Avainsana: matkustaminen

Vajaaksi jää

PIC-lentovaiheen alkaessa asetin puolileikilläni tavoitteeksi bongata kaikki Suomen viralliset lentopaikat ja laskeutua mahdollisimman monelle. Ihan kaikille en pystyisi laskeutumaan kahdesta syystä:

  1. Jopa mopo-Cessna on liian iso kone kaikkein pienimmille ultrakentille, ainakin koulun suunnitteluminimeillä katsottaessa.
  2. Koulu ei varsinaisesti kannusta laskeutumaan nurmi- tai sorakentille, joten jätän tässä kohtaa ne suosiolla pois laskuista.

Tätä kirjoittaessani minulla on bongattuna 65 kenttää 88 mahdollisesta ja laskettuna 47/70 (reaaliaikainen seuranta täällä). Päällikkölentoja on jäljellä enää 11 tuntia, eli vajaaksi jää – pitänee käydä kiertämässä puuttuvat kentät vaikka vuokrakoneella sitten joskus, kun olen isompi ja vähän vähemmän köyhä.

Jälkikäteen tarkastellessa projekti oli hieman yllättäen aivan toteutuskelpoinen kurssiin sisältyvien lentotuntien puitteissa. Mitä onnistuminen sitten olisi vaatinut? Seuraavassa muutama vinkki, jos joku muukin on tällaisesta huvituksesta innostunut.

  • Pohjois-Suomen kenttiä ei mitenkään ehdi kiertää näin hitaalla koneella pelkästään Etelä-Suomesta operoitaessa, eli lentoleiri (tai jopa pari pätkää) pohjoisessa on aivan ehdoton edellytys. Tämä meni minulla muuten putkeen, mutta syksyn reissulla oli paljon huonoja kelejä ja keväällä osa kentistä oli vielä lumen peitossa, ja sen myötä laskukelvottomia.
  • Melkein joka reissulla tulisi saada uusi rasti listalle (tai mielellään useampikin), jos poistuu harjoitusaluetta kauemmas. Laskukierrosta ja harjoitusaluettakin kestää lentää koska ne keikat ovat niin lyhyitä, että tiimaa ei juuri pala – minun ”virheeni” oli, että ajoin muutaman kerran liikaa Rovaniemi-Kemi ja Rovaniemi-Oulu -välejä. 
  • Siirtymät kannattaa reitittää matkalle osuvien kenttien kautta, mikä on myös tosi mukavaa – muutama läpäri reitin varrella rytmittää mukavasti pitkää lentoa. Tuossa minun luvussani lasketuista kentistä todella suuri osa on näitä matkan varrella läpilaskettuja kenttiä.
  • Lentokonebensan saanti on nykyään yllättävän hankalaa ja vaatii huolellista suunnittelua, ettei reissussa käy nolosti. NOTAMit kannattaa ihan oikeasti tarkistaa ennen lähtöä – minun piti parikin kertaa suunnitella koko reitti uusiksi kun lähtöpäivän aamuna kävi ilmi, että suunnitellulla tankkauspaikalla on polttoainemittari rikki tai jokin muu yllättävä este.

Kaikkein tärkein vinkki on, että bongausprojektia ei kannata ottaa liian vakavasti. Vaikka tavoite jää minulla vielä toistaiseksi täyttymättä, niin joka reissulta tarttui mukaan oppia ja kokemusta – sehän tässä kuitenkin pääasia on. Ja lentämisestä nauttiminen.

Seikkailu

Jos uskoisin onneen niin sanoisin, että tänään oli vähän huonoa onnea. Todellisuudessahan tämä oli vain sarja epäsuotuisia sattumia.

Perjantai, eli kotiinpaluupäivä – olimme sopineet opettajan ja lentoparini kanssa, että aloitamme simuilut jo 7:30 jotta ehtisin aiemmalla junalla kotiin. Edellisenä iltana bongasin kuitenkin Biila Go -palvelusta palkallisen siirtoajon jonka onnistuin myös varaamaan, joten suunnitelma muuttui: lähtisinkin aiemman junan sijaan bussilla Tuusulaan ja sieltä autoliikkeen siirtoautolla Ouluun, josta loppumatka myöhemmällä junalla kotiin. Näin olisin kotona muutamaa tuntia myöhemmin mutta vastaavasti n. 100 euroa rikkaampana.

Aamun simusessiot menivät aivan mukavasti mutta sen jälkeen tapahtui epämukavuuksia useampaan otteeseen peräkkäin. Enää tämä ei edes harmita, pikemminkin huvittaa.

Sovittu siirtokeikkani peruuntui viime hetkellä, joten lähdin Tuusulan bussin sijaan lounaalle legendaariseen Malmin Pyöreään, pohtimaan samalla seuraavaa liikettä. Siirtoautoilun Facebook-ryhmässä näytti olevan tarjolla muitakin ajoja Ouluun mutta niistä ei saisi palkkaa, ainoastaan polttoaineet korvattaisiin ja ajopalkkana tulisi ”ilmainen” matka. Tämä vaihtoehto ei houkuttanut: sarjalippumatkalla Helsingistä Rovaniemelle olisi sama kustannusvaikutus kuin tavallisella lipulla Oulusta Rovaniemelle, jolloin ajamisesta ei jäisi käytännössä mitään hyötyä käteen.

Mutta: juna oli jo sen verran täynnä, että edullista sarjalippupaikkaa ei pystynyt enää varaamaan vaan olisi pitänyt ostaa normaalihintainen lippu. Visuna miehenä rupesin katsomaan uudestaan niitä ”ilmaisia” siirtoautoja Ouluun. Jotka nekin oli tässä välissä jo varattu.

Löysin vapaan auton Vantaalta Ylivieskaan, jolloin säästäisin kuitenkin muutaman kympin – ei kummoinen ajopalkka mutta sekin tuntuu tämänhetkisessä budjetissa ja minähän tykkään ajaa, joten olkoon. Varasin tuon siirron ja bussissa Vantaalle tarkistaessani yhteyshenkilön nimeä totesin, että tarjolle oli tullut parikin autoa ihan vieressä olevista liikkeistä Ouluun asti… no tämä oli jo sovittu joten Vantaan kautta Ylivieskaan mentiin.

Vantaalta saamassani autossa ei ollut USB-pistoketta ja sytkäripistokkeen teho ei riittänyt lataamaan puhelintani, joten akku rupesi hyytymään. Google-kartturi oli pakko vaientaa puolivälissä matkaa prosenttien pienentyessä – sillä seurauksella, että ajoin lopulta 20 kilometrin hukkalenkin. Kiroilen nykyään hyvin harvoin mutta tässä kohtaa pari painokelvotonta pääsi pihalle, kun huomasin tapahtuneen. Onneksi olin yksin eikä tangenttikaan ollut jumissa.

Alkuperäinen suunnitelma oli ennen loppujunailua ajella Ouluun kaksivuotiaalla Audilla ja kuitata siitä ihan kohtuullinen tuntipalkka. Lopulta päädyin ajamaan Ylivieskaan 11 vuotta vanhalla Ooppelilla, ja ihan ilmaiseksi.

Päivitys klo 23:58: juna oli n. 40 minuuttia myöhässä.

Paluu periferiaan

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, pätee myös toiseen PIC-harjoitusleiriin kotikentälläni Rovaniemellä. Tämä sessio oli sikäli aika mielenkiintoinen, että kentällä oli erinäisistä syistä poikkeuksellisen tiukat turvatoimet.

Jälkikasvukin kävi kyydissä lyhyen paikallislennon verran.

Normaalisti kulkuluvallinen yleisilmailija saa kulkea koneelle itsenäisesti mutta nyt asematasovalvojan täytyi olla näköetäisyydellä alueelle tulosta aina siihen asti, kun kone lähti rullaamaan kohti kiitotietä. Asematason työntekijät kyllä vakuuttelivat, ettei mopokuskin vahtiminen harmita mutta oli minulla vähän vaivaantunut olo, kun heitä piti juoksuttaa avaamaan ovia ja valvomaan tankkauksia.

Mainituista poikkeusjärjestelyistä johtuen myös pysäköinti oli poikkeavassa paikassa, minkä vuoksi sain suuren maailman tyyliin Follow Me -auton palvelua pariinkin otteeseen. Se oli kyllä melko jyhmeää.

Parkkipaikat löytyivät, ovet aukesivat ja kaikki meni muutenkin hienosti – kiitokset vielä EFROn väelle tätäkin kautta, jos joku sattuu lukemaan. Viimeisenä aamuna oli oikeastaan melko haikeaa kävellä platan yli koneelle, todennäköisesti en ehdi mopon kanssa enää Rovaniemelle kurssin aikana koska päällikkölentoja on sen verran vähän jäljellä.

Suunnitellessani paluulentoa periferiaan, eli Helsinkiin, eläkkeellä oleva isäni pyysi päästä mukaan. No mikäpä siinä, pitkä istunto ahtaassa koneessa mutta onpa ainakin juttuseuraa ja kartanpitäjä.

Lähdimme Rovaniemeltä maanantaiaamuna, ensimmäinen etappi oli Oulu jossa tankit täyteen ja pieni loikka Ylivieskaan lounastauolle ja tuttavia tapaamaan. Ylivieskasta suunta kohti Jyväskylää, välillä läpilasku Kivijärven kentälle ja siitä kohtalaisen vilkkaasti liikennöidylle (ilmavoimien Vinkat lähtivät juuri harjoituskierrokselle) Tikkakoskelle tankkaamaan ja taukoilemaan. Jyväskylästä vielä mutka Halliin läpilaskua varten ja siitä Malmille. Reissulta tuli taas muutama uusi täppä valloituskarttaan sekä roppakaupalla kokemusta.

Äijän kanssa perillä Malmilla.

Matkalla pohjoiseen

IR-simulaattorikoulutuksen alku viivästyi hieman joten nyt on hyvää aikaa lentää PIC-lentoja vähemmäksi. Kuten edellisestä postauksesta voi päätellä, sain luvan hakea koululta koneen taas Rovaniemelle.

Koska rakkaassa kenttienvalloituskartassani oli iso tyhjä alue Savossa, suunnittelin menomatkan maisemareittiä Kuopion kautta. Kuopiossa odottikin hauska yllätys rullattuani tankkauspaikalle: juuri kun astuin ulos mopo-Cessnastani, ilmavoimien Hornet lähti viereiseltä kiitotieltä ja veti tankkauspaikan kohdalla sauvan takatoppariin. 

Tankkausoperaatio keskeytyi hetkeksi kun tajusin, että kyseinen HN lähti harjoittelemaan näytössooloa siihen kentän päälle ja minulla oli aitiopaikka. Jyhmeää. Siinä muistui taas mieleen mitä eroa on, että asennetaanko lentokoneeseen moottori vai moottoriin lentokone.

Saatuani koneen ja itseni tankattua matka jatkui kohti Oulua, parin pikku mutkan kautta – tällä alueella on pikkukenttiä aivan vieri vieressä joten eipä muuta kuin karttaan lisää täppiä. Tein matkalla läpilaskut neljälle pikkukentälle, viideskin oli jo kosketusta vaille valmis mutta tein ylösvedon nähdessäni kiitotien olevan huonossa kunnossa.

Oulussa vielä varmuuden vuoksi tankit täyteen ja reilun tunnin loikka ”direct Rovaniemi” – tämä on muuten kohtalaisen puuduttava pätkä, kun muutaman tuulimyllyn lisäksi näkyy vain turvesuota, tavallista suota, sekä metsää. 

Koko matka Helsingistä Rovaniemelle kesti tällä kertaa 8 tuntia joista ilma-aikaa oli 5:40 – tuollaisen reissun jälkeen on aika uupunut olo mutta matkalla jotenkin ihmeesti jaksaa. Ilmeisesti lentäminen on vielä sen verran jännittävää hommaa, ettei väsy rupea painamaan samalla tavalla kuin autoa ajaessa.

54 prosenttia tavoitteesta

Minulla on tavoitteena vähintään bongata kaikki viralliset lentopaikat Suomessa. Ihan pienimmille ultrakentille ei edes mopo-Cessnalla ole asiaa mutta yritän myös tehdä läpilaskun niin monelle kuin mahdollista. Homma tuskin tulee valmiiksi nyt opintojen aikana mutta tätähän voi jatkaa sitten vaikka työn ohessa.

Kenttien kartoittamisessa lentopaikat.fi-sivusto on ollut korvaamaton apu. Lentopaikat.fi:n sekä Wikipedian avulla olen laatinut taulukon projektin seuraamiseen ja tätä kirjoittaessani omassa taulukossani on bongattuna 49/91, eli 54 prosenttia Suomen virallisista lentopaikoista. Vähintään läpilasku on tehtynä 33 eri kentälle.

Ja koska tykkään väsätä tilastoja ja kuvaajia, ylläpidän myös karttaa valloituksistani. Huvinsa kullakin.

”Tänään yölentoja”

Aikanaan Kauhavan varuskunnan keskusradiossa oli tapana ilmoittaa lyhyesti, että ”Tänään yölentoja” kun oli niiden aika. Tämä muistikuva ja Hawkkien jyrinä iltahämärässä nousivat mieleeni kun pääsin hoitamaan yölento- eli NF-kelpuutukseen vaadittavan kurssin loppuun Tampereella viime viikon lopulla.

Hommaa suunniteltiin alunperin jo marraskuulle mutta sään, joulutyöloman, sään, parin force majeuren ja vielä kerran sään vuoksi sitä jouduttiin minun osaltani siirtämään muutamaan otteeseen, mutta kylläpä hyvää kannatti odottaa.

Ensimmäisenä iltana keli oli aivan täydellinen: täysikuu, pilvetön taivas ja vain pientä tuulta. Lähikaupunkien, maanteiden ja lentokentän valot näkyivät kauas. Makunsa kullakin, minulla tuollaiset valot pimeydessä osuvat estetiikkahermoon. Yksi merkittävä syy alalle hakeutumiseeni ovat maisemat – luonto päivänvalossa, kaupungit ja lentokentät pimeydessä.

Edellisestä lennosta oli vierähtänyt melkein kolme kuukautta, ja sitäkin ennen oli melko pitkä väli aktiivisesta avitaatiosta joten viimeaikainen kokemus eli ns. currency ei ollut kovin vahva. Ekalle NF-koululennolle lähtiessä sanoinkin opettajalle, että jännittää melkein enemmän kuin ensimmäiset PPL-keikat.

Yön ja päivän ero ei sinänsä ole ihan tolkuttoman iso mutta kun peruslentäminenkin oli tauon jälkeen hakusessa, tuntui harjoitusaluekeikan alkupuoli tosi työläältä. Äkkiä tuntuma kyllä palautui sitten kun hetki oli lennetty.

Pääsin ehkä vähän turhankin helpolla yösuunnistuksessa kun täysikuu valaisi maastoa niin hyvin, että järvet ja pellot pystyi kutakuinkin tunnistamaan. Pitipä yhdessä vaiheessa laittaa aurinkolippa alas kun kuu loisti niin kirkkaasti päin näköä. Aiemmista koululentosuunnistuksista poiketen pysyin kartalla koko matkan, mikä oli varsin mukavaa.

Harjoitusalueen ja suunnistuksen lisäksi lennettiin laskukierrosta, ensin opettajan kanssa (normaaliasussa, vajaalla laipalla, vajailla valoilla, jne.) ja lopuksi viisi ihan tavallista laskua yksin. Kaikkein hankalimmalta tuntui laskeutuminen ilman laskuvalonheitintä, jolloin korkeuden arvioiminen ihan loppuvaiheessa on vaikeaa. Ohje olikin, että laita kone oikeaan asentoon sopivalla vajoamisnopeudella niin kyllä se kotimaa tulee aikanaan vastaan.

Paluumatka Tampereelta osui etelän hiihtolomalaisten menoliikenteeseen, eli juna oli tupaten täynnä eikä makuupaikkaa enää irronnut kun sitä ei pystynyt hyvissä ajoin varaamaan. Istumapaikalla vietetyn yön jälkeen olo oli nuutunut, lauantai meni ihan torkkuessa ja vasta maanantaina alkoi tuntua normaalilta. Rankka reissu mutta hienoja kokemuksia, ja taas askeleen lähempänä valmistumista.

Lähdön tunnelmaa

Tulin pitkästä aikaa Helsinkiin lauantaina, ohjelmassa oli Norran pikkujoulut ja sitä ennen ehti käydä vähän verestämässä lentotuntumaa. Sunnuntaina tein Helsingin-kämppään loppusiivouksen ja pakkasin tavarat, jotka sitten maanantaiaamuna roudasin vuokravarastoon Malmin kentän lähellä.

Muuton jälkeen oli tarkoitus siirtolentää kone Tampereelle yölentoja varten mutta sääennuste meni niin rajoille, että peruimme sen tältä päivältä. Sovimme samalla opettajan kanssa, että otetaan minun osaltani uusi yritys vasta tammikuussa – tällä viikolla ei kuitenkaan ehtisi kaikkia suorittaa kun maanantai jäi välistä ja eipä tässä kiirettä ole. Ihan hyvä minulle, nyt on reilu kuukausi aikaa tienata kevättä varten ja opiskella IR-teorioita.

Maanantaille osui myös mainittujen IR-teorioiden kick-off, matkaevääksi sieltä kaksi jäätävän paksua kirjaa ja yleisiä ohjeita jakson suorittamiseen. Kirjoitan tätä nyt Helsingin päärautatieasemalla ja ilmassa on lähdön tunnelmaa – minulla ei tällä hetkellä ole asuntoa Helsingissä ja seuraavan kerran tulen tänne vasta tammikuussa uusimaan medikaalia. Näillä näkymin joskus tammikuussa ovat myös yölennot Tampereella ja sen jälkeen seuraava kalenteriin merkitty homma on mittariteorioiden lähiopetusjakso maaliskuun puolivälissä. Uusi kämppä pitänee hommata joskus huhtikuussa, kun mittarisimut alkavat ja niiden myötä läsnäolo paikkakunnalla on tarpeen.

Vaikka kalenterissa on tilaa ei tekeminen lopu kesken, luettavaa riittää. Yksi vaihe on takana ja toinen alkakoon!

Illaksi kotiin

Finnairin vanha slogan on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio – lentämällä pääset nopeammin perille ja voit autoilun tai junailun sijaan viettää aikaa miten mieluiten haluat. Logiikka osuu hyvin liikennekoneilla matkustamiseen, jolloin Helsinki on lähempänä Rovaniemeä kuin Oulu. Mopo-Cessnallakin Illaksi kotiin onnistuu, kunhan lähdet liikkeelle jo aamupäivällä.

Esikoisen piirtämällä konetyypillä ehtisi vähän nopeammin.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, sain koululta koneen lainaan kotikentälleni Rovaniemelle ja pääsen tekemään PIC-harjoittelua nyt täältä. Yöt omassa sängyssä ja perhettä näkee päivittäin muutenkin kuin kännykän ruudulla, kyllä kelpaa! Lensin eilen Malmilta Kokkolan kautta Rovaniemelle (blokkiaikaa yhteensä 5 tuntia 25 minuuttia) ja seuraavat pari viikkoa kuluvat siis kotimaisemia katsellen, kunhan vain säät sallivat avitaatiotoiminnan.

Tänään on sen luokan tymä päällä, että juuri nyt ei ole asiaa edes laskukierrokseen. Elättelen pientä toivoa, että illemmalla pääsisi vähän pärräämään jos sää tuosta aukeaisi mutta jos tänään ei tärppää niin huomenna on uusi päivä.