isi on tyhmä ja kakka” – suurin osa ikäväkiukuttelustahan on tapahtunut viikolla muiden läheisten seurassa.

Kuten arvata saattaa, isossa elämänmuutoksessa alku oli vaikeinta mutta arki alkoi helpottua varsin pian, kun itse kukin oppi sujuvat toimintamallit. Nyt kun opiskelua on takana jo melkein puolitoista vuotta, on reissaaminen tällä hetkellä melko vähäistä, koska suurin osa työstä on kotona tehtävää etäopiskelua.

Taaksepäin ajatellessa alun PPL-vaihe olikin kaikkein raskain, koska olin yhtäkkiä kaikki arkipäivät Helsingissä. Sen jälkeen kotona on pystynyt viettämään yllättävänkin paljon aikaa, osittain etäteorioiden ja osittain lentokoulutuksen joustavuuden ansiosta – karkeasti arvioituna olen lentänyt ainakin kolmanneksen koulutukseen kuuluvista tunneista Rovaniemeltä käsin ja teorioiden vuoksi etelässä tarvitsee käydä vain kerran parissa kuukaudessa.

Tällä hetkellä on siis enemmänkin poikkeus rutiiniin, kun isi lähtee illalla Helsinkiin suorittaakseen viikon mittaisen teoriajakson, jonka jälkeen edessä on taas monta viikkoa itsenäistä opiskelua kotona. Tilanne tulee luonnollisesti muuttumaan sitten kun työt aikanaan alkavat – reissaamisesta tulee taas uusi normaali ja siinä on varmasti kaikilla oma opettelunsa edessä. Se on kuitenkin varmasti helpompaa kuin mitä opintojen aloittaminen oli, kun mukana kuviossa ei ole brutaalia tulotason laskua ja sen aiheuttamaa lisäpainetta.

Isyyteen, ja vanhemmuuteen yleensäkin, kuuluu ajoittainen tunne omasta riittämättömyydestä. Varmasti voisin olla parempikin isä, kuin nyt olen mutta varmasti voisin olla myös huonompi – riippumatta siitä, vietänkö paljon aikaa reissussa vai en. Täytyy vain uskoa, että tämä riittää.

Boolen logiikka

Olen opiskellut yhden lukuvuoden verran tietotekniikkaa AMK:ssa, johon sisältyi mm. elektroniikan ja ohjelmoinnin peruskurssit. Sen jälkeen opiskelin samaa asiaa hienommin nimettynä, eli informaatioteknologiaa, yliopistolla sivuaineena. Sittemmin työskentelin melkein vuosikymmenen verkkosivustojen ja vähän muidenkin digijuttujen parissa.

Tästä taustasta huolimatta ATPL-opintojen aineistoissa tulee huomattavan paljon ”ai näinkö se toimiikin” -oivalluksia liittyen elektroniikkaan ja jopa ruohonjuuritason tietotekniikkaan. Voisin sanoa, että aineisto on melko perusteellista – en esimerkiksi entuudestaan tiennyt, että englanninkielinen sana bit tulee termistä binary digit. Koulussa ja töissä puhuttiin aina vain biteistä, ilman sen kummempia taustoituksia.

Aiemmassa ammatissani myös Boolen logiikkaa tuli käytettyä säännöllisesti, mutta eipä niitä symboleita tullut koskaan opeteltua – nekin tulivat vähän odottamatta vastaan nyt ATPL-teorioissa. Hetkittäin tulee mieleen kyseenalaistaa, että onko näiden asioiden hallinta tärkeää liikennelentäjälle, mutta onhan se – muuten et pääse kokeista läpi ja lupakirja jää saamatta.