Aamulla duuniin ja illaksi kotiin

Reissutyöläisenä sitä on orientoitunut ajatukseen, että työputkella nukutaan siellä sun täällä ja vain vapailla voi nauttia kotoilun mukavuudesta. No nytpä sattui kerrassaan kummallinen tilanne, kun pääsin keskellä työputkea omaan sänkyyn nukkumaan ja aamuyöllä pesin hampaita reissuharjan sijaan sillä paremmalla kotiharjalla. Kyse oli tietenkin Rovaniemen yöpyvästä.

Crew-tagi* näkyvillä ensimmäistä kertaa _kotoa lähtiessä_.

ATR-laivastolla ei ihan hirveän usein yövytä Rovaniemellä, mutta muutaman kerran kesässä niitä ilmestyy listoille. Vähän toista vuotta piti lentää, ennen kuin sain (kerjättyä vaihdossa kaverilta) sellaisen omaan rosteriini – työvuoroja kun ei ymmärrettävästi pystytä jakamaan kotipaikkakunnan tai muun preferenssin mukaan, niin kätevää ja kivaa kuin se olisikin.

Ja olipa kyllä mukava setti. Ensimmäisenä päivänä lähdettiin Helsingistä ja käytiin pikapyrähdys Tallinnassa. Siitä meno-paluu Rovaniemelle ja vielä illaksi Vaasaan, jossa ensimmäinen yö vietettiin jo sangen tutuksi tulleessa hotellissa – minulle kyseessä oli yö numero 22 tälle vuodelle. Seuraavana aamuna ani varhain Vaasa – Helsinki, siitä meno-paluu Visbyyn ja hyvissä ajoin iltapäivällä siirtona Rovaniemelle. Jäi ihan mukavasti aikaa touhuilla kotonakin, ennen kuin iltasella piti laittaa nukkumaan – tällaistako se oli se tavallinen työssäkäynti, että töiden jälkeen pääsee illalla kotiin?

Kolmipäiväisen työputken loppuhuipennuksena siis aamulento RVN-HEL, jonka perään vielä kääntö Vilnassa. Toimistolla vaatteiden vaihto ja mukava kävelylenkki terminaaliin väijymään kyytiä kotiin. Tällä kertaa olikin tavallista täydempää enkä mahtunut ensimmäiseen koneeseen, johon yritin. Pääsin vasta illan viimeisen kyytiin ja sielläkin jumpparille, kun matkustamo oli täynnä viimeistä jakkaraa myöten. Mutta hyvä niin, koska laskeva aurinko tarjosi vanhoista Lapin Kulta -mainoksista tuttuja näkymiä – kyllä näitä jaksaa katsella, vaikka on ollut kohta 20 tuntia hereillä.


*) Miehistön laukuissa tulee työvuoron aikana olla näkyvillä crew-lipuke, joka kertoo koneen kuormaajille, että näitä laukkuja ei viedä koneesta matkatavarahihnalle. Omassa laukussani crew-tagi on kiinnitetty siten, että kun olen töissä, se on helppo pujottaa vetoketjun välistä näkyviin ja kun olen reissaamassa kodin ja konttorin väliä matkustajana, tagin voi jättää laukun sisälle piiloon. Yleensä kotoa lähtiessä tagi menee piiloon ja nyt piti oikein erikseen miettiä, että tagi pitääkin laittaa näkyville, kun miehän lähden aamulla aktiivisena miehistönä kohti periferiaa.

Wing Commander

Microsoft Flight Simulatorin Steam-versiossa on Wing Commander -niminen saavutus, joka vaatii 1000 lentotuntia avautuakseen. MSFS:ssä minulla ei sitä ole, mutta oikealla lentokoneella tuli tänään Achievement Unlocked. Siitä tosin ei kilahtanut erittäin tyydyttävää ilmoitusta EADIn alanurkkaan, vaan tapahtuma olisi mennyt ihan ohi, ellen olisi osannut sitä odottaa.

Juuri niin – vaikka syksyllä muuta arvelinkin, olin täysin tietoinen tonnin täyttymisestä. Ja siitä huolimatta olen itseäni täynnä oleva omnipotentti ilmailun multitalentti.

Joku kysyy, että mitä väliä sillä tuhannella tunnilla on? Ei yhtään mitään. Paitsi että paperilokikirjan totaalisarakkeeseen pitää jatkossa mahduttaa nelinumeroinen luku.

Tästä kohti kymppitonnia.

Loma on ihmisen parasta aikaa

Ensimmäinen palkallinen kesäloma vuoden 2017 jälkeen on takana, ja olipa aika mukavaa. Vaikka lentotyökin on aivan mahottoman lystiä hommaa, niin kyllä se vain loma on ihmisen parasta aikaa.

Tällä kertaa lomakohteeksi valikoitui niinkin eksoottinen paikka, kuin Hailuoto. Parempi puolisko halusi kaupunkilomien jälkeen järjestää vähän erilaisen kokemuksen jälkikasvulle, ja olihan tuo nyt kieltämättä kustannustehokkaampaakin, kun lentojen ja hotellien sijaan otettiin pariksi yöksi vuokramökki.

Lentopoika ei tälläkään reissulla päässyt kokonaan irti ilmailusta, kun perille saapuessamme kävi ilmi, että rouvan vuokraama mökki sijaitsee n. 300 metrin päässä äärimmäisen vilkkaasta Haukiluodon lentopaikasta (EFHL, jutun pääkuvassa). Näimme kolmen päivän aikana yhden lentokoneen, eli reissu oli bongauksellisestikin kohtalainen menestys.

Loma loppui aikanaan ja ensimmäinen työpäivä reilun kolmen viikon tauon jälkeen jopa vähän jännitti ennakkoon. Yllättävänkin sujuvasti toimenpiteet sieltä tulivat – toki kerroin heti aamubriiffissä kollegalle, että kyseessä on ensimmäinen vuoro loman jälkeen ja toiminta voi olla normaalia hitaampaa.

Norjassa on komeat maisemat. (ENVA)

Päivän ohjelmana oli pistäytyä Riiassa ja Trondheimissa, minkä jälkeen pääsin vielä samana iltana takaisin kotiin. Pehmeä lasku työarkeen, kun ensimmäiseen settiin sisältyy vain yksi työvuoro ja heti sen perään pari lepopäivää, mutta toki reissaajana mieluummin ajaisin useamman päivän putkeen kun periferiaan pitää pohjoisesta siirtyä.

Näillä levoilla jaksaakin painaa pitkälle syksyyn.

Mitä reittiä sie lennät?

Aika usein minulta kysytään, että ”mitä reittiä sie nyt lennät”, tai ”joko sie olet päässy ulkomaille lentämään”? Aika usein vastaan, että reitit vaihtelevat päivittäin ja ulkomaillakin käydään melkein joka vuorolla.

Kaupallisessa reittiliikenteessä pilotin puolesta kohteella ei ole juurikaan merkitystä, koska operointi on erittäin pitkälle standardisoitua joka paikassa ja suunnistus tapahtuu ”purkkiin” eli lennonhallintatietokoneeseen syötettävien reittipisteiden avulla. Tulokkaat karistavat kotimaan tomut laskutelineistä yleensä heti ensimmäisellä lennollaan – uuden kuskin kannalta ulkomaille operointi on ehkä jopa helpompaa, koska lentokoulussa radioon on puhuttu harjoituksen vuoksi enimmäkseen englantia ja englanninkielinen fraseologia on tämän vuoksi paremmin hallussa, kuin suomenkieliset vastineensa. (Vaikka tokihan Suomen maakuntakentilläkin englannilla pärjää, jos oikea suomitermi karkaa kielen päältä.)

Käytännön erot reittien välillä ovat siis aika pieniä. Monen haastattelemani pilotin (ml. allekirjoittanut) suosikkeja ovat noin tunnin mittaiset reitit, joissa ehtii mukavasti vaikkapa syömään ja hetken rupattelemaan työkaverin kanssa, mutta paikat eivät puudu kovin pahasti ennen kuin top of descent eli lähestymisen aloituspiste tulee vastaan. Meidän verkostossa esim. Kuopio, Vaasa, Joensuu, Riika ja Tukholma menevät tähän haarukkaan.

Joinakin aamuina nousen Kuopiosta kohti Helsinkiä. (Kuva: Jonna Rossi)

Pidemmät reitit eivät ole ihan kaikkien lemppareita. Esimerkiksi Göteborg on ATR-mittakaavassa pitkän, melkein parituntisen lennon päässä. Kyseessä olisi muuten äärimmäisen leppoisa reitti, mutta matkalla lennetään suoraan Tukholman yli ja Arlandan liikenteen vuoksi handovereita eli vaihtoja eri lennonjohtoelinten välillä tulee paljon. Radiovuorossa (PM) ruokailun ajoitus pitää tällä reitillä suunnitella huolellisesti, koska lennonjohtajat tunnetusti osaavat ajoittaa handoverin erittäin tarkasti siihen hetkeen, kun olet haukannut hieman liian ison suupalan.

Pilotille pitkät lennot ovat yleensä helppoja, koska matka­lento­korkeudessa tekemistä on normaali­tilanteessa aika vähän ja aikaa siellä vietetään aika paljon. Mutta pakkohan se on todeta, että tällainen long haul -lentäminen on tylsää lyhyempiin reitteihin verrattuna.

Päivänä muutamana lensin tällaista reittiä Vaasaan.

Kaikkein työläimpiä, mutta myös kaikkein hauskimpia ovat lyhyet lennot. Norran liikenneohjelman yleisin kohde Tallinna on tämän kategorian legenda – lentoaika on 15-20 minuutin luokkaa. Tallinnaan mennessä reitti suunnitellaan yleensä lentopinnalle 90 (n. 2800 m), eli huomattavasti matalammalle kuin ATR:n normaali matkalentokorkeus pintojen 200-250 (6000-7500 m) välillä, jolloin reitille ehtii lyhyestä matkasta huolimatta sisältyä aivan selkeä matkalento-osuus.

Muita lähikohteita ovat Turku ja Tampere, joissa yleensä kiivetään kutakuinkin normaaliin reittikorkeuteen, mutta lentorata on lähes ballistinen – melkein heti top of climbin eli matkalentokorkeuden saavuttamisen jälkeen tulee top of descent, josta lähdetään alaspäin. Reippaammassa myötätuulessa laskennallinen top of descent voi tulla vastaan jopa ennen top of climbia – ohjaamossa pitääkin olla tarkkana, että hoksataan kääntää raketin lailla kiipeävän ranskattaren nokka ajoissa takaisin kohti Maapalloa.

Aika usein lennän myös Rovaniemelle – enimmäkseen tosin suihkarin takapenkillä.

Pitkästä alustuksesta kävi jo varmasti ilmi, että yksittäisen reitin sijaan valikoima on melko vaihteleva. Mutta onko yhtä ylitse muiden? No, sekin vaihtelee.

Otin lentopäiväkirjasta raportin ”Top destinations except home base”, eli yleisimmät lentokohteet pl. EFHK. Syksyllä 2022 kun aloitin tämän postauksen luonnostelun, sijat 1-2, 7, sekä 10 menivät kentille, joita tuli sahattua kouluvaiheessa paljon. Sijat 3-6 ovat enimmäkseen työlentoja, ja siellä on mielenkiintoista Göteborgin (ESGG) asema tasapisteissä Tallinnan (EETN) kanssa, vaikka liikenneohjelmassa on viikkotasolla keskimäärin tuplamäärä lentoja Tallinnaan verrattuna Götikkään. Työvuoroluettelon laadintaan liittyvällä sattumalla on siis iso vaikutus siihen, mitä lennetään.

Tilastot ja taulukot ovat ihqja. Top Destinations lokakuussa 2022…

Muutamaa kuukautta myöhemmin lista näyttääkin vähän toiselta. Kärjessä on edelleen kouluaikainen kotikenttä EFHF, mutta kakkoseksi on noussut verkostomme yleisin kohde EETN – ei vähiten siksi, että esim. viime viikolla kävin siellä kolmen päivän aikana viisi kertaa.

…ja sama tilasto maaliskuussa 2023. Tämä postaus on siis ollut tovin työstössä!

Mitä näistä taulukoista ja tilastoista sitten jää käteen? No ainakin voi laskea todennäköisyyksiä, että jos et muista mihin seuraavaksi pitäisi lähteä, niin Tallinna on vahva vaihtoehto. Onneksi reittejä sekä aikatauluja ei kuitenkaan lennetä muistinvaraisesti, vaan tukena on hyvät ja moninkertaisesti varmennetut järjestelmät – mutta se on toisen postauksen aihe, mikäli jotakuta tuo puoli kiinnostaa.

Taivaallinen työpaikkaruokala

Yksi hieman yllättävämmistä normaali-ihmisiä askarruttavista asioista on työpaikka­ruokailujen järjestäminen lentotyössä. Minulta on kysytty useampaankin kertaan, että syövätkö kapteeni ja perämies oikeasti aina eri ruokaa, pitääkö meidän itse käydä hakemassa ruokaa terminaalista, kuinka pian hotelli­aamiaisiin kyllästyy, tai onko se lento­kenttä­loungeissa tarjottava ruoka hyvää?

Olen joutunut kertomaan, etten ole kertaakaan vieraillut loungessa edes matkustaja­roolissa. Ja hotelli­aamiaisiin ei ole ainakaan vielä kyllästynyt, sillä runsaan buffetin sijaan tulee yleensä nautittua paperipussiin pakattu evässämpylä ja kahvit pahvikupista, koska aamiainen on vielä kattamatta miehistön lähtiessä kentälle (tai kerätty jo pois, kun yöllä saapunut miehistö vasta heräilee). Muut suosikkikysymykset vaativat hieman pidempiä vastauksia.

Glamoröösi paperipussiaamiainen.

Norralla työpaikkaruokailu on veronalainen työsuhde-etuus, joka järjestetään miehistölle kun päivän pituus ylittää tietyt parametrit. ATR-laivastossa miehistölle tulee useimmilla vuoroilla yksi ruoka, ja oikein pitkinä päivinä työmaalle toimitetaan kahdet eväät.

Lentokoneruoasta väännetään usein huumoria, mutta itse kun syön lähes mitä tahansa ihmisravinnoksi kelpaavaa, niin olen ollut hyvinkin tyytyväinen työpaikkaruokalan tarjontaan. Ja ihan hyviä ne ovat oikeastikin.

Ruokalajeja on kierrossa tietty määrä, ja niitä poimitaan toimitusbokseihin käytännössä täysin satunnaisesti (ellei työntekijällä ole erityisruokavaliota, jolloin hänelle toimitetaan korvamerkityt eväät). Ruokalähetyksen saavuttua miehistön kesken käydään yleensä pikainen keskustelu mahdollisista suosikeista ja inhokeista, jonka perusteella annokset jaetaan. Ja kyllä: kapteeni ja perämies syövät eri ruokia.

ATR:ssä ei ole uunia tai jääkaappia, joten ruoat toimitetaan koneelle styroksilaatikoissa – lämpimät on lämmitetty valmiiksi lämpöboksiin, ja kylmät ovat kylmänä kylmälaukussa. Lämpimään versioon sisältyy mikroateria, lisukesalaatti, leipä ja voi, sekä jälkiruokana rahka tai hedelmärasia. Kylmä versio koostuu ns. lounassalaatista (jonka saa syödä mihin vuorokaudenaikaan tahansa), välipalasta (kolmioleipä tms.) ja jälkiruoasta (kts. edellä). Lämmintä versiota tarjoillaan päiväsaikaan kun taas kylmää tarjoillaan varhain aamulla ja myöhään illalla.

Esimerkki taivaallisesta työpaikkalounaasta.

Itse ruokailu tapahtuu ohjaamossa useimmiten pian lentopinnan sata jälkeen, kun turvavyön merkkivalo on sammutettu koneen kiivetessä kohti matkalentokorkeutta ja ohjaamomiehistön työkuorma on pieni. Matkustamohenkilökunta ajoittaa oman ruokailunsa parhaaksi arvioimaansa ajankohtaan, joka taas riippuu mm. lennon pituudesta, vuorokaudenajasta, sekä matkustajamäärästä. Aina välillä kääntöaika on sen verran pidempi, että koko miehistö voi ruokailla samanaikaisesti maassa, jolloin ATR-kuskikin saa eteensä Airbus-tyylisen pienen ruokapöydän… matkustamossa.

Maaruokailun yhteydessä kukaan ei yleensä pahastu, jos ohjaamomiehistöön kuuluva lentoihminen tarjoutuu valmistamaan jälkiruokakahvit koko porukalle – kabiinin väki saa tehdä sitä ihan riittävästi ilmassa. Kahvinkeitto-SOP ei (ainakaan vielä) kuulu pilottien viralliseen koulutussyllabukseen, vaikka syytä ehkä olisi – pikakahvimuruja tulee yleensä joko ihan liikaa tai hiukkasen liian vähän. Optimituloksen tuottava ohjeistus on ”pohja juuri peittyy”, mikä alalle epätyypillisesti jättää hieman tulkinnanvaraa.

Kahvit juodaan asiakasomistajan juhlavuonna tyylikkäistä pahvimukeista.

Lentokentillä lentomiehistö ei siis kovinkaan usein ruokaile, vaikka äkkiseltään näin voisi ajatella. Ruokataukojen järjestäminen maahan heikentäisi miehistön ja koneiden käyttöastetta, mikä ei olisi kovin järkevää, koska ruokailut pystytään järjestämään turvallisesti myös ilmassa.

Myös työvuorosuunnittelussa pyritään huomioimaan ruokailumahdollisuus miehistölle. Jos kuitenkin myöhästymisten tai jonkin muun poikkeaman vuoksi ruokailulle ei meinaa löytyä aikaa, on kapteenilla oikeus (ja velvollisuus) tarvittaessa viivästyttää seuraavan lennon lähtöä, jotta koko miehistö ehtii syödä. Tätä tapahtuu erittäin harvoin, mutta työvireen eli turvallisuuden vuoksi se voi joissakin tilanteissa olla tarpeen.

Joensuusta voi ostaa matkaevääksi hillatorttua, jota jotkut kutsuvat virheellisesti myös lakkatortuksi.

Lyhyiden kääntöjen vuoksi ulkoasemien kulinaristiset erikoisuudet eivät tule kovinkaan tutuiksi, mutta poikkeuksia löytyy. Joskus ennen vanhaan ainakin Berliinin Tegelissä on voinut ostaa hodareita suoraan platalla miehistöjä palvelevasta nakkikioskista – tätä en ole itse nähnyt tai kokenut, mutta olivat kuulemma hyviä eivätkä juurikaan maistuneet kerosiinille.

Kotimaan kohteissa ei ole legendaarisia nakkikioskeja, mutta Joensuusta löytyy legendaarinen kahvio, josta voi aikataulun salliessa hakea legendaarista hillatorttua paluumatkalla nautiskeltavaksi.

Kansa kaipaa lisää legendoja, tiedätkö sinä missä niitä olisi?

Lentopoika sairastaa

Karhunpoika sairastaa
Häntää hellii käärme

Vanhan lastenlaulun lyriikat ovat aina hämmentäneet minua, mutta kaipa se kärmes on käynyt heittämässä keikkaa nalleperheen lastenhoitajana? En oikein muuta selitystä keksi, kun eihän kukaan nyt ikinä kuule väärin laulunsanoja.

Perheen nuorimmaiset ovat köhineet ja niiskuttaneet joulusta asti ja pitkään onnistuinkin välttelemään viirusta. Olin reilu viikko sitten lentänyt periferiaan neljän päivän työputkea varten ja ensimmäinen (päivävuoro) menikin ihan normaalisti, mutta illalla oli poikkeuksellisen väsynyt ja vähän sellainen pahaenteinen olo. Seuraavana aamuna oli alkamassa kolmen päivän yöpyvä, ja niinhän mie heräsin aamuyöllä siihen, että kurkku on aivan turkasen kipeä – nyt se sitten iski.

Oman vointini puolesta reissun ensimmäinen päivä olisi ollut vielä ihan hyvin tehtävissä, mutta lentsuhan on tartuttavimmillaan alkuvaiheessa ja yleensä pahenee ripeästi, joten peliliikkeet olisivat paikallaan. Kilautin saman tien Crew Controlliin, että tällä hetkellä olen vielä teknisesti työkunnossa, mutta huomenna lähes takuuvarmasti lentokelvoton ja laatuflunssaa olisi tarjolla myös työkavereille. Totesimme, että operatiivisesti ja kaikin puolin muutenkin on parasta, että minut merkitään sairaslistalle heti ja saman tien – sangen potentiaalinen worst case scenario olisi, että seuraavana aamuna kuumeinen peräihmisraunio viruu ulkoasemalla hotellihuoneessa ja aamulento peruuntuu, kun samainen puupää ei malttanut jäädä ajoissa sivuun. Arviolta viidenkymmenen ihmisen päivä olisi pilalla.

Aikanaan koulussa ja monessa työssäkin pikku flunssan aiheuttama saikku saattoi tuntua jopa helpottavalta lepotauolta, mutta tämä kyllä otti päähän muutenkin, kuin pienen päänsäryn muodossa. Lentäminen on edelleen aivan mahottoman mukavaa hommaa, joten useamman lentopäivän peruuntuminen harmitti.

Ensipettymyksen haihduttua asettelin repussa vielä koronan jäljiltä kulkevasta paketista maskin naamalle ja lähdin kanssaihmisiä vältellen kotiin. Maskien jatkuvaa käyttöä ei ole ikävä, mutta soisin kyllä itämailta tutun (ja THL:nkin suositteleman) tavan yleistyvän: jos ihminen tuntee itsensä flunssaiseksi, niin käyttäisi maskia ihmisten ilmoilla kulkiessaan. Helppo juttu ja vähentäisi tehokkaasti lentsujen leviämistä.


Minulla on onneksi sen verran tyhjää tilaa päässä, että myös korvieni paineentasausröörit (eli Eustachin putket eli korvatorvet) ovat reilua kokoa, eikä paineenvaihtelu normaalisti aiheuta minulle mitään ongelmia. Päähän kertyvä räkä häiritsee hyvänkin paineentasausjärjestelmän toimintaa ja voi aiheuttaa erittäinkin kovaa korvakipua, jos putki tukkeutuu kokonaan – ääritilanteessa korvakipu voi häiritä niin paljon, että pilotti ei pysty hoitamaan normaaleja tehtäviään. Toisen kuskin äkillinen työkyvyttömyys luokitellaan hätätilanteeksi jolloin tulisi huutaa radioon maydayt, joten pieniinkin flunssiin suhtaudutaan näissä hommissa erittäin vakavasti. Sairauspoissaolojen osalta yleisohje on, että jos oma vointi vähänkin epäilyttää, niin ottaa mieluummin vaikka turhaan sen sairaspäivän tai pari.

Omat röörini eivät onneksi vielä ehtineet limoittua tukkoon, ja lentomatka kotiin sujui ongelmattomasti. Seuraavana päivänä miesflunssa olikin sitten jo täydessä vauhdissa.

Lyhyissä poissaoloissa tarvittavat todistukset saa työterveyshoitajalta puhelinajalla, ja edessä oli muutenkin kotipäiviä tietokoneella suoritettavien kertauskoulutusten ja ihan tavallisten vapaapäivien merkeissä, joten nyt oli oikeastaan hyvä aika sairastaa, jos tämä tauti oli pakko käydä läpi.

I survived the Man Flu. Again.

Muutama päivä meni kotona sinkkituotteiden, nenäkannun ja tietokonekoulutusten (ja -pelien) merkeissä ajoittaisten pikku kuumetorkkujen rytmittämänä, kunnes elämä voitti ja pystyin jälleen hengittämään suu kiinni. Paineentasauskin onnistuu taas ilman pään sisällä kuuluvia ääniä – niistäessä korvasta kuuluva vihellys on varma merkki lentokelvottomuudesta – joten huomenissa pääsen taas tositoimiin. Kyllä kelpaa.

Kuvalla spoilattu terveyspostaus

Omien terveystietojen julkaiseminen verkossa on ihan hiukkasen arveluttavaa, mutta arveluttavahan tämä blogi on muutenkin, joten pidetään kiinni valitusta linjasta. Ja onhan se nyt kohtuudella pääteltävissä, että jos minut edelleen päästetään töihin, niin lääketieteellinen kelpoisuustodistus eli ns. medikaali on voimassa, joten tuskin teen itselleni kovin isoa vahinkoa kertomalla siitä myös suoraan.

Vietin siis tänään jokaisen lentäjän ei-ihan-lempparipäivää, kun ura oli taas kerran katkolla. Olisin voinut vitkutella asiaa vielä tammikuun puoliväliin asti, mutta medikaalin saa uusia enintään 45 vuorokautta ennen määräaikaa vuosittaisen uusimispäivän pysyessä samana, joten mitäpä sitä suotta venyttämään.

Aiemmista kerroista poiketen tällä kertaa ilmassa oli aivan erityistä jännitystä ja kihelmöintiä – ei siksi, että läpimeno olisi pelottanut tavallista enemmän, vaan koska kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun luottokorttiani ei tutkittu osana tarkastusta! Eli työnantaja maksoi koko lystin ja lupasi tarjota vielä minullekin pikku palkinnon tilipäivänä, kun kävin hoitamassa asian – aivan käsittämättömän siistiä siis!

No mitäs siellä tapahtui? Kuten aiemmissa aihetta koskettelevissa postauksissa kerroin, osa tutkimuksista tehdään vain tietyin määräajoin ja osa tehdään ihan joka kerta. Tällä kertaa ohjelmassa oli:

  • Purkkiin pissaaminen – aina yhtä charmanttia puuhaa. Onneksi sentään ihan omassa rauhassa, koska kyseessä ei ole valvontaa vaativa huumeseula. Seinällä oli kahdet suoritusohjeet, mutta onnistuin vain sen toisen konetyypin menetelmässä – tämä onneksi riitti läpäisyyn.
  • Verenluovutusta parin putkilon verran. Kuulemma tutkimustarkoituksiin, mutta voisihan hyvää verta hyödyntää muutenkin?
  • Päässä kuuluvista äänistä ilmoittaminen (nappia painamalla). Epämukavat kuulokkeet saattoivat liittyä asiaan.
  • Virheellisten C-kirjainten tunnistaminen taululta – hoitajan mukaan tämä on tärkeä taito, jotta kone osuu kiitotielle nurmikon sijaan. Sivuhuomio: yleisen kirjoitustaidon kannalta on huolestuttavaa, että n. 75 % taululle painetuista kirjaimista oli väärin päin!
  • Verenkiertoelimistön testaus hyvin omituista korkeusmittaria muistuttavalla laitteella. Käyttivät jenkkityyliin elohopeamillimetrejä – itse kyllä tykkään enemmän hehtopascaleista, paremman puutteessa myös millibaarit ovat ihan OK.
  • Kehonmassan määrittäminen maan vetovoimaan perustuvalla mittalaitteella.
  • Erilaisten kaavakkeiden lukemista, tarkistamista, sekä täydentämistä.
  • Pään onteloihin kurkkimista. (Yläpään.)
  • Silmiin katsomista erittäin tarkasti ja läheltä. En havainnut tohtorin silmissä mitään hälyttävää, ja tunne oli ilmeisen molemminpuoleinen.
  • Hengitysharjoituksia lääkärin monitoroidessa suoritusta alkeellisella kuuntelulaitteella.
  • Imusolmukkeiden ja vatsanseudun palpaatio. (Tohtorilla oli poikkeuksellisesti lämpimät kädet – firma varmaan maksaa meille Premium-paketin?)
  • Yhden kysymyksen tietovisa, jonka aihepiiri liittyi tutkittavan näkemykseen omasta lentokelpoisuudestaan.
  • Useita allekirjoituskokeita.

Ja kaiken tämän jälkeen, se kaikkein vaikein ja tuskallisin osuus – tulostintuoreen medikaalin taittelu siististi pieneen Modifart-muovitaskuun!

Virallinen Modifart-muovitasku, johon liikennelentäjän tulee kyetä taittelemaan ykkösluokan lääketieteellinen kelpoisuustodistus (arkkikoko A4).

Itseni sekä työnantajani suureksi riemuksi selvisin näistä kaikista, ja työt jatkuvat myös huomenna. Oi onnea, oi iloa!

Tulokkuuden loppu

Monissa lentoyhtiöissä on käytössä järjestelmä sen varmistamiseksi, että vasta konetyyppiin siirtyneen kapteenin viereen ei istuteta vasta konetyyppiin siirtynyttä perämiestä. Käytännössä siis pidetään huolta, että ohjaamossa ei ole samanaikaisesti kahta vähäisen kokemuksen – ammattikielellä inexperienced in type – ohjaajaa. Kun yhtiön koulutusosaston määrittämät vaatimukset täyttyvät, ohjaajan inexperienced-status poistuu.

Ja niin tapahtui eräänä syksyisenä päivänä, että koulutusosastolta saapui sähköpostiviesti, jossa kerrottiin kokemusvaatimusten täyttyneen ja inexp-statuksen poistuneen minun henkilönumeroni yhteydestä. Mukava merkkipaalu, mutta käytännön työn kannalta melko vähämerkityksinen – nyt saan lentää vähän aiempaa huonommassa kelissä, ja jatkossa viereen voi istua myös ihan vasta ylennetty kapteeni.

Inexp-merkintä tulee takaisin aina, kun konetyyppi ja/tai positio vaihtuu. Nyt kuitenkin mennään muutama vuosi ilman TULOKAS-leimaa otsassa.

Täxi vaia zulu-golf, ständ tuu-tuu

Liikennelentäjät voidaan jakaa neljään ryhmään:

  1. Ne, jotka eivät vielä ole mokanneet audiopaneelin valinnoissa.
  2. Ne, jotka ovat tehneet matkustajakuulutuksen jaksolle.
  3. Ne, jotka ovat kuitanneet lennonjohtoselvityksen matkustajille.
  4. Ne, jotka ovat jo tehneet kohdat 2 ja 3 vähintään kerran.

Itse siirryin hiljattain ryhmästä yksi ryhmään kolme, kun jutun pääkuvassa näkyvä PA-painike unohtui pohjaan kuulutuksen jälkeen. Odottelen siis tällä hetkellä siirtoa ryhmään neljä.

Yleensä vaihdan VHF1:n käyttöön heti PA:n jälkeen, mutta tällä kertaa kävi kämmi. Ihmiset kun tekevät aina välillä virheitä, on ilmailussa turvallisuuskriittisten asioiden osalta toimintamenetelmiin rakennettu varmistuksia – tässä kohtaa sellaista ei ole, koska virheestä vaarantuu yleensä vain puhujan ylpeys ja virhe huomataan takuulla siinä vaiheessa, kun takaisinluku ei mene perille… Nykyään pyrin pitämään toisen sormen VHF1-painikkeella koko kuulutuksen ajan, ettei vaihto unohdu.


Joissakin lentoyhtiöissä on tapana, että vain kapteeni kuuluttaa, ja joissakin toisissa taas lennonaikaiset kuulutukset hoitaa vuorossa oleva PM. Meillä on käytäntönä, että lennon aikana ohjaamon rutiinikuulutukset hoitaa vuorossa oleva PF (jos PF/PM-jako ei ole tuttu, kurkkaa tämä artikkeli), mutta mahdolliset ennen lähtöä tapahtuvat tervetulotoivotukset ja poikkeustilanteet viestii aina kapteeni. ATR-operoinnissa tervetulokuulutuksia tehdään melko harvoin, koska kääntöajat ovat lyhyitä ja ohjaamolla on kohtalaisen paljon puuhaa painopistelaskelmien ym. lähtövalmistelujen kanssa.

Lennon aikana matkustajille pyritään sanomaan terveisiä matkalentokorkeudessa, kun on sopivan rauhallinen hetki. Aamulla varhain ja illalla myöhään ei-pakolliset kuulutukset jätetään kuitenkin usein väliin, jos osa matkustajista nukkuu. Kaikkein lyhimmillä lennoilla kuulutuksia ei yleensä tehdä, ja myös puhevuorossa olevan pilotin henkilökohtainen kuulutusinnokkuus vaikuttaa puheen määrään.

Reitillä tehtävään rutiinikuulutukseen sisältyy yleensä peruskohteliaisuudet sekä maininta lentokorkeudesta ja sijainnista, arvio jäljellä olevasta lentoajasta sekä määränpään säätiedot. Osa kuskeista sitten maustaa näitä tilanteesta riippuen, esim. kertomalla jotakin mahdollisesti näkyvistä maamerkeistä, reitillä vallitsevasta säästä, tai alla olevasta lentolaitteesta.

Hienoja hetkiä kuuluttaessa ovat, kun olet ruvennut kertomaan jotakin vaikkapa ruotsiksi ja lauseen puolivälissä tajuat, että nyt muuten loppui sanavarasto kesken. Tai kun toivottelet hyvää huomenta klo 15 iltapäivällä (koska olet iltavuorossa ja herännyt vasta muutama tunti sitten). Tai kun huomaat antaneesi suomeksi vähän erilaiset säätiedot, kuin englanniksi. No, aika harva matkustaja ylipäätään kuuntelee, että mitä siellä mumistaan, joten vahinko ei yleensä ole kovin iso. Ja häpeään tottuu.

Matkustajille (ja välillä myös miehistölle) ohjaamosta annettavat kuulutukset ovat välillä yleinen vitsin aihe – eikä suotta. Ilmiön ymmärtämiseksi on hyvä katsoa oheinen, täysin autenttinen video tyypillisestä lentäjän työhaastattelusta.

Autenttista materiaalia lentäjän työhaastattelusta.

Isot pojat ovat kertoneet, että joskus ohjaamossa saatetaan lyödä vetoa, että onnistuuko puhevuorossa oleva kaveri livauttamaan sujuvasti jonkin absurdin sanan tai fraasin kuulutukseen. Omalle kohdalle tällaista ei (vielä) ole sattunut, mutta jos sitten viimeisenä työpäivänä saisin lennon Kuusamoon, niin voisin kuuluttaa näin:

Oikein hyvää huomenta ohjaamosta ja meidänkin puolestamme tervetuloa tälle lennolle, jonka määränpäänä on

Kuusamo
Nyt kutsuu mua Kuusamo
Metsän näen jämäkän…