Kotisimupäivitys

Kerroin viime vuoden huhtikuussa pienimuotoisesta kotisimuharrastuksestani. Nyt sillä saralla päästiin aimo harppaus eteenpäin, kun rohkenin investoida muutamaan lisähärpäkkeeseen.

Asennusprojektin jälkeen Ekopisteen pahvipuristimelle on töitä.

Päivitysprojekti lähti liikkeelle jo yli vuosi sitten, kun totesin vanhan halpis-joystickkini toivottoman kömpelöksi ohjausvälineeksi vähänkin monimutkaisemmilla koneilla – peukalonpään kokoisella kaasuvivulla ei paljon hallinnoida teho-, seos- ja lapakulma-asetuksia, monimoottorihommista puhumattakaan. Ostin järeähkön Honeycomb Bravo Throttle Quadrant –throttlen: riittävästi kahvoja, trimmipyörä, autopilotin kontrollipaneeli sekä muutama katkaisija. Loistava hankinta. 

Edellinen versio, jota ei tule ikävä.

Aika pian tuli todettua, että huonoksi tiedetty ilotikku on täysin loppu. Simuilu meni autopilotin näpräämiseksi, koska käsin lentäminen oli toivottoman epätarkkaa tikun ollessa veltto ja tunnoton. Meni oikeastaan maku koko hommasta – pystyi tällä vähän menetelmiä harjoittelemaan, mutta laskukierroksesta tuli vain paha mieli. 

Oli selvää, että kunnollinen yoke (eli rattimallinen lento-ohjain) pitäisi hommata ja sopiva mallikin oli ollut tiedossa jo pitkän tovin. Jäi vain muutama ongelma:
  • Työpöytään ei voi kiinnittää pysyvästi yokea. 
  • Yoken kaveriksi tarvitsee pakolla myös polkimet. 
  • Kaikki nämä härpäkkeet pitää maksaa. 
Rupesin tutkimaan erilaisia ständivaihtoehtoja, sekä miten niihin saisi haluamani ohjainkombon kiinni. Sopivaa ständiä ei löytynyt Suomesta, joten kysäisin nettikeskustelun perusteella suoraan puolalaiselta Wheel Stand Pro -valmistajalta, milloin heidän uutta malliaan voisi ostaa täällä. Sain nopeasti vastauksen, että voisin tilata paketin heiltä vaikka heti ja siinä olisi tarvittavat kiinnitysadapterit mukana, joten raha vaihtoi omistajaa vielä samana päivänä.
Jouduin siis tilaamaan ständin Puolasta, kun kotimaasta ei löytynyt sopivaa mallia. Olisi varmaan parempi minunkin harrastaa autosimuja, niin saisi hommata huippuluokan rigit tuosta aivan naapurista OverPowerilta… No äkkiähän tämäkin tuli perille. Itse asiassa nopeammin, kuin Helsingistä tilattu paketti.

Ständi Puolasta oli päivää aiemmin perillä, kuin polkimet Helsingistä.
Aiemmin oli siis jo hankittuna laadukas throttle, jota olin käyttänyt antiikkisen halpis-joystickin (Logitech 3D Wireless) kanssa. Nyt kotiohjaamon perustaksi saapui erityisellä ”Honeycomb-adapterilla” (joka on yksinkertainen 10x40x300 mm teräspalikka) varustettu Wheel Stand Pro Warthog -ständi, johon kiinnitin kaikki ohjaimet. Bravon rinnalle nousi samaan sarjaan kuuluva Honeycomb Alpha Flight Controls, ja pöydän alle sujahti Logitech Saitek Pro Flight Rudder Pedals -poljinsetti. Olisi ollut kiva mennä all-Honeycomb ja hankkia myös saman valmistajan polkimet, mutta tulossa olevan Charlie-poljinsetin myynnin alkamisesta ei ole vielä tietoa, joten enpä ruvennut odottamaan.
Kokoaminen oli verrattain suoraviivaista, vaikka sainkin tuhrattua pelkän ständin kasaamiseen koko illan. Puolustan hidasta työtahtia innokkaalla assistentilla, sekä poljinpaketin myöhästymisellä – ständin kokoamisohjeessa suositellaan aloittamaan poljinten asennuksesta, ja ymmärrän kyllä miksi. Asensin kuitenkin ensin yoken ja throttlen ständiin, että pääsin mittomaan, miten kokonaisuus toimii pöydän kanssa.
Ensimmäinen sovitus, Alpha & Bravo rinnakkain.

Ilman polkimia ständi on käyttökelvottoman kiikkerä (polkimet toimivat vastapainona ja tukipisteenä yokesta vedettäessä), joten en edes kytkenyt johtoja kiinni vaan jäin odottamaan polkimien saapumista seuraavana päivänä. Niiden asentaminen jälkikäteen oli odotetun hankalaa, mutta onnistui ilman aineellisia vahinkoja. Proseduurin aikana löin pääni pöytään vain yhden kerran.

Pedaalien ergonomia ei ole timanttinen, mutta hinta-laatu-suhde on hyvä.

Ständiä hankkiessani tärkein kriteeri oli liikuteltavuus, koska saman pöydän ääressä tehdään päivisin töitä. Alunperin tarkastelemani Wheel Stand Pro V2 Deluxe olisi ollut näppärämmän kokoinen, mutta Honeycomb-laitteiden kiinnittäminen siihen oli epävakaata. Hankkimani Warthog-versio on huomattavasti leveämpi ja vaikuttaa poljinasennuksen jälkeen vakaalta sekä toimivalta ratkaisulta. Tämäkin kokonaisuus painaa yli 20 kg – liikuttelu ei ole ihan hirveän mukavaa, mutta kuitenkin mahdollista.

Ja koska kotiohjaamo on mallia mobiili, on helppo liitettävyys tärkeää. Ohjaimet kytkeytyvät tietokoneeseen verkkokaupan halvimman USB-hubin avulla, jonka kiinnitin ständin ylimääräiseksi jäävään sivupöytään. Kaikki ohjaimet liitetään hubiin ja hubin kautta koko setti saadaan kiinni ja irti yhdellä liittimellä. Hubiin on varalta olemassa myös ulkoinen virtalähde, jos PC:n portista tuleva sähköteho loppuisi kesken – ainakaan vielä sille ei ole ollut tarvetta.

USB-hubille löytyi hyvä kiinnityspaikka. Kaapelivientejä pitää vielä siistiä.

Vanhan nörtin mieltä lämmitti, että jo vuosikymmeniä hehkutettu ”USB Plug & Play” -teknologia todellakin toimii nykyään. Kun laitteet oli asennettu ständiin ja johdot olivat paikallaan, käynnistin koneen ja klikkasin Microsoft Flight Simulator 2020:n latautumaan – ja kaikki todellakin toimi ilman minkäänlaisia nikotteluja! Ei tarvinnut kalibroida tai säätää, vaan pääsi suoraan tositoimiin. No tokihan kaikkien painikkeiden ohjelmoinnissa oman mielensä mukaisesti menee pitkä tovi, mutta periaatteessa kaikki toimi heti, kun yhdistin laitteet tietokoneeseen.

Valmiina lennolle!

Sitten vain kovaa lentämistä. Ja ai ettien että – kuten arvata saattaa, kyllä hyvä yoke ja toimivat polkimet tuovat aivan uudenlaista tuntumaa simuiluun! Kirjoitan joskus toisella kertaa enemmän hehkuttelua itse lentämisestä ja keskityn tässä postauksessa laitteiden hehkuttamiseen. Voin kuitenkin kertoa, että on aika kivaa.

Lentäessä pieneksi haasteeksi osoittautui toimistotuolin epävakaus polkimia käyttäessä, mutta tuolin sai pysymään yllättävän hyvin paikallaan laittamalla parin rullan taakse kumiset kiilat. Istuimen kääntyminen häiritsee vähän mutta siihen varmaan tottuu – tai sitten joutuu kohta hankkimaan uuden tuolinkin… toivottavasti ei, koska tykkään kovasti nykyisestä.

Pieni kumikiila estää tuolia rullaamasta polkimia käytettäessä.

Härveleitä hankkiessani tavoitteena oli, että ohjaamo on helppo kerätä sivuun kun se ei ole käytössä. Tämä toteutuu kohtuullisesti: laitteet on helppo irrottaa koneesta, mutta reiluhkon painon ja hankalan muodon vuoksi pitkien matkojen siirtely on vähän ankeaa. Todennäköisesti kokemus opettaa tähän paremmat menetelmät, mutta tällä hetkellä olen todennut kätevimmäksi tavaksi siirrellä laitteita toimistotuolilla istuen – proseduuri näyttää hölmöltä, joten onneksi kukaan ei näe.

Päivän lennot lennetty ja Airplane Mode OFF.

Olipa mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa kunnolla ilmailuun liittyvästä aiheesta. Lähiaikoina on tarkoitus käydä uusimassa SEP- ja IR-kelpparit ja uudet simuvehkeet vaikuttavat ainakin muutaman tunnin testailulla erinomaiselta hankinnalta sitä ajatellen, koska lentäminen tuntuu nyt erittäin aidolta – tästä kokemuksesta on luvassa tarinaa kunhan aika on kypsä.

Seuraavaksi kotisimun hankintalistalla on TrackIR kätevämpään kuvakulman vaihtamiseen (vaimolle wink-wink, synttärit ovat pian!) ja sitten joskus hamassa tulevaisuudessa järeämpää rautaa konepellin alle, mutta jälkimmäisellä ei ole vielä varsinaista kiirettä – simu pyörii nyt aika mukavasti 40-50 FPS ruudunpäivitysnopeudella, kun grafiikka-asetuksia ei laita liian näteiksi. Sitten joskus myöhemmin sellaisia herkkuja, ei vielä näille lumille.

Kotisimuilua

Kotisimuilu helpottaa pahinta lentonälkää. Microsoft Flight Simulator 2020 on ollut avitaationörttien ykköspuheenaihe siitä asti, kun sen kerrottiin olevan rakenteilla. Vuonna 1982 alkanut legendaaristakin legendaarisempi lentosimulaattorisarja sai vihdoin jatkoa viime syksynä, ja onhan tuo kyllä huikeaa tavaraa.

Rate my setup? Erityisen ylpeä olen tikkua varten tekemästäni aputasosta.

Edelliseen sukupolveen verrattuna todentuntuisuus on lisääntynyt jopa yllättävän paljon. Siinä missä FSX tuntui keskinkertaiselta apuvälineeltä menetelmien harjoitteluun, 2020-versio – ainakin  pitkän lentotauon jälkeen – tuntuu antavan jotain aivan peruslentämiseenkin, vaikka ohjaimet ovat kuvassa näkyvää tasoa. 

Bittikoneen käytös tuntuu niin realistiselta, että huomaan korkeusmuutosten aikana vaistomaisesti tasailevani painetta korvakäytävässä, vaikka sille ei tokikaan PC:n ääressä olisi tarvetta. Lentäminen tuntuu myös oikeissa paikoissa vaikealta joten uskallan kuvitella, että kotisimuilu antaa ainakin jotain hyötyä myös reaalimaailman ilmailutaidoille. Ainakin se on parempi vaihtoehto, kuin olla aivan irrallaan kuvioista.

Erityisen hauskaa uudessa simussa on, että maailma on mallinnettu satelliittikuvien perusteella niin tarkasti, että VFR-lentäminenkin tuntuu mielekkäältä. Suoritin esimerkiksi erään monta tuntia kestävän maisemalennon, jossa suunnistettiin yksinomaan maastokartan avulla ja se ei tuntunut edes kovin teennäiseltä. Vanhemmilla simuilla tällaisesta ei tarvinnut edes haaveilla, kun kaikki maasto näytti enimmäkseen samalta. 

Vaikka VFR:kin on nyt kivaa, on kotisimuilun selkeästi parasta antia IFR-touhuilu. AI-lennonjohto sekoilee välillä aika rankasti (esim. käsky kiivetä pikkukoneella 10 000 jalkaa ylemmäs 20 mailia ennen kenttää) mutta menetelmät toimivat pääpiirteissään oikein ja radiotaajuudet ym. detaljit ovat hyvin kohdallaan. Kyllä siinä ihan tunnelmaan pääsee, kun pöydällä on aidot lähestymislaput paperisena ja samat fiksit ja reitit löytyvät simukoneen GPS:stä.

Pieniä bugeja simussa toki riittää, kuten odottaa saattaa tämän mittaluokan teoksessa, mutta päivityksiä tulee mukavaan tahtiin ja toimivuus sekä suorituskyky ovat parantuneet joka kerta. Kun yhtälöön lisää harrastajien ja kaupallisten kehittäjien koko ajan rakentamat lisäosat, kuten parannellut kentät ja uudet lentokoneet, voin vain kuvitella kuinka hieno ekosysteemi MSFS2020 tulee olemaan parin vuoden kuluttua.

Miinuspuolena näissä (kuten kaikessa muussakin tietotekniikkaan tai lentämiseen liittyvässä) hommissa on, että rahaa saa kulumaan helposti ja paljon. Peruslaitteisto onneksi oli ihan kohtuullisella tasolla jo ennestään mutta pian piti hommata kunnollinen throttle+kytkinpaneeli (Honeycomb Bravo), jotta IFR-seikkailut ja autopilotin räplääminen sujuvat mukavammin. Sitten meni näyttökin vaihtoon (Asus VG35VQ 35″), kun vanha alkoi yllättäen tuntua ihan liian pieneltä. Isommasta näytöstä on onneksi apua töissäkin, eli se oli helpompi perustella vaimolle ja throttlen ostin itselleni synttärilahjaksi.

Seuraavana toivelistalla olisivat kunnon yoke ja polkimet mutta niitä ei pysty investoimaan ihan saman tien, kun rahaa menee pariin muuhunkin asiaan elämässä – kohta 15-vuotias Logitechin halpistikku saa jatkaa palveluksessa vielä toistaiseksi. Ja konepellin allehan saisi uppoamaan parikin tonnia, että uudelle näytölle saisi nätimpää grafiikkaa… Tästä kierteestä ei ihan helposti oikaista!