Teoriaa ja logistiikkaa

Sään salliessa yölennot alkavat ensi viikolla Pirkkalassa, jes! Pääsen sopivasti lämmittelemäänkin kun siirrän leirillä käytettävän koneen Malmilta päiväsaikaan matkalentona sinne. Meinasin ensin lähteä päivää aiemmin reissuun, jotta ehtisin käydä verestämässä tuntumaa harjoituslennon merkeissä mutta kun tämä siirtonakki osui minulle, niin sehän käy oivasta harjoituksesta.

Ensi talven aikataulut tarkentuivat sen verran, että irtisanoin soluhuoneeni vuokrasopimuksen. Talven aikana on näillä näkymin viikon verran intensiivisempää lähiopetusta, muuten mennään pääasiassa itsenäisen opiskelun merkeissä huhtikuun tienoille asti joten turhapa minun on maksaa HOAS:lle tyhjästä huoneesta – se viikon setti helmi-maaliskuussa on edullisempaa olla vaikka hotellissa ja haen sitten keväällä uutta kattoa pään päälle.

Keväällä opiskelija-asunnon saannin pitäisi olla aika helppoa, kun muuttoliike on ensisijaisesti poispäin suuntautuvaa. Vuokrasin Helsingissä tarvitsemilleni tavaroille varastokopin, joten niidenkin puolesta homman pitäisi olla aika näppärästi hoidettavissa – tavarat varastoon ja nouto keväällä, kun tiiviimpi lähiopetus jatkuu mittarisimujen merkeissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *