elämänmuutos – Sivu 2

Aidan toisella puolen

Arvelin viime vuoden joulukuussa, että katselisin seuraavaa talvisesonkia ikkunaruudun toiselta puolen – ATR:n ohjaamosta. Tokihan ATR ei normaalioloissa juurikaan käy Rovaniemellä mutta ajatus oli niin runollinen, että otin taiteellisen vapauden julkaista sen faktuaalisesta epätarkkuudesta huolimatta.

Kaikki tietävät mitä alkuvuodesta tapahtui ja tällä hetkellä lentotyö jouluna 2020 näyttää minun osaltani enemmän kuin epävarmalta. Toivo elää vielä, mutta realisti pettyy harvemmin kuin optimisti.

Onneksi asun tässä lähellä lentokenttää, melkein loppulähestymislinjan alla, jolloin ilma-aluksia näkee ja kuulee päivittäin. Kerran kävin kentälläkin katsomassa, kun olin sopivasti liikkeellä norralaisen vierailuaikaan – onhan se vasta maalattu ATR kaunis, eikö olekin?

Ilman koronaa istuisin tuolla.

Microsoftin uusi lentosimu julkaistaan tasan viikon päästä. Jos olisi vähän irtorahaa niin olisin tilannut kunnolliset ohjaimet ja odottaisin vesi kielellä, nyt täytyy vielä pidätellä kunnes henkilökohtainen talouskriisi taittuu.

Osa-aikakesäprojektipäällikkö ja koronakassakriisin karkotus

Vanhan sanonnan mukaan routa ajaa porsaan kotiin. Tähänastinen kesä on ollut säiden puolesta roudaton mutta talouspuolella kyyti tuntui sitäkin kylmemmältä, kun odotettujen lentotöiden sijaan alkoi työttömyys – tämän porsaan kohdalla koti tarkoittikin tilapäistä paluuta vanhan ammatin pariin, kun muutaman kuukauden toimettomuuden jälkeen löysin itseni osa-aikaisena kesäproikkarina kahden rovaniemeläisyrityksen palkkalistoilta (samaan aikaan).

Projektipäällikön tärkein työväline on kahvimuki. Kakkosena tulee Excel tai Sheets.

Lyhyt kertaus uusille lukijoille: olen työskennellyt 2008-2018 markkinointiviestinnän ja web-kehityksen parissa. Aloitin lentäjäopintoni kesällä 2018 ja valmistuin talvella 2020, jonka jälkeen jatkoin heti seuraavana maanantaina Norran perämieskurssilla. Kurssi keskeytettiin ennen tyyppivaihetta koronan vuoksi ja tätä kirjoittaessani odotan sen jatkumista.

—

Koronan talousvaikutuksista on puhuttu paljon julkisuudessa. Worst case scenarioihin verrattuna meidän perheen tilanne voisi olla huonompikin mutta eihän se kivalta tuntunut tajuta, että käden ulottuvilla siintänyt opiskelijaelämän loppu siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Kun opiskelijasta työttömäksi muljahtaneen iskän lisäksi äiskäkin pääsi lomautuksien makuun, piti alkaa jo ihan tosissaan miettiä, miten laskut maksetaan ennen kuin päivärahahakemukset tuottavat satoa.

Onneksi pankki tarjoaa lyhennysjoustoa asuntolainaan. Onneksi opintolainojen lyhennys alkaa vasta ensi vuonna. Onneksi luottokortissa on riittävästi virtaa. Onneksi on hyvinvointivaltio.

”Sitten kun meillä on rahaa…” on tämän kevään myötä ollut usein käytetty lauseenaloitus myös lasten taholta – ymmärrettävästi kaikki isommat investoinnit ovat olleet jäissä jo jonkin aikaa ja aamiaispöydässä on tarjottu sitä vähän halvempaa mehulaatua. Pienempikin ymmärtää, että rahaa saa kun käy töissä mutta sitä piti selittää vähän enemmän, että miksei elintaso ole jo palautunut normaaliksi vaikka isillä on taas ollut töihin liittyviä palavereita ja muuta puuhaa. Vaikeahan sitä on viisivuotiaan hahmottaa, että osa-aikatyöllä tienaa tavallista vähemmän ja sitten kun se palkka aikanaan tulee tilille, sillä pitää ensin maksaa koronakevään kartuttamaa luottokorttivelkaa ja kaikkea muuta tylsää.

No nyt on kuitenkin jotain tekemistä, josta saa jonkinlaista palkkaa. Työn, opiskelun, tai muun mielekkään tekemisen merkitystä hyvinvoinnillekaan ei passaa vähätellä – huomasin yllätyksekseni itsekin, että vaikka oli aikaa lepäillä ja harrastaa ja tehdä vaikka mitä mukavaa, toimettomuus aiheutti ajoittain selkeää ärtyneisyyttä ja lapsille tuli korotettua ääntä huomattavasti normaalia herkemmin. Pahoittelut siitä vielä tätäkin kautta, jos päädytte joskus näitä lukemaan.

—

Se menneestä, nyt tähän päivään ja osa-aikakesäprojektipäällikön jännittäviin seikkailuihin internetin ihmemaassa!

Tai no… niistä seikkailuista ei synny kovin jännittävää kertomusta, joka liimaisi lukijan tuolinreunalle. Parin vuoden tauon aikana oli tullut pari uutta työkalua ja uusissa firmoissa on vähän erilaiset työtavat, mutta itse työ sinänsä on samaa kuin ennenkin – sovitaan asioita, tehdään tehtävälistoja ja vahditaan aikatauluja. Ja juodaan kahvia – vatsa joutuu todella koville sosiaalisen kahvin määrästä, jos erehtyy siirtymään kotikonttorilta toimistolle.

Ihan mukavaa olla taas töissä mutta odotan kyllä innolla tyyppikurssin alkamista.

Työtön lentäjä

Onhan se hienoa olla ammatiltaan lentäjä, mutta sen työtön-etuliitteen ottaisin mielelläni mahdollisimman pian pois. Näennäinen toimettomuus tuntuu oudolta, kun on sitä ennen painanut vuosikymmenen töissä ja pari vuotta intensiivisen opiskelun merkeissä. Koska täysin toimettomana olisi tympeä olla, ovat kodin rästihommat pelastaneet koronaloman mielekkyyden.

Nyt on mm. pattereiden kannakkeet säädetty samaan korkoon.

Olen päätynyt tekemään sellaisiakin askareita, joiden tekemistä olin kaavaillut muutaman vuosikymmenen päähän eläkepäiville. Olen muun muassa säätänyt kukkapenkkien reunakivetyksiä, poistanut pihalaatoilta niille kasvaneet turvekerrokset, oikaissut lämpöpattereiden kiinnitykset, imuroinut autotallin…

Ruuhkavuosiin tottuneelle tuntuu aivan käsittämättömältä, että päivän – ja jopa viikon – aikatauluja voi säätää esimerkiksi siten, että ”hoidankin asian huomenna, koska pesin vasta auton ja tänään sataa vettä”. Normaalitilanteessahan asia on hoidettava täsmälleen silloin, kun siihen on ylipäätään mahdollisuus – muuten se jää hoitamatta.

Kotitöiden ja perheen ohella aikaa on jäänyt myös liikunnalle, videopeleille sekä ATR-tyyppimateriaalien varovaiselle tutkailulle. Mikäpä tässä, ihan mukavaa kun ei ole kiirettä mutta en kyllä pahastu, kun Norralta aikanaan ilmoitetaan koulutuksen jatkosta. Ennen kesälomia ei varmasti tapahdu mitään mutta syksy on toivoa täynnä.

Nyt olisi kohtalaisesti aikaa kirjoittaa blogiakin mutta aiheista on vähän uupelo, kun varsinaisen ilmailu-uran osalta ei hirveästi tapahdu. Aihetoiveita voi edelleen laittaa kommentteihin tai sähköpostitse lentoon.blog@gmail.com

Uusi normaali

Kylläpä aika rientää, kun on mukavaa. Tällä viikolla tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun jäin opintovapaalle vanhasta työstäni ja korona-poikkeustilan alustakin on jo toista kuukautta. Alkuhämmennyksen jälkeen ”uusi normaali” alkaa tuntua aivan vain ”normaalilta” – tänäänkään ei tarvitse lähteä minnekään.

Tämän lähemmäs ilmailua en ole ihan vähään aikaan päässyt.

Vaikka koulutuksen keskeytyminen ja sen myötä työllistymisen siirtyminen harmittavat, on poikkeustilassa (ainakin henkilökohtaisella tasolla) hyviäkin puolia. Arkikiireiden poistuessa on ollut aikaa touhuta kotona kaikkea sellaista, mihin normaalisti ei riitä aikaa. Kodin pienten korjaustöiden lista on lyhentynyt merkittävästi ja olen harrastanut liikuntaa enemmän kuin vuosikausiin. Harkitsen jopa uuden kestävyysjuoksuprojektin aloittamista – jos ei joukkotapahtumia järjestetä, niin voihan maran tai puolikkaan juosta itsekseenkin.

Yksi konkreettisimpia mittareita muutoksen mittakaavalle on autoilun väheneminen. Vanhoina hyvinä aikoina Volvon matkamittariin kertyi n. 150 kilometriä viikossa työ-, harrastus- ja kauppareissujen muodossa, tällä hetkellä ajoa tulee vajaa kymppi: kerran viikossa markettiin ja takaisin. Töpselihybridiä tarvitsee muutenkin tankata aika harvoin mutta nyt en edes tiedä, koska auto on tankattu viimeksi.

Lapsille tilanne on myös ollut aika erikoinen. Pitääkö iskän ja äiskän olla huolissaan, kun esikoinen kirjaimellisesti kiljui riemusta, kun eilen tuli tieto lähiopetuksen jatkumisesta?

Esikoisen sopeutuminen etäkouluun ja -harrastuksiin sekä datavälitteiseen seuraelämään on ollut aika helppoa mutta kuopus kaipaa sitäkin enemmän huomiota, kun ikätovereita ei ole nähnyt pitkään toviin. Onneksi minulla ei ole juurikaan työ- tai kouluhommia hoidettavana, joten voin viettää hänen kanssaan paljon aikaa – toivottavasti en tee ammattilaisten työtä tarpeettoman vaikeaksi opettaessani nuorempaa kotiesikoulu-henkisesti lukemaan ja laskemaan.

Liikkumisrajoitusten poistumista ja sitä seuraavaa lentoliikenteen elpymistä odotellessa jostain olisi hyvä keksiä kesätöitä. Olen jo lähetellyt pienen pinon hakemuksia, osa rekryistä on keskeytetty poikkeustilan vuoksi mutta kyllä ihmisiä aina välillä työllistyykin. Homma jatkuu.

Poikkeustila

Onneksi olen zombie-dystopioiden suuri ystävä, joten meneillään oleva poikkeustila ei tunnu erityisen vieraalta: Pienet selviytyjäjoukot ovat linnoittautuneet omiin oloihinsa. Kun ruoka loppuu, ryhmän vahvin lähtee etsimään tarvikkeita autioituneesta marketista. Tukikohdan ulkopuolella muita ihmisiä vältellään ja jopa vähän pelätään – entä jos juuri TUO tartuttaa minutkin?

Isonkaan hädän tullen meillä ei ole mitään hätää.

Esimerkiksi moderni klassikko The Walking Dead (joko sarjakuvana, TV-sarjana tai pelinä) sekä leffapuolella 28 Days Later jatko-osineen ovat mainioita sisäänheittotuotteita genreen. Mikäli kuitenkin dystopiaviihde aiheuttaa ahdistusta, kannattaa ehkä jättää näihin tutustuminen koronapandemian jälkeiseen aikaan – muuten saattaa ruveta ahdistamaan liikaa, kun huomaa yllättävän runsaat yhtäläisyydet fiktion ja reaalimaailman kanssa.

Meneillään olevan poikkeustilan suurin poikkeus tavalliseen on luonnollisesti arjen totaalinen muuttuminen. Oma koulutukseni on keskeytetty, joten olen tällä hetkellä päätoiminen lasten- ja kodinhoitaja. Vaimo tekee normaalia työpäivää etänä, koululainen on etäkoulussa ja tarhaikäinen kotihoidossa. Meillä on asiat melko hyvin – etäilijöille on omat työtilansa, taloon tulee valokuitu ja – mikä tärkeintä – tarhaikäisellä on koronalomani myötä käytettävissään dedikoitu kaitsija.

Eikä siinä vielä kaikki, että aamulla ei saa/tarvitse lähteä mihinkään. Sehän on tavallaan ihan mukavaakin (ainakin vielä toistaiseksi), ettei tarvitse kiirehtiä tarhaan ja töihin. Kotoisia aamuja huomattavasti enemmän harmittaa se, että illalla ei saa lähteä mihinkään minne normaalisti menisi.

Tyypillisenä arkiviikkona kalenterissani on merkintöjä keskimäärin viidellä eri värillä: omat aikataulut grafiitilla/salvialla/mustikalla, perheen yhteiset menot laventelilla, isomman tytön menot basilikalla ja pienemmän tomaatilla, vaimon menot viinirypäleellä, jne. – aika värikästä arkea. Viime viikolla ensimmäinen reaktio silmän osuessa puhelimen kalenterinäkymään oli, että onko widgetti kaatunut kun näkyy pelkkää valkoista?

Lisääntyneen vapaa-ajan lisäksi mukavaa tässä poikkeustilassa on se, että koronaeristys pitää poissa myös perinteiset flunssa- ja vatsatautivirukset, joita normiarjessa kannetaan päiväkodista kotiin lähes yhtä paljon kuin piirustuksia. En ole epidemologi mutta voisin kuvitella, että tällainen katko sosiaalisessa kanssakäymisessä on huono uutinen ihan viruskunnalle ylipäätänsä? Toivotaan siis, että koronan lisäksi myös muut taudit pysyisivät ainakin vähän aikaa loitolla tämän tilanteen ansiosta.

Yhtiökoulutus alkoi

Alkuvuosi on ollut melko vauhdikas, kun heti ATPL-teorioiden perään piti paketoida sekä CPL-lennot, UPRT, että MCC-koulutus ennen maaliskuun alkua, jolloin Norran yhtiökoulutus alkoi. Ei se oikeastaan tehnyt edes tiukkaa – pelivaraa jäi melkein 60 tuntia siitä kun paluulento Berliinistä laskeutui Helsinkiin, ennen kuin piti olla turvatarkastuksessa toimiston portilla ensimmäisen koulutuspäivän merkeissä. Siinähän ehti käydä kotonakin kääntymässä.

Norran meille järjestämä koulutus alkaa konversiojaksolla, jonka aikana tutustumme yhtiöön yleisesti sekä erityisesti toimintaohjeisiin, joiden perusteella jokapäiväinen operointi pyörii. Konversiojakson jälkeen aloitetaan tyyppikurssi jolla opiskellaan tulevan työkalun (meidän tapauksessamme ATR 72-500) ruumiin- ja sielunelämää sekä turvallista käyttöä. Tyyppikurssin jälkeen koulutus jatkuu vielä jonkin aikaa linjalla määrättyjen kouluttajakapteenien kanssa, ennen kuin tulokkaasta tulee riviperämies jota voidaan rosteroida työvuoroihin kenen tahansa kapteenin pariksi.

Lähes kaikki työkoneet on jo maalattu mutta pienoismalleissa on vielä vanha NoRRA-väritys.

Ensimmäisen viikon jälkeen on hieman informaatioähkyinen, mutta muuten hyvin positiivinen fiilis. Uutta asiaa tulee valtavasti; lähtien uusista kurssikavereista ja jatkuen uusiin kouluttajiin, talon tapoihin ja paikkoihin sekä käytettäviin tietojärjestelmiin (joita on paljon). Tärkeimmät paikat, eli kahviautomaatit, vessat ja taukotilat, alkavat jo löytyä hyvällä varmuudella mutta melkein kaikki muu vaatii vielä tässä vaiheessa tietoista pohdintaa.

Kurssiasioiden lisäksi opettelua on vaatinut myös uusi tukikohta täällä periferiassa. Nyt kun opiskelu (ja myöhemmin työskentely) vaativat säännöllistä läsnäoloa pääkaupunkiseudulla, vuokrasin pitkästä aikaa huoneen kimppakämpästä ja sattuipa vielä, että talon muutkin asukkaat työskentelevät ilmailun parissa. Ensimmäisen viikon projektina on ollut löytää optimaaliset reitit ja aikataulut tukikohdasta toimistolle ja takaisin – systemaattisella optimoinnilla olen saanut 12 minuuttia pois keskimääräisestä matka-ajasta (N=4) ja parannettavaa on vielä ainakin viisi minuuttia, ennen kuin kolkutellaan ehtimisen turvamarginaaleja. Tätä varten olen luonnollisesti tehnyt laskentataulukon, koska kaikki on hauskempaa taulukoituna.

Ai niin – kuten ehkä jo huomasitkin, päätin jatkaa bloggaamista ainakin toistaiseksi – pitäähän ihmisellä harrastuksiakin olla. Kysymyksiä sekä ehdotuksia juttuaiheista voi esittää edelleen.

Nyt minä lähden viikonlopuksi kotiin.

ATPL – myöhäisopiskelijan hyvitys koulunkäynnin jumalille

Tuntuu vähän vaikealta käsittää, että huomenna ei tarvitse päntätä ATPL-teorioita. Seitsemän kuukauden urakka päättyi ja vapauduin ATPL-vankilasta tänään 30.1.2020 klo 14:22, kun klikkasin sääopin kokeen päättyneeksi ja sain tulokset eteeni. Kaikki menivät ensimmäisellä yrityksellä läpi ja keskiarvoksi tuli kohtalaisen tyydyttävä 94 %.

Ilman kakkaraa ja kahvimukia ei ATPL-vankeudesta olisi selvinnyt.

Helpolla tähän ei ole päästy. Huvitan välillä itseäni ajattelemalla, että ahkeroimalla nyt maksan takaisin nuoruuden laiskottelujani, joista selvisin kuin ihmeen kaupalla.

Olin ensimmäisellä kierroksella kohtalaisen lahjakas mutta – ja osin sen vuoksikin – patalaiska opiskelija. Kolmen ällän ylioppilas, mutta ne ällät olivat Lukion Läpi Lukematta laudaturien sijaan. Melkein hävettää, kun muistelen nuoren JP:n opiskelumotivaatiota – sitä ei oikeastaan ollut, ja panostus oli sen mukaista. Näin jälkikäteen ei enää ihmetytä, miksi herra alikersantti tarvitsi Kauhavalla pienen herätyksen ja miksi ne maisteriopinnot jäivät lopulta kokonaan aloittamatta.

Voin yhtään liioittelematta sanoa, että olen käyttänyt itsenäiseen opiskeluun enemmän aikaa kuluneen 20 kuukauden aikana kuin lukiossa, AMK:ssa ja yliopistolla vetelehtimieni seitsemän vuoden aikana yhteensä. Ylioppilaskokeet ja kandintyö tuntuivat leppoisilta askarteluilta tähän settiin verrattuna.

Joku toinen ATPL:t suorittanut saattaa tässä kohtaa tuhahdella, että ei se nyt NIIN vaikeaa ollut, ja täysin oikeutetusti tuhahteleekin – minulle tämä oli kirjoituksia ja kandia isompi juttu, joku toinen on varmasti toista mieltä. Minullakin oli vielä sikäli helppoa, että pystyin keskittymään täysipäiväisesti opiskeluun – iso hatunnosto heille, jotka tekevät saman setin täysipäiväisen työn ohella!

—

Mikä tästä ATPL-setistä sitten teki (minulle) niin ison jutun? Asiaan vaikutti muutamakin tekijä.

1. Itsenäisen opiskelun määrä. Pääasiassa itsenäisesti luettavat etäteoriat antavat paljon joustoa, mutta ne myös kasaavat paljon vastuuta opiskelijalle aikatauluttamisen ja edistymisen seuraamisen suhteen. Minusta oli kiva suunnitella ja seurata etenemistä (#excelnisti) mutta oli myös ajoittain raskasta olla samanaikaisesti sekä asiakas, projektipäällikkö, että projektin ainoa resurssi.

2. Vaadittava osaamisen taso. EASA:n teoriakokeilla on ikävä maine, että ne on tehty keinotekoisen vaikeiksi kysymällä paljon epäolennaisia asioita ja kysymällä oleellisia asioita tarpeettoman vaikeasti. Ongelmaan on onneksi havahduttu ja kysymyspankkia uudistetaan parhaillaan kovalla kädellä – oman kokemukseni mukaan uudet kysymykset ovatkin pääsääntöisesti melko hyviä. Osa vanhemmista kysymyksistä puolestaan on silkkaa nihilismiä.

Kokelailta vaadittavan nippelitiedon kanssa on menty välillä lähes surrealistisiin ulottuvuuksiin.

3. Päättömät kysymykset. Ylettömän nippelitiedon lisäksi osa vanhemmista kysymyksistä on sellaisia, että niitä on mahdotonta saada ensiyrityksellä oikein, vaikka kokeessa saisi olla oppikirja mukana. Onneksi nämä vähenevät koko ajan mutta niin pitkään kuin niitä on mukana, on kolmannen osapuolen kysymyspankki välttämätön apuväline harjoitteluun. Ja sitä harjoittelua tarvitaan paljon.

Kysymyksen tekijän mielestä linssipilvi näyttää harmittomalta vaikka minusta se on hiton pelottava – tätä et kirjoista opi!

4. Hinkkaaminen. Soveltavien tehtävien ratkaisutekniikka pitää hioa riittävän nopeaksi vääntämällä harjoituslaskuja uudestaan, uudestaan, uudestaan… ja vielä muutaman kerran uudestaan. Ajallisesti tiukin koe on mielestäni General Navigation: 120 minuuttia aikaa vastata 60 kysymykseen, joista suurin osa on laskuja tai karttatehtäviä. Minulla meni tähän ensimmäisessä harjoituskokeessa 105 minuuttia, tänään tosipaikassa olin vastannut kaikkiin 65 minuutin kohdalla jolloin loppuajan pystyi käyttämään tarkistamiseen. Kolmen viikon harjoittelulla suoritusajasta lähti yli kolmannes – onnistuisipa sama myös maratonilla! Harjoituskysymysten hinkkaamisen hyödyt ovat kiistattomat mutta en voi kiistää, etteikö 27 000 kysymyksen kanssa olisi välillä vähän puuduttanut.

5. Arvosanojen merkitys. Kymmenen kuskin lentotaitoja tai ryhmätyöosaamista on vaikea laittaa yksiselitteisesti paremmuusjärjestykseen, mutta teoriakokeiden keskiarvo on miellyttävän kvantitatiivinen suure kun tuoreita pilotteja arvioidaan urakehitykseen vaikuttavissa tilanteissa. Ei varmasti lähellekään tärkein mittari, mutta mukana kuitenkin.

—

Nyt ATPL-pänttääminen on siis vihdoinkin ohi mikä tarkoittaa ainakin hetkellisesti lisääntynyttä vapaa-aikaa. Huomenna ajattelin kertailla Arrowin käsikirjaa, koska lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus lähteä Pirkkalaan lentämään loput CPL-lennot kasaan. Käsikirjakertailuun ja suunnistuslentojen suunnitteluun riittää kuitenkin virka-aika, kun lapset ovat tarhassa ja koulussa – ei tarvitse enää illalla jatkaa kysymyspankin kanssa, kuten viimeaikoina on ollut tapana.

Viikonloppuna voisi käydä vaikka hiihtämässä.

Ensikosketus tulevaan toimistoon

Taustaa: hakiessani opiskelemaan Salpauslennolle hain ja tulin valituksi samalla myös Norran ab initio -ohjelmaan, johon kuuluville opiskelijoille annetaan ns. ehdollinen työllistämislupaus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että avautuvia työpaikkoja tarjotaan ensin näille opiskelijoille edellyttäen, että opinnot ovat sujuneet riittävän hyvin.

Kävin tänään Norralla kurssimme toisen ab initio -oppilaan kanssa kuulemassa tilannepäivitystä työllistymisnäkymiin ja keskustelemassa käytännön asioista mahdollisen työllistymisemme suhteen. Meillä molemmilla on koulutus kesken eli täysin varmaksi työpaikkaa ei voi vielä sanoa, mutta mahdollisuudet ovat hyvät.

Palaveripullat olivat tuoreita – lähikaupan paistopiste kunniaan – eikä kahvi maistunut ollenkaan lentopetrolille, joten tapaamisesta jäi kaikin puolin hyvä maku. Käynnin kohokohta oli tutustuminen yhteen uudistetuista ATR-koneista, jossa pääsimme istumaan ohjaamossa ja ihastelemaan katkaisijoiden ja mittarien täyttämiä paneeleita lähietäisyydellä. Vaikka se kuulostaa vähän lapselliselta, niin kymmenen minuuttia ohjaamossa antoi melkoisen lisämotivaation koulutuksen loppusuoralle.

Entisestäkin toimistosta näkyi parkkipaikka, mutta siellä oli autoja sekä poroja.

Ruudun toisella puolen

Rovaniemen lentoaseman joulusesonki on huikea. Normaalisti kentällä käy kääntymässä Finnairin vuorokone 3-4 kertaa päivässä ja Norwegian lähes joka päivä, nyt sesongilla molemmat lentävät useita lisävuoroja joiden päälle tulee vielä talvikauden reittiliikenne EasyJetin ja Turkish Airlinesin operoimana, sekä parhaina päivinä jopa toistakymmentä charteria eri puolilta Eurooppaa.

Syksyllä Arrow mahtui tuonne hyvin parkkiin, nyt siinä on vähän isompaa kalustoa taukoilemassa.

Otin tällekin joululle muutaman taksivuoron talouden tukemiseksi mutta ihan samanlaiseen urakointiin ei ole mahdollisuutta kuin viime vuonna – myös ATPL-teorioiden viimeinen moduuli vaatii töitä, tai muuten ei hyvä heilu koepäivänä. Taloudellisen hyödyn lisäksi takseilu on mukavaa vaihtelua teorioiden kanssa paahtamiseen – matkalaukkujen kanssa saa mukavasti liikuntaa, ja näkeepä päivän aikana muutakin kuin kirjat ja kysymyspankin.

Aina välillä lento on myöhässä ja ennakkotilausasiakasta voi joutua odottamaan pitkäänkin, jolloin kentällä ehtii katsella maisemia ja hörpätä kupin kahvia – taksinkuljettajakortilla sai muuten lentoaseman kahviosta paremmat alennukset kuin miehistökortilla! Yllättävän edullista kahvikuppia nauttiessa tuumailin samalla, että näillä näkymin katselen seuraavaa sesonkia ikkunalasin toiselta puolelta.

Oppimisen ilo

Ennen nykyistä opiskelijaelämääni minulla oli takana pakolliset yhdeksän vuotta peruskoulussa, kolme vuotta lukiossa, yhden talven vierailu AMK:ssa ja kolme vuotta yliopistolla. Ottaessani kandin paperit ulos yliopistolta, olin 25-vuotias ja käyttänyt 65 prosenttia elämästäni jonkinlaisen koulunkäynnin merkeissä – ei siis ihme, että maisteriopinnot jäivät aloittamatta kun työelämä tempaisi mukaansa.

Koulutusputkea seurannut vuosikymmen toimistorottana oli hyvää aikaa, ja opetti arvostamaan arjen peruspilareita:

Säännöllinen päivärytmi
Riittävä ravinto
Riittävä uni

Oikeastaan nämä ovat osittain päällekkäisiä, toinen täydentää toistaan tai on toisen edellytys. Pääsääntöisesti itsenäisesti opiskelevalla opiskelijalla on paljon vapauksia mutta halutessaan näistä peruspilareista pystyy pitämään kiinni – ja ainakin minun kohdallani niistä myös täytyy pitää kiinni, jotta homma etenee.

ATPL-teoriat ovat kohtalaisen laaja paketti. Oman edistymisen näkeminen auttaa jaksamaan.

Vaikka pidän 36-vuotiaana itseäni edelleen nuorukaisena, olen setämies-kaartia suhteessa useimpiin opiskelutovereihini kuuluessani samaan ikäluokkaan monien opettajiemme kanssa. On kuitenkin mukava huomata, että vanha koira oppii uusia temppuja kun tarpeeksi yrittää: esimerkiksi muutamat aeromystiikan kaavat tuntuivat aluksi sangen kryptisiltä, kun niitä yritti tankata kirjasta päähän mutta 1500 harjoituskysymystä myöhemmin ne ovat itsestäänselvyyksiä, kun niitä on muutaman kerran soveltanut paperilla ja yrittänyt johtaa tutummista kaavoista.

Se onkin aina pienen tuuletuksen paikka, kun uuden kaavan soveltaminen onnistuu harjoitustehtävässä tai joku vaikealta tuntunut kysymystyyppi menee ensimmäisen kerran oikein. Tätä oivaltamisen nautintoa osaa nyt yhden työuran jälkeen arvostaa paremmin, kuin aikanaan yliopistolla kun takana oli vuosikausia pelkkää opiskelua enimmäkseen ei-kiinnostavista oheisaineista.

Leijonanosa teorioista opiskellaan itsenäisesti etänä, joten olen yleensä kotona laittamassa välipalaa ja auttamassa läksyissä kun esikoisemme tulee koulusta. Siinä samalla olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan, miten hän oppii ja ymmärtää uusia asioita – kuten yleisesti tiedetään, tapoja on lähes yhtä monta kuin opiskelijoitakin.

Viidesluokkalaisemme opintoja seuratessa on ollut myös mukava huomata, kuinka monet jo peruskoulussa opeteltavat asiat aikanaan kytkeytyvät käytännön elämään – esimerkiksi maantieto ja matematiikka raapaisevat samoja aiheita, mihin nyt omissa opinnoissani pääsen syventymään. Mukava synergiaetu sekin, että samalla kun itse saan kerrata perusteita, voin entisen tai tulevan ammattini kautta perustella juniorille, mitä käytännön sovelluksia kulloinkin opeteltavalla asialla on.

Kun teoriat aikanaan loppuvat, tulee minulla ikävä yhteisiä välipala- ja läksytuokioitamme. Onneksi arkivapaat kuuluvat työn luonteeseen.