Tehokas viikko ja piiitkä viikonloppu

Nyt on hieno viikko takana! Maanantaina välitarkkari ja lupa aloittaa soolot, tiistaina kaksi yksinlentoa laskukierroksessa, keskiviikkona yksin laskukierroksessa ja opettajan kanssa pakkolaskuharjoituksia, torstaina opettajan kanssa ensimmäinen suunnistusharjoitus ja perjantaina vielä open kanssa lisää pakkolaskuja sekä toisella lennolla epätavallisten lentotilojen oikaisuja.

Yhteensä yhdeksän lentoa viikkoon. Lentokoulutus on nyt siinä vaiheessa, että ensi viikolla pääsen aloittamaan seuraavan yksinlentojen sarjan ja varmaan siinä ohessa ruvetaan tekemään pidempiä matkalentoja opettajan kanssa, eli päästään laskeutumaan myös kohtalaisen tutuksi käyneen Malmin ulkopuolelle.

Lentojen määrän lisäksi viikosta teki hienon myös nousu ”seuraavalle tasolle”. Oppiminenhan etenee monesti epätasaisesti ja minusta tuntuu, että maanantaina tapahtui pieni tasonnousu. Toimenpiteet alkavat nyt olla hyvin mielessä – alussa oli poikkeus jos muistin tehdä kaikki mutta nyt alkaa olla poikkeus, jos jokin vaihe unohtuu. Mopon käyttäytymistä pystyy jo hieman ennakoimaan, minkä myötä lentokäsiala on tasoittunut. Etenkin laskut ovat parantuneet paljon (vaikka nekin ovat vielä kaukana hyvistä), niitä on kertynyt jo likemmäs sata varsin lyhyessä ajassa joten pitäähän se jossain näkyäkin.

Paljon töitä on vielä tehtävänä ennen kuin ilkeän – tai ylipäätään saan – pyytää rahaa lentotaidoistani, mutta suunta on oikea.

Hyvän viikon kruunasi, että pääsin vanhemman kurssin opiskelijan kyydissä* Helsingistä Ouluun. Normaalireittiin verrattuna kotiintuloaikani Rovaniemelle aikaistui pari tuntia ja rahaakin säästyi n. 20 €. Ja matkalla pääsi vielä observoimaan, miten matkalentoa lennetään – priceless.

*) Koulutukseemme kuuluu yksityislentäjän lupakirjan saamisen jälkeen ns. picitysvaihe (PIC = Pilot In Command), jossa kerätään tiimaa seuraavia pahveja varten vapaavalintaisilla matkalennoilla. Koska opiskelijalla on tässä vaiheessa lupakirja, voi hän ottaa myös matkustajan kyytiin kunhan raha ei vaihda omistajaa.

Vielä täytyy kiitellä koulutuksen joustavuutta. Erinäisistä syistä johtuen olen tällä hetkellä muutaman lennon kurssikavereita edellä. Koska alkuviikko vaikutti opettajien osalta hyvin kiireiseltä, sovimme, että palaan Helsinkiin vasta keskiviikkoaamuksi joten voin nyt olla neljä päivää kotona.

Summa summarum, juuri tällä hetkellä kaikki on aivan käsittämättömän siistiä.

Kaksi ämpärillistä

  1. Phone – Secure
  2. Papers – Secure
  3. Zipper – Check
  4. Classmates – Face
  5. Water – Enjoy

Salpauslennolla ei (ainakaan vielä) ole tarkistuslistaa perinteistä yksinlentopesua varten mutta tuohon tyyliin se voisi mennä.

Näin kesähelteellä pari ämpärillistä auringossa lämmennyttä vettä tuntui varsin miellyttävältä, Kauhavan perinteisiin kuulunut kylpy paloaltaassa oli vähän erilainen elämys kun silloin taisi pakkastakin olla kymmenisen astetta. Salpiksen kurssikavereille vielä erityiskiitos siitä, että puhelimen ja papereiden kosteusturvallisuus varmistettiin ennen vedenheittoa.

Tänään oli siis SE päivä: ensin välitarkkari maakuulusteluineen ja pian perään PPL-vaiheen ensimmäinen yksinlento laskukierroksessa. Keli oli huomattavasti tasaisempi kuin viime viikolla ja lentäminen oli sen ansiosta huomattavasti helpompaa, vaikka molemmille keikoille sattuikin entuudestaan vieraat koneyksilöt. Tarkkarisuoritukseeni olen hyvin tyytyväinen, pari pienehköä virhettä tuli mutta niistä on hyvä ottaa opiksi. Myös yksinlento meni ihan mukavasti, laskukierroslentämistä voi aina parantaa mutta kone säilyi ehjänä ja mitään vaaratilanteita ei syntynyt.

Yksi iso merkkipaalu on nyt takana ja tästä on mukava jatkaa eteenpäin. Yksinlentoja laskukierroksessa tulee aika piakkoin muutama lisää ja niiden rinnalla/jälkeen harjoitellaan mm. suunnistamista ja erikoistilanteita, ennen kuin saamme lentää ilman opettajaa myös harjoitusalueelle vähän kauemmas kentästä.

Laskeutuminen arkeen

Kesäloman ja TrumPutinin aiheuttaman lentotauon jälkeen palasin tänään normaaliin päiväjärjestykseen. Homma jatkui siitä mihin se torstaina jäi, silloin veivasin kahdella lennolla yhteensä 12 laskeutumista ja tänään kahdella keikalla tuli saldoksi 14.

Ei kovinkaan yllättävää, että Nomex-haalari päällä ilmastoimattomassa ohjaamossa on kohtalaisen lämmin kun virallinenkin lämpötila on 31 astetta plussalla. Ilmassa ei tunnu pahalta kun tuuletus pelaa hyvin mutta paikallaan ollessa ja rullatessakin mopo-Cessnan ohjaamo vastaa keskinkertaisesti lämmitettyä saunaa. Taidan alkaa pitämään vaihtopaitaa mukana.

Aamutarkastusta on mukava tehdä, kun sormia ei palele.

Yksinlennot lähestyvät. Ohjelmassa olisi vielä vähän kertailua, välitarkkari ja sen jälkeen legendaarinen First solo flight: 5xTGL.

Jumpseat!

Parin viime vuosikymmenen aikana lentoliikenteessä on tiukennettu monia turvallisuuskäytäntöjä, joista ilmailuintoilijoita eniten harmittaa erittäin rajoitettu pääsy ohjaamoon. Olen matkustanut aiemman työni myötä ihan kohtuullisen määrän reittilennoilla mutta aina siellä takapenkillä, jolloin ohjaamon lumoavat nappirivistöt sekä niiden välissä taianomaisesti hohtavat lasimittarit näkee vain vilaukselta koneeseen noustessa ja sieltä poistuessa. Tällä kertaa pääsin ihastelemaan niitä vähän tarkemmin, ja aivan kaikessa rauhassa – ohjaamon kolmannelta istuimelta.

Ohjaamossa sijaitseva ns. jumpseat on lisäistuin, joka taitetaan sivuun kun sitä ei tarvita tai jos sen ohi täytyy päästä kulkemaan. Vastaavia jumpseat-istuimia on myös matkustamon puolella matkustamohenkilökuntaa varten, koska heillekin tarvitaan istumapaikat nousun ja laskun ajaksi mutta kiinteille istuimille ei olisi käyttöä matkalentovaiheessa.

Ohjaamon jumppari – tai jumpparit, joissakin koneissa niitä on parikin – ovat olemassa esim. koulutustarpeita varten mutta käytännössä yleisin käyttötapa on, että koneella matkustava lentoyhtiön työntekijä istuu sillä ja vapauttaa vastaavasti paikan jollekin tavalliselle asiakkaalle. Tässä tapauksessa olin ostanut lipun aivan normaalisti mutta koska olen kyseisen lennon operoinnista vastanneen Norran ns. ab initio -lentäjäopiskelija*, kysyin ennen matkaa, että voisinko päästä jumpparille seuraamaan lennon kulkua ohjaamossa – ja sehän järjestyi!

*) Kun lentoyhtiössä on tarvetta uusille piloteille, paikkoja tarjotaan yhtiön ennakkoon valitsemille ab initio -opiskelijoille ennen kuin ne laitetaan vapaaseen hakuun. 

Jumpseat on periaatteessa vähän epämukava paikka, tilaa on todella vähän ja istuimelle pääsy vaatii pientä akrobatiaa, mutta erinomainen sijainti korvaa monta puutetta. Tässä konetyypissä (Embraer 190) jumppari on normaalisti taiteltuna seinälle kapteenin istuimen taakse, josta se käännetään ohjaamon oviaukon eteen ennen käyttöä. Istuin on hieman korkeammalla kuin ohjaajien istuimet, joten siinä istuva näkee mainiosti lähes kaikki ohjaamonäytöt sekä ohjaajien toimenpiteet eri tilanteissa. Näköala ulos kärsii hieman kattopaneelien vuoksi mutta kyllä sinnekin kohtuullisesti näkee. Jumpparille on myös oma headset eli istuimen käyttäjä pystyy tarvittaessa keskustelemaan ohjaajien kanssa ja voi halutessaan myös seurata radioliikennettä.

Tässä vaiheessa koulutusta olen (vapaa-ajallani) katsonut jo normaali-ihmisen mielestä tolkuttoman määrän liikennekoneissa kuvattuja cockpit-videoita YouTubesta, joten lennon vaiheet ovat periaatteessa tuttuja. Siitä huolimatta oli aivan käsittämättömän siistiä kuulla lennonjohdon lähtöselvitys omista kuulokkeista ja nähdä lähietäisyydeltä ikoninen kaasukahvojen liike, jonka mukana moottoreiden kierrokset nousevat. Kuulla maagiset taikasanat ”vii van, routeit” ja tuntea, kuinka renkaiden tärinä ja melu vaimenevat, kun metallilintu nousee taivaalle…

Okei, meni jo aika runolliseksi mutta yhtään vähempi ei olisi läheskään tarpeeksi.

Toinen klisee mitä ei voi tarpeeksi hehkuttaa on matkalentokorkeudessa ohjaamosta aukeava näköala. Matkustamon kurkistusaukot eivät anna minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaisia maisemia putken nokalla pääsee katselemaan. Puolipilvistä Keski-Suomea ääneen ihastellessani koneen kippari tuumasikin, että kyllä tästä kannattaa se satatonnia maksaa, mikä koulutukseen uppoaa.

Kotimatka Embraerin ohjaamossa oli kertakaikkisen hieno kokemus, kiitokset vielä Norran toimistolle sekä koneen miehistölle sen mahdollistamisesta. Nyt on yksi bucket list -kohta vähempänä ja täytyy sanoa, että tämä meni ilmailukokemusten listalla kolmen kovimman jutun joukkoon. Ehkä sitten aikanaan ensimmäinen kerta liikennekoneen puikoissa menee tästäkin ohi?

Mitä sää tekee?

Koulutuksen tässä vaiheessa sää voi varsin helposti estää lentämisen – jos pilvi on liian matalalla niin päivä menee lukuhommiksi. Onneksi opiskeltavaa riittää vaikka PPL-vaiheen teoriakausi virallisesti onkin jo ohi: kertaus kannattaa aina ja kun kertaaminen rupeaa tympimään, voi vaikka fiilistellä ATPL-teoriavideoiden parissa.

Eilen oli CAVOK-keli, eli Ceiling and Visibility OK mikä tarkoittaa suomeksi mainiota lentosäätä. Omalta kohdaltani lennot jäivät väliin kun aamulla oli koulun palaveri ja iltapäivällä opettaja oli kiinni toisaalla, mikä toki ohuesti harmittaa. Tänään tilanne näyttää puolestaan kelien puolesta heikolta, Malmin METAR (tämänhetkinen sää):

ILHF 290610Z AUTO 28011KT 9999 -SHRA OVC013 14/12 Q1005=

ja Helsinki-Vantaan TAF (ennuste):

AF EFHK 290523Z 2906/3006 26010KT 9999 FEW006 BKN015 TEMPO 2906/2912 7000 SHRA BKN008 SCT040CB BECMG 2906/2908 32012KT PROB40 2910/2912 TS TEMPO 2912/2918 33015G28KT=

Kryptisen näköisestä METAR-sanomasta käy ilmi, että tällä hetkellä (havainto on tehty kuukauden 29. päivä klo 0610 UTC) tuulee suunnasta 280 (länsiluode) 11 solmun (6 m/s) voimakkuudella, näkyvyys on yli 10 km, heikkoja sadekuuroja esiintyy, yhtenäinen pilvipeite on 1300 jalan (400 m) korkeudessa, lämpötila on 14 ja kastepiste 12 Celsius-astetta, ja ilmanpaine merenpinnan tasolla 1005 hPa. 

TAF-ennusteessa on vielä vähän enemmän tietoa, yhteenvetona: näkyvyys seuraavien 24 tunnin aikana on enimmäkseen hyvä mutta heikkenee ajoittain sadekuurojen vuoksi. Pilvipeite vaihtelee mutta sinistä taivasta ei juurikaan näy, iltapäivällä voi 40% todennäköisyydellä olla myös ukkosta. Tuuli vaihtelee lännen ja luoteen välillä, voimakkuus 10-15 solmua mutta alkuillasta tuuli voi puuskissa olla jopa 28 solmua (15 m/s). 

Tuollainen 28 solmun puuska heilauttaa mopo-Cessnaa aika voimakkaasti mutta ei sinänsä estä lentämistä, kunhan ei tuule aivan suoraan sivusta kiitotiehen nähden. 

Sovimme aamulla opettajan kanssa, että katsotaan säät uudestaan tuossa iltapäivän puolella josko se siitä kuitenkin paranisi. Oma arvioni on, että heikolta näyttää mutta kerrankos ennusteet erehtyvät.

Tämän ja eilisen kokemuksista viisastuneena taidan jatkossa suosia enemmän junakyytejä silloin, kun ohjelmassa on koululentoja: huonon sään tai muun esteen sattuessa junalipun voi muuttaa mutta halvimman luokan lentolipuissa ei ole muutosoikeutta. Nyt olisin käytännössä voinut lähteä kotiin jo torstaina puoliltapäivin mutta koska lentolippu on varattu perjantai-illaksi, olen Helsingissä siihen asti joka tapauksessa. Ei tähän maailma kaadu, käytän ajan hyödyksi opiskelemalla mutta olisi pari lisäyötä kotona ollut ihan kiva juttu kun yhtä hyvin voin lukea junassakin.

Cessna vs. Vinka, ensimmäinen erä

Takana on viikon verran lentokoulutusta ja kuusi suoritettua koululentoa, eli homma on käynnistynyt aika mukavasti. Cessna 152 rupeaa käymään tutummaksi, oikeat nappulat (eihän niitä montaa olekaan) löytyvät jo kohtuudella ja oma lentäminen alkaa muutenkin tuntua vähän sujuvammalta. Paljon harjoitusta tarvitaan vielä mutta suunta on oikea.

Vaikka Vinka-lennoistani on varsin pitkä aika niin yllättävästi ne muistikuvat jostain ullakolta palailevat mieleen nyt, kun ilma-aluksen ohjaaminen on taas päivittäistä toimintaa. Enimmäkseen pintaan nousee joitakin motorisia juttuja, miltä jokin tietty toimenpide tuntui Vinkalla ja miltä se tuntuu nyt Cessnalla. Esimerkiksi tänään oli jännää hoksata, että sivuluisun ajaminen sauvalla (Vinka) tuntui paljon yksinkertaisemmalta kuin ratilla (C152) – liikehän on teknisesti täysin sama mutta jotenkin se oli luontevampi suorittaa sauvan kanssa.

Sauvakaipuusta oppii varmasti pois kunhan Cessnan kanssa ehtii kertyä lisää tiimaa. Toinen asia mitä Vinkasta kaipaan on kaasukahva: Vinkassa kaasuvipu on sijoitettu oppilaan vasemmalle puolelle jolloin sitä käytettiin vasurilla samalla, kun oikea käsi ohjasi (opettajalla on oma kahvansa keskellä). Cessnan kaasukahva taas on syvyyssuunnassa liikkuva nuppi, joka on sijoitettu keskelle ohjaamoa, minkä johdosta oppilas käyttää ohjaamiseen vasenta kättä ja ainakin minä joudun vähän kurottelemaan kaasulle – pitää vielä kokeilla, josko penkin asennon muuttamisesta löytyisi helpotusta tähän.

Kyseisiä konetyyppejä tuntematon saattaa arvostaa kuvia, joista ohjaamon erot käyvät hyvin ilmi:

Suorituskykypuolelta en ainakaan tässä vaiheessa osaa sanoa paljoakaan, Cessnan kanssa on sen verran vähän kokemusta ja Vinka-ajat taas ovat liian kaukana menneisyydessä. Numeroiden perusteella Vinka on merkittävästi C152:sta jyhmeämpi laite mutta eipä ”mopo-Cessnaa” ole kovin rajuun liikehtimiseen tarkoitettukaan. 

Täytyy vain toivoa, että säät jatkuvat yhtä hyvinä kuin tähänkin asti niin lisäkokemusta ratin vääntämisestä kertyy ripeästi. Jos ei yllätyksiä ilmene, niin huomenna päästään taas taivaalle.

Kaksi edessä, yksi takana

Lensin tänään aamupäivällä kaksi koululentoa Cessnalla ja ehdin vielä illaksi kotiin Embraerin takapenkillä.

Lentokoulutus on käynnistynyt mukavan ripeästi, ensimmäisten kolmen päivän aikana olen suorittanut jo neljä lentoa koulutusohjelmasta. Tahti tulee kyllä tasaantumaan ensi viikolla, minulla oli sään kanssa hyvää tuuria ja olen nyt lentomäärissä reilusti edellä muita opiskelijoita. Porukka pitää saada samalle tasalle koulutuksen sujuvuuden vuoksi, joten alkuviikosta tulee varmaan odotusvuoroja minulle.

Illan takapenkkikyyti on juuri tulleen tiedon mukaan puolisen tuntia myöhässä mutta siitäkin huolimatta, kokonaisuudessaan hieno päivä. Päivän ensimmäisen keikan jälkeen piti kysyä lennonopettajalta, että ihanko oikeasti sille maksetaan tästä hommasta?

5160 päivää ja yksi uusi alku

Takaisin taivaalle! Edellisestä kerrasta ehti kulua vain neljätoista vuotta, yksi kuukausi ja kuusitoista päivää kun minä lensin taas.

Kelien kanssa piti vähän jännää mutta ensimmäiset meidän kurssilaiset, suureksi ilokseni minä mukaan lukien, pääsivät tänään suorittamaan ensimmäiset lentonsa. Tällä tutustumislennolla opettaja hoitaa kaiken vähänkin vaativamman ja oppilas vain ottaa ensituntumaa koneessa olemiseen ja sen ohjaamiseen – käytännössä siis maisemalento, jolla pääsee vähän itsekin ohjailemaan.

Vielä kahlittuna maahan, mutta ei enää pitkään.

Kuten aiemmin arvelinkin, pohjalla olevasta vähäisestä kokemuksesta ei ole paljoakaan hyötyä kun lähtee näin pitkän tauon jälkeen ilmailemaan – homma pitää opetella aivan alusta alkaen. Tilanne olisi varmasti toinen jos alla olisi satoja (tai tuhansia) tunteja tiimaa mutta 25 tunnin lihasmuisti on ehtinyt tässä ajassa pyyhkiytyä aika hyvin pois. Aivan käsittämättömän hienoahan lentäminen oli edelleen mutta en kyllä kuvailisi tuon totuttelukeikan lentokäsialaani millään myönteisellä adjektiivilla.

En ole asiasta kovasti huolissani koska olen koko ajan ajatellutkin, että lentoharjoittelu aloitetaan uudestaan nollasta. Lohduttaudun myös sillä, että kyseessä on minulle täysin uusi konetyyppi joten kapasiteettia menee jo ihan senkin opetteluun – kunhan lentolaitteen kanssa pääsee sinuiksi niin kyllä se lentokäsialakin siitä pehmenee.

Seuraavaa keikkaa odotellessa.

Ei vielä mutta melkein

Tänään oli virallisesti ensimmäinen päivä lentokoulutusta: sovitimme haalarit, saimme kaapit ja lentopäiväkirjat ym. rekvisiittaa, ja porukka jaettiin opetusryhmiin.

Siviilipuolen lokikirja on vähän jyhmeämpi, kuin mitä intissä käytettiin.

Oman lennonopettajan kanssa käytiin läpi lennon valmistelu- ja jälkitoimet käytännössä ja huomenna olisi tarkoitus tehdä ensimmäiset lennot. Ohjelmassa on ainakin puolen tunnin tutustumislento kaikille ja osalle porukkaa jo ensimmäinen ”oikea” koululentokin, jos sää ja aikataulu sallivat.

Aivan mahtava homma.

Lentokoulutus alkaa

PPL-vaiheen viimeiset teoriatunnit ovat takana. Parin seuraavan viikon aikana on vielä muutaman aineen kokeet mutta jo ensi maanantaina on merkitty alkavaksi odotettu lentokoulutus.

Teoriat menivät nopeasti ohi. Jakso kesti kuusi viikkoa, joista pari oli nelipäiväisiä (ma-to). Tahti oli kohtalaisen tiivis, mikä sopi minulle hyvin kun ei ollut töitä tms. siinä sivussa vaan illat pystyi lukemaan aika täysipainoisesti. Töiden ohessa ei olisi onnistunut näin lyhyessä ajassa, tai ainakin arvosanat olisivat kärsineet kovasti.

Neljäntoista vuoden lentotauko päättyy pian!