Avainsana: Norra

Ensikosketus tulevaan toimistoon

Taustaa: hakiessani opiskelemaan Salpauslennolle hain ja tulin valituksi samalla myös Norran ab initio -ohjelmaan, johon kuuluville opiskelijoille annetaan ns. ehdollinen työllistämis­lupaus. Käy­tän­nössä tämä tarkoittaa, että avautuvia työpaikkoja tarjotaan ensin näille opiskelijoille edellyttäen, että opinnot ovat sujuneet riittävän hyvin.

Kävin tänään Norralla kurssimme toisen ab initio -oppilaan kanssa kuulemassa tilannepäivitystä työllistymisnäkymiin ja keskustelemassa käytännön asioista mahdollisen työllistymisemme suhteen. Meillä molemmilla on koulutus kesken eli täysin varmaksi työpaikkaa ei voi vielä sanoa, mutta mahdollisuudet ovat hyvät.

Palaveripullat olivat tuoreita – lähikaupan paistopiste kunniaan – eikä kahvi maistunut ollenkaan lentopetrolille, joten tapaamisesta jäi kaikin puolin hyvä maku. Käynnin kohokohta oli tutustuminen yhteen uudistetuista ATR-koneista, jossa pääsimme istumaan ohjaamossa ja ihastelemaan katkaisijoiden ja mittarien täyttämiä paneeleita lähietäisyydellä. Vaikka se kuulostaa vähän lapselliselta, niin kymmenen minuuttia ohjaamossa antoi melkoisen lisämotivaation koulutuksen loppusuoralle.

Entisestäkin toimistosta näkyi parkkipaikka, mutta siellä oli autoja sekä poroja.

Toivepostaus: haku lentokouluun

Monet ovat kyselleet minulta koulutukseen hakeutumisesta; ”oliko vaikeat pääsykokeet” tai ”kuinka tarkasti sinua testattiin”, ja niin edelleen. Aihe on selvästi kiinnostava joten täytyyhän siitä kirjoittaa jotakin. 

En rupea listaamaan haun eri vaiheissa tehtyjä testejä tai muita yksityiskohtia, niistä löytyy tietoa netti väärällään mikäli joku on kiinnostunut lukemaan. Hyvä hakufraasi on ”pilot aptitude” ja linkittämistäni blogeistakin löytyy tarkempia kuvauksia testeistä. Sen sijaan kirjaan tähän hieman omia fiiliksiäni prosessin aikana ja yleisiä havaintoja alalle hakeutumisesta.

Minun tapauksessani (Norran ab initio -oppilaaksi Salpauslennolle) haku oli viisivaiheinen, ja samaa peruskaavaa se noudattaa muuallakin:

  1. Hakemus ja paperikarsinta
  2. Kykytestit 
  3. Psykologin soveltuvuusarviointi
  4. Haastattelu
  5. Lääkärintarkastus

Hakemusvaiheesta ei ole paljoa kommentoitavaa. Tiesin kouluarvosanojen olevan riittävällä tasolla ja koska pystyin lisäämään maininnan aiemmasta lentokokemuksesta, olin melko luottavainen jatkoon pääsyn suhteen. Pari viikkoa hakemuksen lähettämisestä tulikin kutsu seuraavaan vaiheeseen. 

Vaikka prosessi eteni intistä tutun kaavan mukaan, voin ihan reilusti myöntää, että ensimmäisen testipäivän aamuna jännitti. Matkustin paikkakunnalle jo edellisenä iltana ja yövyin hotellissa, ettei väsymys painaisi huonosti nukutun yöjunan tai varhaisen aamulennon vuoksi. Tämä oli onnistunut ratkaisu ja koinkin olevani hyvässä iskussa ensimmäisenä testipäivänä. Työpäivän verran aikarajoitettuja tehtäviä vaatii kovaa keskittymistä ja iltapäivällä oli sangen tyhjä olo, kun pääsin metsästämään ruokaa ennen arvokasta lepohetkeä – heti seuraavana päivänä olisi edessä psykologin arviointi monivaiheisine haastatteluineen.

Toisen päivän aamuna oma fiilis oli yllättävänkin rento. Edellisestä päivästä oli hyvä tunne ja arvelin, että jos en pahasti mokaa tänään niin olen todennäköisesti jatkossa. Päivä sujui kokonaisuutena hyvin. Yhdessä osiossa olin ehkä suhteellisen lähellä kuitata hullun paperit mutta onneksi tajusin tilanteen ja ehdin korjaamaan… sanotaan vaikka näin, että Rorschach ja huumori eivät sovi yhteen.

Aikanaan hakupäätöstä pohtiessani mietin paljon, että heikentääkö ikä mahdollisuuksiani. Arviointipäivän jälkeen tuntui päinvastoin siltä, että nyt vähän aikuisempana oli merkittävästi helpompaa vastailla psykologin kysymyksiin kuin silloin edellisellä kerralla 19-vuotiaana. Ei ole helppoa avautua, kun ei oikein vielä itsekään tunne itseään.

Soveltuvuustestausten jälkeen tieto jatkoonpääsystä tuli melko pian, ja seuraavaksi oli vuorossa ”työhaastattelu” Norralla. Haastattelu itsessään oli mukava kokemus – jännitti sen verran, että olin hyvin hereillä mutta suoritus tai olemus ei (tietääkseni) jännityksen vuoksi kärsinyt. Tässäkin tuntui siltä, että ikä ja työkokemus olivat jopa eduksi: neuvotteluhuoneet ovat samanlaisia joka paikassa ja kun haastattelijat olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin itsekin, ei ympäristötekijöistä tai lippakulmasta tullut ylimääräisiä paineita. Kotimatkalla mietiskelin, että enpä muuttaisi mitään vaikka pääsisin ottamaan uusiksi ja aika pian tulikin vahvistus ab initio -valinnasta ja ehdollisesta työpaikkalupauksesta.

Hakemusten, testausten ja haastattelujen jälkeen jäljellä oli enää ilmailulääkärintarkastus, eli ns. medikaali. Olin läpäissyt vastaavan – ehkä vähän tiukemmankin – silloin OAK:lle hakiessani joten todennäköisyydet näyttivät hyviltä mutta toisaalta, sen jälkeen oli kulunut 14 vuotta ja paljon aikaa sekä kahvia näyttöpäätteen ääressä… Hermoilu oli onneksi aiheetonta, sillä kaikki oli edelleen kunnossa.

Koko prosessi hakemuksen lähettämisestä lopulliseen valintapäätökseen kesti minun kohdallani kolmisen kuukautta, koulusta riippuen tämä voi vaihdella paljonkin. Prosessi on onneksi sen verran perusteellinen, että sen aikana ehtii itsekin varmistua soveltuvuudestaan alalle – kyllä potuttaisi huomata koulutuksen tässä vaiheessa, että eihän tämä lentohomma kiinnosta enää yhtään.

—

Jos juuri sinä pohdiskelet ammattilentäjäkoulutukseen hakeutumista, olet ehkä miettinyt, voisiko menestysmahdollisuuksiin vaikuttaa ennakkovalmistautumisella?

Kyllä ja ei.

Kykytesteissä mitataan monia asioita joista osa on harjoiteltavissa ja osa ei. Soveltuvuusarviossa arvioidaan persoonaa ja henkilölle luontaisia toimintatapoja – tarpeeksi älykäs mutta joiltain osin soveltumaton yksilö saattaa pystyä ”huijaamaan” muutamassa testissä, mutta toistojen määrä on niin suuri, että epärehellisesti vastaamisesta jää varmasti kiinni.

Käsittääkseni vastausten johdonmukaisuus ja eri testeistä koostuvan kuvan yhteneväisyys, tavallaan siis henkilön persoonan vakaus ja eheys, ovat erittäin tärkeitä mittareita kun soveltuvuutta arvioidaan.

Painotan vielä, että en ole psykologian ammattilainen enkä tiedä yksityiskohtia arviointimenetelmistä tai niiden soveltamisesta. Edellä kirjoittamaani kannattaa siis suhtautua prosessin pari kertaa läpäisseen pilottioppilaan mutuiluna, ei kovin vakavana faktana.

Jos joku kuitenkin kysyisi vinkkejä, sanoisin neljä asiaa:

  1. Lähetä se hakemus. Jos sinäkään et ole lentäjävalintojen ammattilainen, et varmasti osaa arvioida soveltuvuuttasi täydellisesti joten on turha karsia itseään mutun vuoksi. Lääketieteelliset seikat ovat oma juttunsa mutta kannattaa ottaa niistäkin selvää, aika moni luulee vaatimuksia tiukemmiksi mitä ne oikeasti ovat.
  2. Ole rehellinen. Aika monenlaiset tyypit soveltuvat alalle mutta kaunistelusta jää kiinni, jolloin siipi sakkaa varmasti.
  3. Jos ihan välttämättä haluat harjoitella, treenaa yksinkertaisia päässälaskuja, työmuistia ja loogista päättelyä. Jos luontaiset kykysi eivät riitä, et todennäköisesti pysty treenaamalla parantamaan riittävästi mutta jos olet vain vähän ruosteessa, saattaa pieni verryttely parantaa mahdollisuuksiasi. 
  4. Nauti matkasta. Ainakin minusta itse valintaprosessikin oli kiehtova kokemus, vaikka kyseessä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Matkalla oppii itsestään uutta – esimerkiksi valintapsykologin palautekeskustelussa tajusin asioita, joiden huomioiminen parantaa (ja on parantunutkin jo) elämänlaatuani. Time well spent.

Haluatko vielä tärpin? Jos (ja kun) teet testitilanteessa virheen, itse virhettä tärkeämpää on sen käsittely ja tilanteesta toipuminen. Tämä pätee myös muuhun elämään, työssä ja vapaa-ajalla – kukapa meistä ei virheitä tekisi.

Lähdön tunnelmaa

Tulin pitkästä aikaa Helsinkiin lauantaina, ohjelmassa oli Norran pikkujoulut ja sitä ennen ehti käydä vähän verestämässä lentotuntumaa. Sunnuntaina tein Helsingin-kämppään loppusiivouksen ja pakkasin tavarat, jotka sitten maanantaiaamuna roudasin vuokravarastoon Malmin kentän lähellä.

Muuton jälkeen oli tarkoitus siirtolentää kone Tampereelle yölentoja varten mutta sääennuste meni niin rajoille, että peruimme sen tältä päivältä. Sovimme samalla opettajan kanssa, että otetaan minun osaltani uusi yritys vasta tammikuussa – tällä viikolla ei kuitenkaan ehtisi kaikkia suorittaa kun maanantai jäi välistä ja eipä tässä kiirettä ole. Ihan hyvä minulle, nyt on reilu kuukausi aikaa tienata kevättä varten ja opiskella IR-teorioita.

Maanantaille osui myös mainittujen IR-teorioiden kick-off, matkaevääksi sieltä kaksi jäätävän paksua kirjaa ja yleisiä ohjeita jakson suorittamiseen. Kirjoitan tätä nyt Helsingin päärautatieasemalla ja ilmassa on lähdön tunnelmaa – minulla ei tällä hetkellä ole asuntoa Helsingissä ja seuraavan kerran tulen tänne vasta tammikuussa uusimaan medikaalia. Näillä näkymin joskus tammikuussa ovat myös yölennot Tampereella ja sen jälkeen seuraava kalenteriin merkitty homma on mittariteorioiden lähiopetusjakso maaliskuun puolivälissä. Uusi kämppä pitänee hommata joskus huhtikuussa, kun mittarisimut alkavat ja niiden myötä läsnäolo paikkakunnalla on tarpeen.

Vaikka kalenterissa on tilaa ei tekeminen lopu kesken, luettavaa riittää. Yksi vaihe on takana ja toinen alkakoon!

Pikkujouluyllätys ja toisenlainen medikaali

Sähköposteljooni kantoi loppuviikosta varsin mukavan yllätyksen: Norra kutsui myös meidät ab initio – opiskelijat pikkujouluihinsa. Vanhan vitsin (vai viisauden?) mukaan lentäjä on helppo löytää juhlista, koska tämä kertoo ammatistaan varmasti kaikille. Mielenkiintoista nähdä päteekö tämä myös silloin, kun puolet kaikista osallistujista on lentäjiä?

Pikkaripukeutumispaineita lukuun ottamatta elo on ollut varsin leppoisaa. Opinnoissa on pieni suvantovaihe ennen kuin pääsemme aloittamaan mittariteorioiden lukemisen, olen ajankulukseni katsellut ATPL-teoriavideoita YouTubesta ja laskenut päiviä yölentojen alkamiseen.

Koska myös vuodenvaihteessa on odotettavissa ihan reilunmittainen joululoma, päätin palata osa-aikaisesti opiskeluaikaisen harrastukseni taksinkuljettamisen pariin. Vanha ajolupani ei ollut enää voimassa lakimuutoksen vuoksi, joten se piti uusia ennen töiden aloittamista.

Taksinkuljettajan ajolupaa haettaessa tarvitaan Trafin lomakkeella annettava lääkärinlausunto, jossa todetaan, että henkilö on terveydentilansa puolesta työhön soveltuva. Koska hommasin alkuvuodesta vähän toisenlaiselle Trafin lomakkeelle vähän laajemman lääkärinlausunnon, kysäisin tietysti, että riittäisikö ilmailun puolella hankittu 1-luokan medikaali tähän tarkoitukseen. Ei riittänyt.

Sääntö on sääntö jne. mutta tuntui se vähän hassulta käydä lukemassa E-taulu todistaakseni, että terveydentilani riittää operointiin myös maan pinnalla. No nytpä on sekin hoidettu ja odotellaan vähän toisenlaista pahvia postista.

Jumpseat!

Parin viime vuosikymmenen aikana lentoliikenteessä on tiukennettu monia turvallisuuskäytäntöjä, joista ilmailuintoilijoita eniten harmittaa erittäin rajoitettu pääsy ohjaamoon. Olen matkustanut aiemman työni myötä ihan kohtuullisen määrän reittilennoilla mutta aina siellä takapenkillä, jolloin ohjaamon lumoavat nappirivistöt sekä niiden välissä taianomaisesti hohtavat lasimittarit näkee vain vilaukselta koneeseen noustessa ja sieltä poistuessa. Tällä kertaa pääsin ihastelemaan niitä vähän tarkemmin, ja aivan kaikessa rauhassa – ohjaamon kolmannelta istuimelta.

Ohjaamossa sijaitseva ns. jumpseat on lisäistuin, joka taitetaan sivuun kun sitä ei tarvita tai jos sen ohi täytyy päästä kulkemaan. Vastaavia jumpseat-istuimia on myös matkustamon puolella matkustamohenkilökuntaa varten, koska heillekin tarvitaan istumapaikat nousun ja laskun ajaksi mutta kiinteille istuimille ei olisi käyttöä matkalentovaiheessa.

Ohjaamon jumppari – tai jumpparit, joissakin koneissa niitä on parikin – ovat olemassa esim. koulutustarpeita varten mutta käytännössä yleisin käyttötapa on, että koneella matkustava lentoyhtiön työntekijä istuu sillä ja vapauttaa vastaavasti paikan jollekin tavalliselle asiakkaalle. Tässä tapauksessa olin ostanut lipun aivan normaalisti mutta koska olen kyseisen lennon operoinnista vastanneen Norran ns. ab initio -lentäjäopiskelija*, kysyin ennen matkaa, että voisinko päästä jumpparille seuraamaan lennon kulkua ohjaamossa – ja sehän järjestyi!

*) Kun lentoyhtiössä on tarvetta uusille piloteille, paikkoja tarjotaan yhtiön ennakkoon valitsemille ab initio -opiskelijoille ennen kuin ne laitetaan vapaaseen hakuun. 

Jumpseat on periaatteessa vähän epämukava paikka, tilaa on todella vähän ja istuimelle pääsy vaatii pientä akrobatiaa, mutta erinomainen sijainti korvaa monta puutetta. Tässä konetyypissä (Embraer 190) jumppari on normaalisti taiteltuna seinälle kapteenin istuimen taakse, josta se käännetään ohjaamon oviaukon eteen ennen käyttöä. Istuin on hieman korkeammalla kuin ohjaajien istuimet, joten siinä istuva näkee mainiosti lähes kaikki ohjaamonäytöt sekä ohjaajien toimenpiteet eri tilanteissa. Näköala ulos kärsii hieman kattopaneelien vuoksi mutta kyllä sinnekin kohtuullisesti näkee. Jumpparille on myös oma headset eli istuimen käyttäjä pystyy tarvittaessa keskustelemaan ohjaajien kanssa ja voi halutessaan myös seurata radioliikennettä.

Tässä vaiheessa koulutusta olen (vapaa-ajallani) katsonut jo normaali-ihmisen mielestä tolkuttoman määrän liikennekoneissa kuvattuja cockpit-videoita YouTubesta, joten lennon vaiheet ovat periaatteessa tuttuja. Siitä huolimatta oli aivan käsittämättömän siistiä kuulla lennonjohdon lähtöselvitys omista kuulokkeista ja nähdä lähietäisyydeltä ikoninen kaasukahvojen liike, jonka mukana moottoreiden kierrokset nousevat. Kuulla maagiset taikasanat ”vii van, routeit” ja tuntea, kuinka renkaiden tärinä ja melu vaimenevat, kun metallilintu nousee taivaalle…

Okei, meni jo aika runolliseksi mutta yhtään vähempi ei olisi läheskään tarpeeksi.

Toinen klisee mitä ei voi tarpeeksi hehkuttaa on matkalentokorkeudessa ohjaamosta aukeava näköala. Matkustamon kurkistusaukot eivät anna minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaisia maisemia putken nokalla pääsee katselemaan. Puolipilvistä Keski-Suomea ääneen ihastellessani koneen kippari tuumasikin, että kyllä tästä kannattaa se satatonnia maksaa, mikä koulutukseen uppoaa.

Kotimatka Embraerin ohjaamossa oli kertakaikkisen hieno kokemus, kiitokset vielä Norran toimistolle sekä koneen miehistölle sen mahdollistamisesta. Nyt on yksi bucket list -kohta vähempänä ja täytyy sanoa, että tämä meni ilmailukokemusten listalla kolmen kovimman jutun joukkoon. Ehkä sitten aikanaan ensimmäinen kerta liikennekoneen puikoissa menee tästäkin ohi?