Kategoria: Peruskoulutus

Piper Turbo Arrow IV

Mittarikurssiin kuuluvat simulaattorisessiot ovat nyt paketissa ja heti seuraavaksi ohjelmassa oli eroavaisuuskoulutus seuraavissa koulutusvaiheissa käytettävään Piper Arrowiin.

Piper Arrow OH-PGA Malmin platalla kuvattuna.

Arrow, ICAO-koodiltaan P28T, on huomattavasti mopo-Cessnaa jyhmeämpi lentolaite. Siinä on melkein tuplasti tehokkaampi turbomoottori, säädettävä potkuri, sekä sisäänvedettävä laskuteline – kuskin kannalta kaksi viimeistä ovat merkityksellisimpiä, koska niiden perusteella P28T on ns. monimutkainen lentolaite. Eroavaisuuskoulutusmerkintä tulee kuitenkin myös turbosta, koska onhan siinä omat niksinsä verrattuna ahtamattomaan voimanlähteeseen.

Totesin heti ensimmäisen lentoonlähdön jälkeen, että konehan on aivan ihana. P28T on huomattavasti vakaampi käsiteltävä kuin C152 ja penkitkin ovat sangen mukavat, vain takapenkin jalkatilasta tulee pieni miinus. Suurempi massa tuo tasaisuutta menoon, ja tehoahan ei ole kai koskaan liikaa – toki sille on eri tavalla tarvettakin, kun kone on merkittävästi raskaampi. Erityisesti kaarroissa käytös tuntui miellyttävältä, jalantarve on luontevaa kuten aikanaan Vinkassa ja sivuperäsintä saikin antaa aika tuntuvasti. Mopossa sivuperäsimen käyttö meinasi minulla mennä usein yli ja välillä tuntui, että se halusi jopa ”väärää” jalkaa kaartoon lähdettäessä – todellisuudessa kyse oli varmastikin vain liian rajusta jalkaohjauksesta, eli ammattikielellä ohjaajan virheestä.

Nappeja ja namiskoita on enemmän kuin mopossa, mutta vähemmän kuin seuraavassa laitteessa.

Arrow muistuttaa muutenkin muinaishistoriasta muistamaani Vinkaa – alataso, kohtalaisen tehokas ja säätöpotkuri. Simulaattorissa säätöpotkurin käyttö tuntui jotenkin hankalalta omaksua mutta se todennäköisesti johtui siitä, että säätövivun toiminta oli mallinnettu vähän huonosti. Aikanaan Vinkassa, ja nyt Arrowissa, potkurivivun käyttö alkoi tuntua luontevalta jo ensimmäisten lentojen jälkeen kun moottorin ääni reagoi oikealla tavalla vivun käyttöön.

Speed check, gear down … three greens.

Ennakkoon kaikkein isoin juttu oli tietysti sisäänvedettävä laskuteline. Laskussa sisään unohtuneista telineistä on kerrottu lukemattomia kauhujuttuja ja onpa niitä silloin tällöin uutisiinkin päätynyt. Mahalasku sisään unohtuneen telineen vuoksi on sikäli inhottava tapa päätyä otsikoihin, että kuski yleensä kävelee tapahtumapaikalta omin jaloin ja saa kuulla mahalaskusta lopun ikäänsä – jos koneen repii ilmassa hajalleen tai laskeutuu jostain muusta syystä suuremmalla pysty- kuin vaakanopeudella, niin siitä harvemmin tarvitsee kuunnella kuittailua jälkikäteen.

Laskuteline ei meinannut unohtua kertaakaan mutta tarkkana pitää olla jatkossakin.

Nyt kun Arrowiin on tutustuttu peruskäsittelyn merkeissä näkölentosäännöillä, seuraava homma on aloittaa mittarilennot samalla laitteella. Ensimmäisenä ohjelmanumerona on koneen lentäminen Rovaniemelle tässä ihan piakkoin opettajan ja IR-lentoparin kanssa. Kävi nimittäin niin mukavasti, että eräällä Salpauslennon opettajalla on asunto myös Rovaniemellä ja sovimme alkukesästä, että menemme majoitusteknisistä synergioista johtuen suorittamaan mittarikurssin lento-osion Rovaniemelle, koska sitä ei kuitenkaan olisi pystynyt Malmilta hoitamaan mittarimenetelmien puuttumisen vuoksi. Siirroilla saadaan kuitattua opetussuunnitelmaan kuuluvat koulumatkalennot, jolloin ns. ylimääräistä lentoaikaa ei tule käytännössä lainkaan.

Paluu Malmille ilta-auringon valossa.

Lyhyt ”Arrow-tyyppikurssi” oli mukavaa vaihtelua mopo- ja simulaattoriväännöille, ja uusi konetyyppi itsessään on mielenkiintoinen uusi haaste. Seuraava tavoite on saada mittarikelpuutus kasaan alkusyksyn aikana ja sen jälkeen täysipainoisesti ATPL-teorioiden pariin.

Toivepostaus: näin minä opiskelen

Anonyymi lukija kysyi opiskelutekniikastani aiemman postauksen kommenteissa. Rupesin ensin vastaamaan kommentilla, mutta päätin aika pian tehdä oman postauksen aiheesta…

Etäopiskelujaksoilla olen ollut enimmäkseen päätoiminen opiskelija, eli nousen samaan aikaan muun perheen kanssa ja heidän lähtiessä töihin/kouluun/päiväkotiin, alan opiskelemaan ja iltapäivällä pyrin lopettamaan päivällisaikaan mennessä. Opintojen lisäksi minulla on muutama epäsäännöllinen työkuvio, jotka vievät keskimäärin pari päivää kuukaudessa.

Uuden teoriaosion alkaessa vilkaisen ihan ensimmäisenä siihen liittyviä harjoituskysymyksiä, jotta saan jonkinlaisen kuvan tärkeistä asioista – sellaiset 15-20 minuuttia per osio. Tämän jälkeen luen materiaalit kerran läpi, katselen välillä YouTubesta löytyviä koulutusmateriaaleja (haulla ”atpl youtube” löytyy parikin kanavaa, joiden soittolistoilla on useampi sata luentoa animaatioineen) ja alan hiljalleen tutustumaan kysymyspankkiin sitä mukaa, mitä aiheita olen ehtinyt käydä läpi. YouTube-luentojen ja kirjan käyttö rinnakkain toimii toisaalta kertauksena ja toisaalta syventävänä, koska asioita käsitellään vähän eri tavalla eri lähteissä. Kun kaikki aineisto on käyty kerran läpi, siirryn kokonaan kysymyspankin puolelle.

Kysymyspankin käytössä minulle toimii tällainen strategia:

  • 99% ajasta Study-moodissa, jotta pääsee lukemaan selitykset heti kun vastaa väärin (tai meni oikein arvaamalla). Välitön palaute on tehokas. Exam-tilaa käytän kellon kanssa ja vain pari kertaa per aine, jotta saan tuntuman Traficomilla käytettävissä olevasta ajasta. 
  • Alkuun kerran kaikki kysymykset läpi, eli testimoodina ”Previously unseen”. Kun ne loppuvat, seuraavaksi ”Incorrectly answered” kunnes kaikki kysymykset on vastattu vähintään kerran oikein. Kun nämäkin loppu, niin tilastojen perusteella vaikeimpia aiheita uudestaan, kunnes tulee Traficom-päivä.
  • Yksittäiset testit pidän melko lyhyinä, yleensä 10-30 kysymystä, ja usein lyhyitä taukoja jolloin jaksaa keskittyä täysillä joka kysymykseen. Googlaa ”pomodoro” – itse en käytä hälytystä työpätkillä vaan pidän lyhyen tauon sopivassa paikassa kun rupeaa uuvuttamaan. Kysymysten määränä 250-300 per päivä tuntui sopivalta tahdilta pankitusvaiheessa.

Traficomilla istuin IR-teoriat yhdellä kertaa (jaettuna kahdelle päivälle), mikä tuntui toimivalta ratkaisulta. Vastasin ensin nopeahkosti kaikki selkeät ja jos joku näytti vaikealta, vastasin siihen vasta toisella kierroksella (ennen kuin lopuksi tarkistin vastaukset). Aika hyvin tuli maksimiajat käytettyä joka kokeessa kun tarkisti kaikki ajatuksen kanssa, ja olin toki ennakkoon laskenut eri kokeiden maksimiajat yhteen, ettei kokonaisaika pääse loppumaan kesken.

ATPL-kokeet olen suunnitellut käyväni kolmessa istunnossa, niissäkin varmaan kukin istunto kahdelle päivälle jaettuna – yksityiskohdat ovat vielä vähän auki, ennen kuin koululta ilmoitetaan loppuvuoden lähijaksojen ajankohdat.

Yleisesti ottaen uskon opiskelussa enemmän laatuun kuin määrään. Olen kuullut juttuja, että joku on opiskellut ”14 tuntia päivässä, joka päivä viiden kuukauden ajan” mutta siellä on saattanut pari somepäivitystä, kissavideota ja ehkä kahvitaukoakin mahtua väliin? Itse kun tykkään tilastoista, olen kellottanut minuutin tarkkuudella (ilmainen Toggl on mainio työkalu) kuhunkin oppiaineeseen käyttämäni ajan ja pistänyt kellon seis aina kahvinkeiton, vessassa käynnin, päivätorkkujen, sometaukojen, jne. ajaksi – keskimääräiset päiväsaldot tehokasta opiskeluaikaa ovat olleet vain 4-5 tunnin haarukassa.

Toivottavasti tästä oli apua anonyymille lukijalle, ja ehkä jollekin muullekin. Kommenteissa voi edelleen esittää toiveita tulevien postausten aiheeksi.

Disclaimer: edellä kuvatulla menetelmällä ei ole (ainakaan vielä) läpäisty ATPL-teorioita 100 % keskiarvolla. IR sentään meni 93 %.

Muuttohommia

Lukupäivän suunnitelma meni uusiksi, kun Varamiespalvelusta soitettiin muuttokeikalle. Itsenäisesti opiskeltavissa etäteorioissa on se hyvä puoli, että satunnaisille työkeikoille voi lähteä aika vaivattomasti kun opiskelua voi sitten jatkaa toisena ajankohtana.

Muuttaminen on mukavaa liikuntaa ja oikeastaan ihan mukavaa muutenkin, kunhan

  • kyse ei ole omasta muutosta 
  • tavarat on pakattu valmiiksi. 

Saattaa kyllä olla, että ylihuomenna löytyy muutama unohtunut lihas.

Teoriaa ja odottelua

Kahden viikon päivitystauko ei tarkoita blogin vaikenemista – edellisen päivityksen jälkeen ei vain ole ollut juurikaan kerrottavaa. Odottelen tällä hetkellä mittarikoulutuksen jatkumista lentovaiheella (koneeseen on vähän jonoa) ja ennakoin syksyllä alkavia ATPL-teorioita.

Lentämäänkin olisi kiva päästä mutta nyt pitää hetki malttaa.

Lähdön tunnelmaa, osa 2

Kokosin muuttokuormaa Helsingistä viimeksi marraskuussa, ja taas on kassit täynnä kampetta. Tällä kertaa kassit ovat vähän isommat kuin viimeksi, koska en ottanut vuokravarastoa Helsingistä – hukkasin kaikki väliaikaisiksi tarkoitetut huonekalut pois ja seuraavan kerran kun hankin asuntoa periferiasta on sen tarkoitus olla pysyvämpi työasunto, jossa myös muu perhe voi tarvittaessa yöpyä satunnaisesti. Eli sellainen ihan oikea asunto, johon ei raijata HOAS-kirppiksen tahraista työtuolia, puoliksi rikkinäistä jalkalamppua ja nitisevää sänkyä.

Edessä on pieni tauko ennen paria viimeistä simusessiota ja mittarikoulutuksen lentokoneella suoritettavaa osuutta, joiden jälkeen ATPL-teoriat alkavat virallisestikin. Tokihan niihin on jo hieman varaslähtöä tässä otettu, aineistoa kun on saatavilla monestakin lähteestä. ATPL-teorioihin kuuluu kolme lyhyttä lähiopetusjaksoa joiden välillä on aina useampi viikko itsenäistä opiskelua, joten seuraavaan puoleen vuoteen ei tarvitse viettää montaakaan yötä poissa kotoa.

Helikopteri lensi pois ämpäri­listalta

Aina välillä käy niin, että päämäärätön hallilla norkoilu kannattaa.

Alkuperäinen suunnitelmani oli käydä aamun simusession jälkeen heittämässä pieni maisemakeikka erään sukulaisen kanssa mopo-Cessnalla, mutta enpä muistanut lepoaikamääräyksiä ennen kuin koulun tietojärjestelmä herjasi niistä – edellisen päivän lento oli sen verran pitkä ja päättyi myöhään illalla, että tänään ei olisi asiaa taivaalle. Paitsi matkustajana.

Hieman harmistuneena ilmoitin kyytiläiselle, että reissu siirtyy toiseen kertaan ja lähdin legendaariseen Malmin Pyöreään syömään. Siinä lihapullia mutustellessani kypsyi ajatus, että lounaan jälkeen voisi mennä hallille järjestelemään illalla huonolle tolalle jääneen paperilokeron ja samalla fanittelemaan heitä, jotka pääsevät lentämään tänään.

Hallilla eräs helikopterikurssin oppilas teki lähtöä kertauslennolle opettajan kanssa. Kun kiinnostus kopterikyytiin tuli puheeksi ja lentolaitteen tankkaustilanne sen mahdollisti, meille teoriajaksoilta tuttu lennonopettaja lupasi minun ja erään toisen ”tönkkösiipioppilaan” tulla takapenkille painolastiksi. Aivan käsittämättömän siistiä!

Olo oli kuin lapsella jouluaattona, sillä olen kohtalaisen pitkään halunnut päästä kopterin kyytiin katsomaan, miltä avitaatio näyttää vispiläkulkijan näkökulmasta. Aikanaan ilmavoimien varusmieskurssiin olisi kuulunut tutustumislento pikkukopterilla, mutta se meni minulta ohi päällekkäin sattuneen viisaudenhammasoperaation vuoksi – tänään lepoaikamääräysten aiheuttama maadoitus mahdollisti kopterikokemuksen, jolloin maadoitusten ja helikoptereiden tasapaino täyttyi minun kohdallani.

Lento oli varsin lyhyt mutta riitti antamaan vähän käsitystä siitä, minkälaista kopterilla operointi on. Kiitokset vielä asianosaisille – hieno elämys.

Vajaaksi jää

PIC-lentovaiheen alkaessa asetin puolileikilläni tavoitteeksi bongata kaikki Suomen viralliset lentopaikat ja laskeutua mahdollisimman monelle. Ihan kaikille en pystyisi laskeutumaan kahdesta syystä:

  1. Jopa mopo-Cessna on liian iso kone kaikkein pienimmille ultrakentille, ainakin koulun suunnitteluminimeillä katsottaessa.
  2. Koulu ei varsinaisesti kannusta laskeutumaan nurmi- tai sorakentille, joten jätän tässä kohtaa ne suosiolla pois laskuista.

Tätä kirjoittaessani minulla on bongattuna 65 kenttää 88 mahdollisesta ja laskettuna 47/70 (reaaliaikainen seuranta täällä). Päällikkölentoja on jäljellä enää 11 tuntia, eli vajaaksi jää – pitänee käydä kiertämässä puuttuvat kentät vaikka vuokrakoneella sitten joskus, kun olen isompi ja vähän vähemmän köyhä.

Jälkikäteen tarkastellessa projekti oli hieman yllättäen aivan toteutuskelpoinen kurssiin sisältyvien lentotuntien puitteissa. Mitä onnistuminen sitten olisi vaatinut? Seuraavassa muutama vinkki, jos joku muukin on tällaisesta huvituksesta innostunut.

  • Pohjois-Suomen kenttiä ei mitenkään ehdi kiertää näin hitaalla koneella pelkästään Etelä-Suomesta operoitaessa, eli lentoleiri (tai jopa pari pätkää) pohjoisessa on aivan ehdoton edellytys. Tämä meni minulla muuten putkeen, mutta syksyn reissulla oli paljon huonoja kelejä ja keväällä osa kentistä oli vielä lumen peitossa, ja sen myötä laskukelvottomia.
  • Melkein joka reissulla tulisi saada uusi rasti listalle (tai mielellään useampikin), jos poistuu harjoitusaluetta kauemmas. Laskukierrosta ja harjoitusaluettakin kestää lentää koska ne keikat ovat niin lyhyitä, että tiimaa ei juuri pala – minun ”virheeni” oli, että ajoin muutaman kerran liikaa Rovaniemi-Kemi ja Rovaniemi-Oulu -välejä. 
  • Siirtymät kannattaa reitittää matkalle osuvien kenttien kautta, mikä on myös tosi mukavaa – muutama läpäri reitin varrella rytmittää mukavasti pitkää lentoa. Tuossa minun luvussani lasketuista kentistä todella suuri osa on näitä matkan varrella läpilaskettuja kenttiä.
  • Lentokonebensan saanti on nykyään yllättävän hankalaa ja vaatii huolellista suunnittelua, ettei reissussa käy nolosti. NOTAMit kannattaa ihan oikeasti tarkistaa ennen lähtöä – minun piti parikin kertaa suunnitella koko reitti uusiksi kun lähtöpäivän aamuna kävi ilmi, että suunnitellulla tankkauspaikalla on polttoainemittari rikki tai jokin muu yllättävä este.

Kaikkein tärkein vinkki on, että bongausprojektia ei kannata ottaa liian vakavasti. Vaikka tavoite jää minulla vielä toistaiseksi täyttymättä, niin joka reissulta tarttui mukaan oppia ja kokemusta – sehän tässä kuitenkin pääasia on. Ja lentämisestä nauttiminen.

Seikkailu

Jos uskoisin onneen niin sanoisin, että tänään oli vähän huonoa onnea. Todellisuudessahan tämä oli vain sarja epäsuotuisia sattumia.

Perjantai, eli kotiinpaluupäivä – olimme sopineet opettajan ja lentoparini kanssa, että aloitamme simuilut jo 7:30 jotta ehtisin aiemmalla junalla kotiin. Edellisenä iltana bongasin kuitenkin Biila Go -palvelusta palkallisen siirtoajon jonka onnistuin myös varaamaan, joten suunnitelma muuttui: lähtisinkin aiemman junan sijaan bussilla Tuusulaan ja sieltä autoliikkeen siirtoautolla Ouluun, josta loppumatka myöhemmällä junalla kotiin. Näin olisin kotona muutamaa tuntia myöhemmin mutta vastaavasti n. 100 euroa rikkaampana.

Aamun simusessiot menivät aivan mukavasti mutta sen jälkeen tapahtui epämukavuuksia useampaan otteeseen peräkkäin. Enää tämä ei edes harmita, pikemminkin huvittaa.

Sovittu siirtokeikkani peruuntui viime hetkellä, joten lähdin Tuusulan bussin sijaan lounaalle legendaariseen Malmin Pyöreään, pohtimaan samalla seuraavaa liikettä. Siirtoautoilun Facebook-ryhmässä näytti olevan tarjolla muitakin ajoja Ouluun mutta niistä ei saisi palkkaa, ainoastaan polttoaineet korvattaisiin ja ajopalkkana tulisi ”ilmainen” matka. Tämä vaihtoehto ei houkuttanut: sarjalippumatkalla Helsingistä Rovaniemelle olisi sama kustannusvaikutus kuin tavallisella lipulla Oulusta Rovaniemelle, jolloin ajamisesta ei jäisi käytännössä mitään hyötyä käteen.

Mutta: juna oli jo sen verran täynnä, että edullista sarjalippupaikkaa ei pystynyt enää varaamaan vaan olisi pitänyt ostaa normaalihintainen lippu. Visuna miehenä rupesin katsomaan uudestaan niitä ”ilmaisia” siirtoautoja Ouluun. Jotka nekin oli tässä välissä jo varattu.

Löysin vapaan auton Vantaalta Ylivieskaan, jolloin säästäisin kuitenkin muutaman kympin – ei kummoinen ajopalkka mutta sekin tuntuu tämänhetkisessä budjetissa ja minähän tykkään ajaa, joten olkoon. Varasin tuon siirron ja bussissa Vantaalle tarkistaessani yhteyshenkilön nimeä totesin, että tarjolle oli tullut parikin autoa ihan vieressä olevista liikkeistä Ouluun asti… no tämä oli jo sovittu joten Vantaan kautta Ylivieskaan mentiin.

Vantaalta saamassani autossa ei ollut USB-pistoketta ja sytkäripistokkeen teho ei riittänyt lataamaan puhelintani, joten akku rupesi hyytymään. Google-kartturi oli pakko vaientaa puolivälissä matkaa prosenttien pienentyessä – sillä seurauksella, että ajoin lopulta 20 kilometrin hukkalenkin. Kiroilen nykyään hyvin harvoin mutta tässä kohtaa pari painokelvotonta pääsi pihalle, kun huomasin tapahtuneen. Onneksi olin yksin eikä tangenttikaan ollut jumissa.

Alkuperäinen suunnitelma oli ennen loppujunailua ajella Ouluun kaksivuotiaalla Audilla ja kuitata siitä ihan kohtuullinen tuntipalkka. Lopulta päädyin ajamaan Ylivieskaan 11 vuotta vanhalla Ooppelilla, ja ihan ilmaiseksi.

Päivitys klo 23:58: juna oli n. 40 minuuttia myöhässä.

Nöyryys

Ei siis nöyryytys, ei nöyristely, vaan nöyryys. Nöyryys on tärkeä sana pitää mielessä.

Tänään minulla oli ohjelmassa kaksi identtistä simulaattorilentoa, NDB-majakoihin perustuvia odotuskuvioita ja lopuksi NDB-lähestyminen laskuun. 

Ensimmäinen keikka meni tosi hyvin, kaikki tuntui olevan hallinnassa ja mieleen hiipi petollinen hyvänolontunne – ”tämähän sujuu mukavasti”. Toisella reissulla ei mennyt yhtä hyvin, lähdin kerran ajamaan odotuskuviota väärälle puolelle ja sitä seuraava lähestyminenkin meni erittäin heikosti. 

Palasin saman tien maanpinnalle. Avitaatio, myös simuloitu sellainen, pitää nöyränä. Simulaattorin kanssa saa onneksi mokailla vielä parikymmentä tuntia, se tulee varmasti säästämään pari hikikarpaloa sitten oikealla koneella lentäessä.