Aamulla Rovaniemellä piti sulatella siipiä lämpimän veden kanssa, iltapäivällä Helsingissä oli T-paitakeli. Oli mukavaa hoksata siinä puolimatkassa, että mukaan tuli vain toppatakki ja talvikengät.
 |
| Tällä ei lennetä ennen jäänpoistoa. |
 |
| Malmilla oli kesäinen keli. |
Finnairin vanha slogan on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio – lentämällä pääset nopeammin perille ja voit autoilun tai junailun sijaan viettää aikaa miten mieluiten haluat. Logiikka osuu hyvin liikennekoneilla matkustamiseen, jolloin Helsinki on lähempänä Rovaniemeä kuin Oulu. Mopo-Cessnallakin Illaksi kotiin onnistuu, kunhan lähdet liikkeelle jo aamupäivällä.
 |
| Esikoisen piirtämällä konetyypillä ehtisi vähän nopeammin. |
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, sain koululta koneen lainaan kotikentälleni Rovaniemelle ja pääsen tekemään PIC-harjoittelua nyt täältä. Yöt omassa sängyssä ja perhettä näkee päivittäin muutenkin kuin kännykän ruudulla, kyllä kelpaa! Lensin eilen Malmilta Kokkolan kautta Rovaniemelle (blokkiaikaa yhteensä 5 tuntia 25 minuuttia) ja seuraavat pari viikkoa kuluvat siis kotimaisemia katsellen, kunhan vain säät sallivat avitaatiotoiminnan.
Tänään on sen luokan tymä päällä, että juuri nyt ei ole asiaa edes laskukierrokseen. Elättelen pientä toivoa, että illemmalla pääsisi vähän pärräämään jos sää tuosta aukeaisi mutta jos tänään ei tärppää niin huomenna on uusi päivä.
Edellisessä julkaisussa ennakoimani lennot siirtyivät opettajan sairastumisen vuoksi alkavalle viikolle, joten lähdin jo keskiviikkoaamuna kotiin. Nyt on palauttava nelipäiväinen takana ja yöjunamatka Helsinkiin alkoi juuri.
Huomisen sää näyttää varsin mainiolta ja minulle sekä samassa tilanteessa olevalle kurssikaverilleni oli merkitty lennot, mikä kuulostaa oikeinkin mukavalta avaukselta uuteen viikkoon. Elättelen toiveita, että myös PPL-pahviin vaadittavat lentokokeet järjestyisivät viikon alkupuoliskolle – tai ainakin tälle viikolle – niin saisimme tämän koulutuksen ensimmäisen vaiheen pakettiin ja ankara päällikkötiimankeruu voisi alkaa.
Nyt on hieno viikko takana! Maanantaina välitarkkari ja lupa aloittaa soolot, tiistaina kaksi yksinlentoa laskukierroksessa, keskiviikkona yksin laskukierroksessa ja opettajan kanssa pakkolaskuharjoituksia, torstaina opettajan kanssa ensimmäinen suunnistusharjoitus ja perjantaina vielä open kanssa lisää pakkolaskuja sekä toisella lennolla epätavallisten lentotilojen oikaisuja.
Yhteensä yhdeksän lentoa viikkoon. Lentokoulutus on nyt siinä vaiheessa, että ensi viikolla pääsen aloittamaan seuraavan yksinlentojen sarjan ja varmaan siinä ohessa ruvetaan tekemään pidempiä matkalentoja opettajan kanssa, eli päästään laskeutumaan myös kohtalaisen tutuksi käyneen Malmin ulkopuolelle.
Lentojen määrän lisäksi viikosta teki hienon myös nousu ”seuraavalle tasolle”. Oppiminenhan etenee monesti epätasaisesti ja minusta tuntuu, että maanantaina tapahtui pieni tasonnousu. Toimenpiteet alkavat nyt olla hyvin mielessä – alussa oli poikkeus jos muistin tehdä kaikki mutta nyt alkaa olla poikkeus, jos jokin vaihe unohtuu. Mopon käyttäytymistä pystyy jo hieman ennakoimaan, minkä myötä lentokäsiala on tasoittunut. Etenkin laskut ovat parantuneet paljon (vaikka nekin ovat vielä kaukana hyvistä), niitä on kertynyt jo likemmäs sata varsin lyhyessä ajassa joten pitäähän se jossain näkyäkin.
Paljon töitä on vielä tehtävänä ennen kuin ilkeän – tai ylipäätään saan – pyytää rahaa lentotaidoistani, mutta suunta on oikea.
Hyvän viikon kruunasi, että pääsin vanhemman kurssin opiskelijan kyydissä* Helsingistä Ouluun. Normaalireittiin verrattuna kotiintuloaikani Rovaniemelle aikaistui pari tuntia ja rahaakin säästyi n. 20 €. Ja matkalla pääsi vielä observoimaan, miten matkalentoa lennetään – priceless.
*) Koulutukseemme kuuluu yksityislentäjän lupakirjan saamisen jälkeen ns. picitysvaihe (PIC = Pilot In Command), jossa kerätään tiimaa seuraavia pahveja varten vapaavalintaisilla matkalennoilla. Koska opiskelijalla on tässä vaiheessa lupakirja, voi hän ottaa myös matkustajan kyytiin kunhan raha ei vaihda omistajaa.
Vielä täytyy kiitellä koulutuksen joustavuutta. Erinäisistä syistä johtuen olen tällä hetkellä muutaman lennon kurssikavereita edellä. Koska alkuviikko vaikutti opettajien osalta hyvin kiireiseltä, sovimme, että palaan Helsinkiin vasta keskiviikkoaamuksi joten voin nyt olla neljä päivää kotona.
Summa summarum, juuri tällä hetkellä kaikki on aivan käsittämättömän siistiä.
Kesä on parasta lentoaikaa joten se pyritään käyttämään hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Jotta lapset (3v ja 10v) eivät ihan kokonaan katkeroituisi iskän lentoharjoituksista, otin perjantain vapaata koulusta ja lähdimme käymään pitkän viikonlopun verran Tallinnassa koko porukka. Sitä ennen muu perhe ehti jo lomailla muutaman päivän täällä etelässä asuvien sukulaisten luona eli ihan hyvän mittainen kokonaisreissu tästä järjestyi vaimolle ja lapsille.
Menimme torstai-iltana laivalle ja kustannussyistä myös yövyimme siellä. Hytti oli edullisimmasta päästä ja sattui laivan tekniikan kannalta erittäin meluisaan paikkaan aivan hyttialueen etuosassa – yöunet jäivät heikoiksi, tähän voisi seuraavalla kerralla satsata sen parikymppiä lisää, jos sillä saisi hiljaisemman hytin. Aika hyvin lapset kuitenkin jaksoivat kierrellä perjantain, nuorempi otti päikkärit ratikassa kun oli vähän pidempi siirtymä iltapäivällä.
Tallinnan joukkoliikenne todettiin hyvin toimivaksi ja varsin edulliseksi, matkakortit sai lunastaa sataman R-Kioskilta ja panttimaksut sai takaisin, kun kortit palautti. Meidän porukalle kolmen päivän kulkemiset maksoivat yhteensä vain 15 €.
Hotellimme oli vuoden 1980 olympiaregattaa varten rakennettu Pirita Spa Hotel, joka on arkkitehtuuriltaan melko veikeä ilmestys. Hinta ja laatu kohtasivat hyvin: huoneet olivat aivan siistejä, aamupala oli asiallinen ja ravintolan listaruoka oli todella hyvää (vaikkakin lasten lista oli valitettavan tuttua nakit ja nugetit -osastoa). Spa-nimike hotellin nimeen tulee nähtävästi hoitotarjonnan kautta, lasten odottamaa räpiköintiä varten oli olemassa vain normaali kuusiratainen uima-allas mutta märkää se vesi oli sielläkin. Erillistä lasten allasta jäimme kaipaamaan, minimisyvyys kun uima-altaassa oli 120 cm.
Lauantaikin meni kaupunkiin tutustuessa, ja kuopuksen päikkärit tuttuun tyyliin siinä ohessa – tällä kertaa minun kantaessani. Lämmintä oli, paita olisi kastunut jopa ilman kyytiläistä. Kahden täyden päivän jälkeen monta paikkaa jäi vielä näkemättä, isomman kanssa pystyisi kiertelemään paljonkin mutta pienempi hyytyy sen verran nopeasti, että 1-2 suunniteltua käyntikohdetta päivään on riittävästi (tai jopa liikaa).
Sunnuntaina ehdimme vielä käydä aamuräpiköinnillä mutta nuorimmainen oli jo sen verran väsynyt reissusta, että halusi varttitunnin jälkeen huoneeseen katsomaan piirrettyjä. Saksaksi dubatut Simpsonit muuten upposivat yllättävän hyvin. Paluumatka Helsinkiin päivälautalla, pikainen varikkopysähdys sukulaisissa jonka jälkeen naisväki lähti yöjunalla kotiin ja minä palasin soluboksiin valmistautumaan kouluviikkoon.
Alkava kouluviikko jää lentojen osalta vajaaksi, TrumPutin-huippukokouksen vuoksi maanantaina on lentokielto muulle paitsi reittiliikenteelle mutta meillä on ”huonon sään palveluksena” yksi koe. Tiistaista perjantaihin pitäisi päästä lentämään normaalisti, sääennusteen perusteella Nomex-haalarit päällä tarkenee varsin kohtuullisesti – ohjaamossa odotettavissa soijaa ja karpaloita.
Parin viime vuosikymmenen aikana lentoliikenteessä on tiukennettu monia turvallisuuskäytäntöjä, joista ilmailuintoilijoita eniten harmittaa erittäin rajoitettu pääsy ohjaamoon. Olen matkustanut aiemman työni myötä ihan kohtuullisen määrän reittilennoilla mutta aina siellä takapenkillä, jolloin ohjaamon lumoavat nappirivistöt sekä niiden välissä taianomaisesti hohtavat lasimittarit näkee vain vilaukselta koneeseen noustessa ja sieltä poistuessa. Tällä kertaa pääsin ihastelemaan niitä vähän tarkemmin, ja aivan kaikessa rauhassa – ohjaamon kolmannelta istuimelta.
Ohjaamossa sijaitseva ns. jumpseat on lisäistuin, joka taitetaan sivuun kun sitä ei tarvita tai jos sen ohi täytyy päästä kulkemaan. Vastaavia jumpseat-istuimia on myös matkustamon puolella matkustamohenkilökuntaa varten, koska heillekin tarvitaan istumapaikat nousun ja laskun ajaksi mutta kiinteille istuimille ei olisi käyttöä matkalentovaiheessa.
Ohjaamon jumppari – tai jumpparit, joissakin koneissa niitä on parikin – ovat olemassa esim. koulutustarpeita varten mutta käytännössä yleisin käyttötapa on, että koneella matkustava lentoyhtiön työntekijä istuu sillä ja vapauttaa vastaavasti paikan jollekin tavalliselle asiakkaalle. Tässä tapauksessa olin ostanut lipun aivan normaalisti mutta koska olen kyseisen lennon operoinnista vastanneen Norran ns. ab initio -lentäjäopiskelija*, kysyin ennen matkaa, että voisinko päästä jumpparille seuraamaan lennon kulkua ohjaamossa – ja sehän järjestyi!
*) Kun lentoyhtiössä on tarvetta uusille piloteille, paikkoja tarjotaan yhtiön ennakkoon valitsemille ab initio -opiskelijoille ennen kuin ne laitetaan vapaaseen hakuun.
Jumpseat on periaatteessa vähän epämukava paikka, tilaa on todella vähän ja istuimelle pääsy vaatii pientä akrobatiaa, mutta erinomainen sijainti korvaa monta puutetta. Tässä konetyypissä (Embraer 190) jumppari on normaalisti taiteltuna seinälle kapteenin istuimen taakse, josta se käännetään ohjaamon oviaukon eteen ennen käyttöä. Istuin on hieman korkeammalla kuin ohjaajien istuimet, joten siinä istuva näkee mainiosti lähes kaikki ohjaamonäytöt sekä ohjaajien toimenpiteet eri tilanteissa. Näköala ulos kärsii hieman kattopaneelien vuoksi mutta kyllä sinnekin kohtuullisesti näkee. Jumpparille on myös oma headset eli istuimen käyttäjä pystyy tarvittaessa keskustelemaan ohjaajien kanssa ja voi halutessaan myös seurata radioliikennettä.
Tässä vaiheessa koulutusta olen (vapaa-ajallani) katsonut jo normaali-ihmisen mielestä tolkuttoman määrän liikennekoneissa kuvattuja cockpit-videoita YouTubesta, joten lennon vaiheet ovat periaatteessa tuttuja. Siitä huolimatta oli aivan käsittämättömän siistiä kuulla lennonjohdon lähtöselvitys omista kuulokkeista ja nähdä lähietäisyydeltä ikoninen kaasukahvojen liike, jonka mukana moottoreiden kierrokset nousevat. Kuulla maagiset taikasanat ”vii van, routeit” ja tuntea, kuinka renkaiden tärinä ja melu vaimenevat, kun metallilintu nousee taivaalle…
Okei, meni jo aika runolliseksi mutta yhtään vähempi ei olisi läheskään tarpeeksi.
Toinen klisee mitä ei voi tarpeeksi hehkuttaa on matkalentokorkeudessa ohjaamosta aukeava näköala. Matkustamon kurkistusaukot eivät anna minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaisia maisemia putken nokalla pääsee katselemaan. Puolipilvistä Keski-Suomea ääneen ihastellessani koneen kippari tuumasikin, että kyllä tästä kannattaa se satatonnia maksaa, mikä koulutukseen uppoaa.
Kotimatka Embraerin ohjaamossa oli kertakaikkisen hieno kokemus, kiitokset vielä Norran toimistolle sekä koneen miehistölle sen mahdollistamisesta. Nyt on yksi bucket list -kohta vähempänä ja täytyy sanoa, että tämä meni ilmailukokemusten listalla kolmen kovimman jutun joukkoon. Ehkä sitten aikanaan ensimmäinen kerta liikennekoneen puikoissa menee tästäkin ohi?
Koulutuksen tässä vaiheessa sää voi varsin helposti estää lentämisen – jos pilvi on liian matalalla niin päivä menee lukuhommiksi. Onneksi opiskeltavaa riittää vaikka PPL-vaiheen teoriakausi virallisesti onkin jo ohi: kertaus kannattaa aina ja kun kertaaminen rupeaa tympimään, voi vaikka fiilistellä ATPL-teoriavideoiden parissa.
Eilen oli CAVOK-keli, eli Ceiling and Visibility OK mikä tarkoittaa suomeksi mainiota lentosäätä. Omalta kohdaltani lennot jäivät väliin kun aamulla oli koulun palaveri ja iltapäivällä opettaja oli kiinni toisaalla, mikä toki ohuesti harmittaa. Tänään tilanne näyttää puolestaan kelien puolesta heikolta, Malmin METAR (tämänhetkinen sää):
ILHF 290610Z AUTO 28011KT 9999 -SHRA OVC013 14/12 Q1005=
ja Helsinki-Vantaan TAF (ennuste):
AF EFHK 290523Z 2906/3006 26010KT 9999 FEW006 BKN015 TEMPO 2906/2912 7000 SHRA BKN008 SCT040CB BECMG 2906/2908 32012KT PROB40 2910/2912 TS TEMPO 2912/2918 33015G28KT=
Kryptisen näköisestä METAR-sanomasta käy ilmi, että tällä hetkellä (havainto on tehty kuukauden 29. päivä klo 0610 UTC) tuulee suunnasta 280 (länsiluode) 11 solmun (6 m/s) voimakkuudella, näkyvyys on yli 10 km, heikkoja sadekuuroja esiintyy, yhtenäinen pilvipeite on 1300 jalan (400 m) korkeudessa, lämpötila on 14 ja kastepiste 12 Celsius-astetta, ja ilmanpaine merenpinnan tasolla 1005 hPa.
TAF-ennusteessa on vielä vähän enemmän tietoa, yhteenvetona: näkyvyys seuraavien 24 tunnin aikana on enimmäkseen hyvä mutta heikkenee ajoittain sadekuurojen vuoksi. Pilvipeite vaihtelee mutta sinistä taivasta ei juurikaan näy, iltapäivällä voi 40% todennäköisyydellä olla myös ukkosta. Tuuli vaihtelee lännen ja luoteen välillä, voimakkuus 10-15 solmua mutta alkuillasta tuuli voi puuskissa olla jopa 28 solmua (15 m/s).
Tuollainen 28 solmun puuska heilauttaa mopo-Cessnaa aika voimakkaasti mutta ei sinänsä estä lentämistä, kunhan ei tuule aivan suoraan sivusta kiitotiehen nähden.
Sovimme aamulla opettajan kanssa, että katsotaan säät uudestaan tuossa iltapäivän puolella josko se siitä kuitenkin paranisi. Oma arvioni on, että heikolta näyttää mutta kerrankos ennusteet erehtyvät.
Tämän ja eilisen kokemuksista viisastuneena taidan jatkossa suosia enemmän junakyytejä silloin, kun ohjelmassa on koululentoja: huonon sään tai muun esteen sattuessa junalipun voi muuttaa mutta halvimman luokan lentolipuissa ei ole muutosoikeutta. Nyt olisin käytännössä voinut lähteä kotiin jo torstaina puoliltapäivin mutta koska lentolippu on varattu perjantai-illaksi, olen Helsingissä siihen asti joka tapauksessa. Ei tähän maailma kaadu, käytän ajan hyödyksi opiskelemalla mutta olisi pari lisäyötä kotona ollut ihan kiva juttu kun yhtä hyvin voin lukea junassakin.
Hyppään aamulla lentokoneeseen ja koska ensimmäinen ohjelmanumero on avainten haku HOASin toimistolta keskustasta, pakkaan mukaan vain kriittisimmät tavarat joilla selviää ensimmäisestä viikosta.
Sänky, pöytä ja työtuoli on hankittu tulevilta naapureilta. Tyynyn ja peiton tilasin verkkokaupasta, ne odottelevat noutajaansa lähipostissa. Syömiset hoituvat alkuvaiheessa luolamiestyylillä suoraan purkista, joten vaihtovaatteiden lisäksi mukana ovat vain juoksuvehkeet sekä tietokone.
Tällä varustuksella ensimmäinen viikko voi olla aika primitiivinen elämys. Helsingissä on tarkoitus oleskelun sijaan opiskella, joten ylimääräiset mukavuudet olisivatkin vain turhaan kilpailemassa huomiosta.
