Avainsana: perhe

Tehokas viikko ja piiitkä viikonloppu

Nyt on hieno viikko takana! Maanantaina välitarkkari ja lupa aloittaa soolot, tiistaina kaksi yksinlentoa laskukierroksessa, keskiviikkona yksin laskukierroksessa ja opettajan kanssa pakkolaskuharjoituksia, torstaina opettajan kanssa ensimmäinen suunnistusharjoitus ja perjantaina vielä open kanssa lisää pakkolaskuja sekä toisella lennolla epätavallisten lentotilojen oikaisuja.

Yhteensä yhdeksän lentoa viikkoon. Lentokoulutus on nyt siinä vaiheessa, että ensi viikolla pääsen aloittamaan seuraavan yksinlentojen sarjan ja varmaan siinä ohessa ruvetaan tekemään pidempiä matkalentoja opettajan kanssa, eli päästään laskeutumaan myös kohtalaisen tutuksi käyneen Malmin ulkopuolelle.

Lentojen määrän lisäksi viikosta teki hienon myös nousu ”seuraavalle tasolle”. Oppiminenhan etenee monesti epätasaisesti ja minusta tuntuu, että maanantaina tapahtui pieni tasonnousu. Toimenpiteet alkavat nyt olla hyvin mielessä – alussa oli poikkeus jos muistin tehdä kaikki mutta nyt alkaa olla poikkeus, jos jokin vaihe unohtuu. Mopon käyttäytymistä pystyy jo hieman ennakoimaan, minkä myötä lentokäsiala on tasoittunut. Etenkin laskut ovat parantuneet paljon (vaikka nekin ovat vielä kaukana hyvistä), niitä on kertynyt jo likemmäs sata varsin lyhyessä ajassa joten pitäähän se jossain näkyäkin.

Paljon töitä on vielä tehtävänä ennen kuin ilkeän – tai ylipäätään saan – pyytää rahaa lentotaidoistani, mutta suunta on oikea.

Hyvän viikon kruunasi, että pääsin vanhemman kurssin opiskelijan kyydissä* Helsingistä Ouluun. Normaalireittiin verrattuna kotiintuloaikani Rovaniemelle aikaistui pari tuntia ja rahaakin säästyi n. 20 €. Ja matkalla pääsi vielä observoimaan, miten matkalentoa lennetään – priceless.

*) Koulutukseemme kuuluu yksityislentäjän lupakirjan saamisen jälkeen ns. picitysvaihe (PIC = Pilot In Command), jossa kerätään tiimaa seuraavia pahveja varten vapaavalintaisilla matkalennoilla. Koska opiskelijalla on tässä vaiheessa lupakirja, voi hän ottaa myös matkustajan kyytiin kunhan raha ei vaihda omistajaa.

Vielä täytyy kiitellä koulutuksen joustavuutta. Erinäisistä syistä johtuen olen tällä hetkellä muutaman lennon kurssikavereita edellä. Koska alkuviikko vaikutti opettajien osalta hyvin kiireiseltä, sovimme, että palaan Helsinkiin vasta keskiviikkoaamuksi joten voin nyt olla neljä päivää kotona.

Summa summarum, juuri tällä hetkellä kaikki on aivan käsittämättömän siistiä.

Kolmen päivän kesäloma

Kesä on parasta lentoaikaa joten se pyritään käyttämään hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Jotta lapset (3v ja 10v) eivät ihan kokonaan katkeroituisi iskän lentoharjoituksista, otin perjantain vapaata koulusta ja lähdimme käymään pitkän viikonlopun verran Tallinnassa koko porukka. Sitä ennen muu perhe ehti jo lomailla muutaman päivän täällä etelässä asuvien sukulaisten luona eli ihan hyvän mittainen kokonaisreissu tästä järjestyi vaimolle ja lapsille.

Menimme torstai-iltana laivalle ja kustannussyistä myös yövyimme siellä. Hytti oli edullisimmasta päästä ja sattui laivan tekniikan kannalta erittäin meluisaan paikkaan aivan hyttialueen etuosassa – yöunet jäivät heikoiksi, tähän voisi seuraavalla kerralla satsata sen parikymppiä lisää, jos sillä saisi hiljaisemman hytin. Aika hyvin lapset kuitenkin jaksoivat kierrellä perjantain, nuorempi otti päikkärit ratikassa kun oli vähän pidempi siirtymä iltapäivällä.

Tallinnan joukkoliikenne todettiin hyvin toimivaksi ja varsin edulliseksi, matkakortit sai lunastaa sataman R-Kioskilta ja panttimaksut sai takaisin, kun kortit palautti. Meidän porukalle kolmen päivän kulkemiset maksoivat yhteensä vain 15 €.

Hotellimme oli vuoden 1980 olympiaregattaa varten rakennettu Pirita Spa Hotel, joka on arkkitehtuuriltaan melko veikeä ilmestys. Hinta ja laatu kohtasivat hyvin: huoneet olivat aivan siistejä, aamupala oli asiallinen ja ravintolan listaruoka oli todella hyvää (vaikkakin lasten lista oli valitettavan tuttua nakit ja nugetit -osastoa). Spa-nimike hotellin nimeen tulee nähtävästi hoitotarjonnan kautta, lasten odottamaa räpiköintiä varten oli olemassa vain normaali kuusiratainen uima-allas mutta märkää se vesi oli sielläkin. Erillistä lasten allasta jäimme kaipaamaan, minimisyvyys kun uima-altaassa oli 120 cm.

Lauantaikin meni kaupunkiin tutustuessa, ja kuopuksen päikkärit tuttuun tyyliin siinä ohessa – tällä kertaa minun kantaessani. Lämmintä oli, paita olisi kastunut jopa ilman kyytiläistä. Kahden täyden päivän jälkeen monta paikkaa jäi vielä näkemättä, isomman kanssa pystyisi kiertelemään paljonkin mutta pienempi hyytyy sen verran nopeasti, että 1-2 suunniteltua käyntikohdetta päivään on riittävästi (tai jopa liikaa).

Sunnuntaina ehdimme vielä käydä aamuräpiköinnillä mutta nuorimmainen oli jo sen verran väsynyt reissusta, että halusi varttitunnin jälkeen huoneeseen katsomaan piirrettyjä. Saksaksi dubatut Simpsonit muuten upposivat yllättävän hyvin. Paluumatka Helsinkiin päivälautalla, pikainen varikkopysähdys sukulaisissa jonka jälkeen naisväki lähti yöjunalla kotiin ja minä palasin soluboksiin valmistautumaan kouluviikkoon.

Alkava kouluviikko jää lentojen osalta vajaaksi, TrumPutin-huippukokouksen vuoksi maanantaina on lentokielto muulle paitsi reittiliikenteelle mutta meillä on ”huonon sään palveluksena” yksi koe. Tiistaista perjantaihin pitäisi päästä lentämään normaalisti, sääennusteen perusteella Nomex-haalarit päällä tarkenee varsin kohtuullisesti – ohjaamossa odotettavissa soijaa ja karpaloita.

Mitä sää tekee?

Koulutuksen tässä vaiheessa sää voi varsin helposti estää lentämisen – jos pilvi on liian matalalla niin päivä menee lukuhommiksi. Onneksi opiskeltavaa riittää vaikka PPL-vaiheen teoriakausi virallisesti onkin jo ohi: kertaus kannattaa aina ja kun kertaaminen rupeaa tympimään, voi vaikka fiilistellä ATPL-teoriavideoiden parissa.

Eilen oli CAVOK-keli, eli Ceiling and Visibility OK mikä tarkoittaa suomeksi mainiota lentosäätä. Omalta kohdaltani lennot jäivät väliin kun aamulla oli koulun palaveri ja iltapäivällä opettaja oli kiinni toisaalla, mikä toki ohuesti harmittaa. Tänään tilanne näyttää puolestaan kelien puolesta heikolta, Malmin METAR (tämänhetkinen sää):

ILHF 290610Z AUTO 28011KT 9999 -SHRA OVC013 14/12 Q1005=

ja Helsinki-Vantaan TAF (ennuste):

AF EFHK 290523Z 2906/3006 26010KT 9999 FEW006 BKN015 TEMPO 2906/2912 7000 SHRA BKN008 SCT040CB BECMG 2906/2908 32012KT PROB40 2910/2912 TS TEMPO 2912/2918 33015G28KT=

Kryptisen näköisestä METAR-sanomasta käy ilmi, että tällä hetkellä (havainto on tehty kuukauden 29. päivä klo 0610 UTC) tuulee suunnasta 280 (länsiluode) 11 solmun (6 m/s) voimakkuudella, näkyvyys on yli 10 km, heikkoja sadekuuroja esiintyy, yhtenäinen pilvipeite on 1300 jalan (400 m) korkeudessa, lämpötila on 14 ja kastepiste 12 Celsius-astetta, ja ilmanpaine merenpinnan tasolla 1005 hPa. 

TAF-ennusteessa on vielä vähän enemmän tietoa, yhteenvetona: näkyvyys seuraavien 24 tunnin aikana on enimmäkseen hyvä mutta heikkenee ajoittain sadekuurojen vuoksi. Pilvipeite vaihtelee mutta sinistä taivasta ei juurikaan näy, iltapäivällä voi 40% todennäköisyydellä olla myös ukkosta. Tuuli vaihtelee lännen ja luoteen välillä, voimakkuus 10-15 solmua mutta alkuillasta tuuli voi puuskissa olla jopa 28 solmua (15 m/s). 

Tuollainen 28 solmun puuska heilauttaa mopo-Cessnaa aika voimakkaasti mutta ei sinänsä estä lentämistä, kunhan ei tuule aivan suoraan sivusta kiitotiehen nähden. 

Sovimme aamulla opettajan kanssa, että katsotaan säät uudestaan tuossa iltapäivän puolella josko se siitä kuitenkin paranisi. Oma arvioni on, että heikolta näyttää mutta kerrankos ennusteet erehtyvät.

Tämän ja eilisen kokemuksista viisastuneena taidan jatkossa suosia enemmän junakyytejä silloin, kun ohjelmassa on koululentoja: huonon sään tai muun esteen sattuessa junalipun voi muuttaa mutta halvimman luokan lentolipuissa ei ole muutosoikeutta. Nyt olisin käytännössä voinut lähteä kotiin jo torstaina puoliltapäivin mutta koska lentolippu on varattu perjantai-illaksi, olen Helsingissä siihen asti joka tapauksessa. Ei tähän maailma kaadu, käytän ajan hyödyksi opiskelemalla mutta olisi pari lisäyötä kotona ollut ihan kiva juttu kun yhtä hyvin voin lukea junassakin.

Opiskelua, kokeita, arkea

Meneillään olevan PPL-osion* teoriavaihe sisältää yhdeksän ainekohtaista koulun koetta joiden jälkeen tehdään vielä virallinen Trafin koe, jossa mitataan kootusti kaikkien osa-alueiden hallintaa. Kokeet tulevat aika nopealla tahdilla, viimeisestä oppitunnista kokeeseen on tähän mennessä ollut keskimäärin 2-3 päivää eli luettavaa riittää käytännössä koko ajan. Tällä hetkellä seuraava koe on ”vasta” maanantaina (kirjoitan tätä torstaina), joten rohkaistuin huilaamaan yhden blogipostauksen verran kun huomenna ehtii junassa lukea hyvän tovin.

*) PPL = yksityislentäjän lupakirja, ensimmäinen lentolupakirja jonka suoritamme koulutuksen alussa.

Jo legendaariseksi muodostunut Trafin kysymyspankki on tullut tutuksi kokeisiin valmistautumisessa. Suomenkieliset kysymykset on käännetty toisesta kielestä ja välillä tulee vastaan käännösvirheistä johtuvia päättömyyksiä, mutta ovathan nuo kysymykset ihan oma taiteenlajinsa muutenkin – eräs teoriakouluttaja sanoi osuvasti, ”valitse se, mikä on vähiten väärin tai eniten oikein”.

Vaikka kysymykset välillä ovat mitä ovat, on harjoituskokeiden tekemisestä ollut ainakin minulle paljon hyötyä – siellä huomaa hyvin, että mitkä asiat ovat huonosti hanskassa ja niitä tarkistellessa tieto painuu paremmin mieleen kuin monotonisesti lukemalla. Toki harjoituskokeissa ei kysytä ihan kaikkea mitä lentäjän on tarpeen tietää, joten myös perinteisellä pänttäämisellä on sijansa.

Ensimmäisten kolmen viikon aikana ei ole tarvinnut kärsiä vapaa-ajan ongelmista ja tuskin tarvitsee myöhemminkään ainakaan teoriakauden aikana. Nyt kun kämppä alkaa olla (spartalaisesti katsottuna) täysin varusteltu, alkaa Helsingin-päiville muodostua selkeä rytmi:

  1. herätys
  2. aamupala
  3. koululle
  4. oppitunteja
  5. lounas
  6. oppitunteja
  7. kämpälle
  8. päivällinen
  9. opiskelua
  10. puhelut kotiin
  11. lenkki
  12. suihku
  13. iltapala
  14. opiskelua
  15. nukkumaan

Mitäpä muuta kasvava lentopoika tarvitsee?

Viikonloput olen pyrkinyt pyhittämään perheelle. Se on onnistunut aika hyvin, koska arki-iltoina ja matkustaessa ehtii lukea sen verran varastoon, että viikonloppuna riittää enimmillään parin tunnin kertailu tärkeimmistä asioista ja kirjat voi muuten pitää laukussa.

Kokonaisuutta ajatellen kaikki sujuu jopa paremmin, kuin osasin ennakkoon toivoa. Perhe-elämä toimii yllättävän kivuttomasti, videopuhelut pitävät pahimman ikävän aisoissa ja viikonloppuna iskä saa sitten huomiota koko viikon edestä. Opiskelu on juuri niin mielenkiintoista kuin odotinkin joten aamulla herää erittäin mielellään, kun tietää mitä on päivän ohjelmassa.

Odotusta

TJ, Tänään Jäljellä, tai Tarkka on ainakin jokaiselle varusmiespalveluksen suorittaneelle tuttu mittari. Olen vähän mittausfiili – seuraan ja tilastoin kodin sähkönkulutusta, laitan lenkille aina sykemittarin ja GPS-seurannan päälle, teen huvikseni Excel-taulukoita näennäisen satunnaisista aiheista… Olisi outoa, jos en olisi kiinnostunut myös TJ-luvuista.

Inttiaikana oli yleinen vitsi, että JP tietää varmasti päivän TJ:n – ja kyllähän minä tiesinkin. Kyse ei (aina) ollut siitä, että halusin TJ0:n tulevan mahdollisimman nopeasti. TJ:n – kuten muidenkin asioiden – mittaaminen ja seuraaminen on minulle ensisijaisesti hauska harrastus. Se on jopa vähän meditatiivista, kun säännöllisesti kiinnittää huomiota johonkin näennäisen pieneen seikkaan omassa arjessaan. Sellaiseen seikkaan, jota ei muuten tulisi huomioineeksi.

Kun kurssille pääsyni varmistui, laitoin aika pian kännykän aloitusnäyttöön TJ-laskurin viimeiseen työpäivään. Lukema oli silloin vähän päälle 90, tätä kirjoittaessani se on 3. Kuukaudet ovat muuttuneet viikoiksi, päiviksi… Nyt viimeinen aamu ja avainten luovutus ovat jo tosi lähellä.

TJ wäbä!

Viimeinen työpäivä on ensimmäinen iso etappi tällä matkalla. Seuraavaksi tulee ensimmäinen koulupäivä, ensimmäiset kokeet, ensimmäiset lennot…

Viimeisten tilalle alkaa tulla ensimmäisiä.

Uuden alkaessa kaikki ei varmasti ole ruusunpunaista ja hienoa. Jossain vaiheessa tulee lasten ikävä, väsymys viikoittaiseen reissaamiseen, ehkä koko hankkeen kyseenalaistaminen. Silloin täytyy vain uskoa, että tämä on sen arvoista.

Once you have tasted flight…

Ensimmäinen lentokokemukseni oli alta kymmenkesäisenä, kun kävin vanhempieni kanssa lyhyellä yleisölennätyksellä vesitason kyydissä. Silloin homma ei vielä erityisemmin kolahtanut vaikka pienoismalli- ja lelulentsikoita oli kertynyt pienestä pitäen. Jollakin tapaa lentävät koneet kuitenkin aina kiehtoivat ja varsinainen ilmailukärpänen puraisi lukiossa, kun ilmavoimien kadetti kävi esittelemässä lentävää varusmieskurssia, ja sen myötä aukeavaa lentoupseerin uraa.

Tuon puolituntisen esittelyn aikana aloin ensimmäistä kertaa tosissani pohtia, että olisiko minulla mahdollisuuksia päästä lentäjäksi.

Hankin silloisen Ilmasotakoulun hakupaperit käsiini ja kun aika koitti, postitin ne hakutoimistoon. Ensimmäisellä kerralla matka tyssäsi jo kakkosvaiheen lihaskuntotestiin mutta seuraavana vuonna hain uudestaan ja pääsin läpi koko viisivaiheisen karsinnan.

Kerron toisella kertaa tarkemmin EFKA:n kupeessa viettämästäni ajasta joten hypätään tässä kohtaa kurssin loppumetreille.

Pari viikkoa ennen kurssin päättymistä oli aika tehdä päätös jatkosta: hakeutuuko lentoupseerin uralle vai lähteekö kotiin monta kokemusta rikkaampana? Päätin lähteä kotiin – tai oikeammin muuttaa pois kotoa ja laittaa hynttyyt yhteen silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa. Nuori rakkaus oli kohtalainen vaikutin päätöksessä mutta taustalla oli monta muutakin seikkaa, palaan niihinkin myöhemmin.

Nuoren rakkauden lisäksi myös rakkaus lentämiseen oli voimissaan, eikä koti EFRO:n laskeutumislinjalla jälkimmäistä ainakaan hillinnyt. Hommasin vähän keskivertoa hienomman kameran, virallinen syy oli koiraharrastuksen kuvaaminen mutta lentsikoitahan minä sillä bongailin. Koulua varten hommattu tietokone pyöritti (hieman töksähdellen) Flight Simulatoria. Illat kuluivat usein netin ilmailupalstoilla.

Eräänä päivänä huomasin lehdessä ilmoituksen Finnairin tytäryhtiön Aero Airlinesin ab initio -hausta. Homma kuulosti hyvältä: koulutus nollasta suoraan työpaikkaan ja työnantaja maksaa lähes kaiken muutaman vuoden työsitoumusta vastaan. Hain ohjelmaan ja minut kutsuttiin haastatteluun Finnairin pääkonttorille jolloin minulle vasta valkeni, että tämähän tarkoittaisi muuttoa Tallinnaan. Tuohon aikaan tietoa ei löytynyt netistä samaan malliin kuin nykyään joten Viro tuli minulle täysin puskista.

Tuon haastattelupöydän ääressä tein yhden elämäni suurimmista virheistä sanoessani, että en välttämättä ole valmis muuttamaan Tallinnaan. Aerolta ei sen jälkeen kuulunut mitään ja lentosuunnitelmani jäivät pitkäksi aikaa.

Ryhdyin opiskelemaan, esikoisemme syntyi, sain töitä, finanssikriisi teki monista liikennelentäjistä työttömiä… Arvelin jo, että lentohaaveet on parempi haudata pysyvästi. Vuodet vierivät mutta katse kääntyi aina, kun kuulin jotain lentolaitteeseen viittaavaa ääntä. Satunnaiset työreissut Helsinkiin olivat pientä juhlaa ihan vain siksi, että pääsi lentämään – edes takapenkillä.

Eräs ystäväni valmistui lentokoulusta keskelle pahinta finanssikriisiä eikä päässyt alalle töihin moneen vuoteen. Pari vuotta sitten hän kertoi tilanteen parantuneen merkittävästi ja kuultuani pian hänen päässeen tyyppikurssille ja töihin, aloin itsekin pyöritellä ajatusta mielessäni.

Eniten mietitytti ikä, olisinko 34-vuotiaana jo liian vanha? Googlausta, keskusteluja tuttujen lentäjien kanssa, pari sähköpostia lentokouluihin… Tulin siihen tulokseen, että vielä ehtii mutta nyt on yhdestoista hetki. (Kuulemma jopa nelikymppisiä on aloittanut koulutuksen, joten oikeasti ei ollut vielä ihan yhdestoista hetki – siltä se kuitenkin tuntui.)

Ennen hakemuksen lähettämistä piti luonnollisesti keskustella vakavasti vaimon kanssa, että onko hän valmis siihen, mitä tämä vaatii käytännössä: arkipäivät yksinhuoltajana ja taloudellinen päävastuu perheen elättämisestä seuraavien 2-3 vuoden ajan. Suureksi ilokseni hän tuki ajatusta joten ryhdyin selvittämään, miten tämä saadaan käytännössä onnistumaan.

Monta iltaa laskemista, pohdintaa ja suunnittelua. Neuvotteluja pankissa, soveltuvuuskokeita, lääkärintarkastuksia, haastatteluja… ja lopulta hyviä uutisia.

Leonardo da Vincin kerrotaan sanoneen:

”For once you have tasted flight, you will walk the earth with your eyes turned skyward, for there you have been and there you will long to return.”



Tänä kesänä minä palaan taivaalle.

Läksiäiset

Tänään vietettiin työkavereiden kanssa läksiäisiäni. Olen viihtynyt melkein kymmenen vuotta samassa talossa mutta kahden viikon päästä jään kesälomalle, ja sen jälkeen opintovapaalle, toteuttaakseni pitkäaikaisen unelmani.

Olen sanonut kaikille, että teen tämän hetken mielijohteesta – vain 15 vuoden harkinnan jälkeen. Se on puoliksi vitsi mutta kuten vitseissä usein, tässäkin on totta toinen puoli. Ja ainakin yksi neljännes päälle.

Ensimmäiseen koulupäivään Salpauslennolla on tätä kirjoittaessani kolmisen viikkoa. Opiskelun aloittaminen tarkoittaa arkea Helsingissä ja perhettä Rovaniemellä – junat ja reittilentokoneet tulevat tutuiksi ja videopuheluista tulee aivan uudella tavalla osa arkea.

Tämä ei olisi mahdollista ilman valtavaa tukea puolisoltani, joka joutuu seuraavina kuukausina ja vuosina kantamaan suuren vastuun perheen arjesta. En varmasti osaa tarpeeksi kertoa, kuinka kiitollinen olen mutta täytyy ainakin yrittää. Kiitos.