Lentopoika sairastaa

Karhunpoika sairastaa
Häntää hellii käärme

Vanhan lastenlaulun lyriikat ovat aina hämmentäneet minua, mutta kaipa se kärmes on käynyt heittämässä keikkaa nalleperheen lastenhoitajana? En oikein muuta selitystä keksi, kun eihän kukaan nyt ikinä kuule väärin laulunsanoja.

Perheen nuorimmaiset ovat köhineet ja niiskuttaneet joulusta asti ja pitkään onnistuinkin välttelemään viirusta. Olin reilu viikko sitten lentänyt periferiaan neljän päivän työputkea varten ja ensimmäinen (päivävuoro) menikin ihan normaalisti, mutta illalla oli poikkeuksellisen väsynyt ja vähän sellainen pahaenteinen olo. Seuraavana aamuna oli alkamassa kolmen päivän yöpyvä, ja niinhän mie heräsin aamuyöllä siihen, että kurkku on aivan turkasen kipeä – nyt se sitten iski.

Oman vointini puolesta reissun ensimmäinen päivä olisi ollut vielä ihan hyvin tehtävissä, mutta lentsuhan on tartuttavimmillaan alkuvaiheessa ja yleensä pahenee ripeästi, joten peliliikkeet olisivat paikallaan. Kilautin saman tien Crew Controlliin, että tällä hetkellä olen vielä teknisesti työkunnossa, mutta huomenna lähes takuuvarmasti lentokelvoton ja laatuflunssaa olisi tarjolla myös työkavereille. Totesimme, että operatiivisesti ja kaikin puolin muutenkin on parasta, että minut merkitään sairaslistalle heti ja saman tien – sangen potentiaalinen worst case scenario olisi, että seuraavana aamuna kuumeinen peräihmisraunio viruu ulkoasemalla hotellihuoneessa ja aamulento peruuntuu, kun samainen puupää ei malttanut jäädä ajoissa sivuun. Arviolta viidenkymmenen ihmisen päivä olisi pilalla.

Aikanaan koulussa ja monessa työssäkin pikku flunssan aiheuttama saikku saattoi tuntua jopa helpottavalta lepotauolta, mutta tämä kyllä otti päähän muutenkin, kuin pienen päänsäryn muodossa. Lentäminen on edelleen aivan mahottoman mukavaa hommaa, joten useamman lentopäivän peruuntuminen harmitti.

Ensipettymyksen haihduttua asettelin repussa vielä koronan jäljiltä kulkevasta paketista maskin naamalle ja lähdin kanssaihmisiä vältellen kotiin. Maskien jatkuvaa käyttöä ei ole ikävä, mutta soisin kyllä itämailta tutun (ja THL:nkin suositteleman) tavan yleistyvän: jos ihminen tuntee itsensä flunssaiseksi, niin käyttäisi maskia ihmisten ilmoilla kulkiessaan. Helppo juttu ja vähentäisi tehokkaasti lentsujen leviämistä.


Minulla on onneksi sen verran tyhjää tilaa päässä, että myös korvieni paineentasausröörit (eli Eustachin putket eli korvatorvet) ovat reilua kokoa, eikä paineenvaihtelu normaalisti aiheuta minulle mitään ongelmia. Päähän kertyvä räkä häiritsee hyvänkin paineentasausjärjestelmän toimintaa ja voi aiheuttaa erittäinkin kovaa korvakipua, jos putki tukkeutuu kokonaan – ääritilanteessa korvakipu voi häiritä niin paljon, että pilotti ei pysty hoitamaan normaaleja tehtäviään. Toisen kuskin äkillinen työkyvyttömyys luokitellaan hätätilanteeksi jolloin tulisi huutaa radioon maydayt, joten pieniinkin flunssiin suhtaudutaan näissä hommissa erittäin vakavasti. Sairauspoissaolojen osalta yleisohje on, että jos oma vointi vähänkin epäilyttää, niin ottaa mieluummin vaikka turhaan sen sairaspäivän tai pari.

Omat röörini eivät onneksi vielä ehtineet limoittua tukkoon, ja lentomatka kotiin sujui ongelmattomasti. Seuraavana päivänä miesflunssa olikin sitten jo täydessä vauhdissa.

Lyhyissä poissaoloissa tarvittavat todistukset saa työterveyshoitajalta puhelinajalla, ja edessä oli muutenkin kotipäiviä tietokoneella suoritettavien kertauskoulutusten ja ihan tavallisten vapaapäivien merkeissä, joten nyt oli oikeastaan hyvä aika sairastaa, jos tämä tauti oli pakko käydä läpi.

I survived the Man Flu. Again.

Muutama päivä meni kotona sinkkituotteiden, nenäkannun ja tietokonekoulutusten (ja -pelien) merkeissä ajoittaisten pikku kuumetorkkujen rytmittämänä, kunnes elämä voitti ja pystyin jälleen hengittämään suu kiinni. Paineentasauskin onnistuu taas ilman pään sisällä kuuluvia ääniä – niistäessä korvasta kuuluva vihellys on varma merkki lentokelvottomuudesta – joten huomenissa pääsen taas tositoimiin. Kyllä kelpaa.

Kuvalla spoilattu terveyspostaus

Omien terveystietojen julkaiseminen verkossa on ihan hiukkasen arveluttavaa, mutta arveluttavahan tämä blogi on muutenkin, joten pidetään kiinni valitusta linjasta. Ja onhan se nyt kohtuudella pääteltävissä, että jos minut edelleen päästetään töihin, niin lääketieteellinen kelpoisuustodistus eli ns. medikaali on voimassa, joten tuskin teen itselleni kovin isoa vahinkoa kertomalla siitä myös suoraan.

Vietin siis tänään jokaisen lentäjän ei-ihan-lempparipäivää, kun ura oli taas kerran katkolla. Olisin voinut vitkutella asiaa vielä tammikuun puoliväliin asti, mutta medikaalin saa uusia enintään 45 vuorokautta ennen määräaikaa vuosittaisen uusimispäivän pysyessä samana, joten mitäpä sitä suotta venyttämään.

Aiemmista kerroista poiketen tällä kertaa ilmassa oli aivan erityistä jännitystä ja kihelmöintiä – ei siksi, että läpimeno olisi pelottanut tavallista enemmän, vaan koska kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun luottokorttiani ei tutkittu osana tarkastusta! Eli työnantaja maksoi koko lystin ja lupasi tarjota vielä minullekin pikku palkinnon tilipäivänä, kun kävin hoitamassa asian – aivan käsittämättömän siistiä siis!

No mitäs siellä tapahtui? Kuten aiemmissa aihetta koskettelevissa postauksissa kerroin, osa tutkimuksista tehdään vain tietyin määräajoin ja osa tehdään ihan joka kerta. Tällä kertaa ohjelmassa oli:

  • Purkkiin pissaaminen – aina yhtä charmanttia puuhaa. Onneksi sentään ihan omassa rauhassa, koska kyseessä ei ole valvontaa vaativa huumeseula. Seinällä oli kahdet suoritusohjeet, mutta onnistuin vain sen toisen konetyypin menetelmässä – tämä onneksi riitti läpäisyyn.
  • Verenluovutusta parin putkilon verran. Kuulemma tutkimustarkoituksiin, mutta voisihan hyvää verta hyödyntää muutenkin?
  • Päässä kuuluvista äänistä ilmoittaminen (nappia painamalla). Epämukavat kuulokkeet saattoivat liittyä asiaan.
  • Virheellisten C-kirjainten tunnistaminen taululta – hoitajan mukaan tämä on tärkeä taito, jotta kone osuu kiitotielle nurmikon sijaan. Sivuhuomio: yleisen kirjoitustaidon kannalta on huolestuttavaa, että n. 75 % taululle painetuista kirjaimista oli väärin päin!
  • Verenkiertoelimistön testaus hyvin omituista korkeusmittaria muistuttavalla laitteella. Käyttivät jenkkityyliin elohopeamillimetrejä – itse kyllä tykkään enemmän hehtopascaleista, paremman puutteessa myös millibaarit ovat ihan OK.
  • Kehonmassan määrittäminen maan vetovoimaan perustuvalla mittalaitteella.
  • Erilaisten kaavakkeiden lukemista, tarkistamista, sekä täydentämistä.
  • Pään onteloihin kurkkimista. (Yläpään.)
  • Silmiin katsomista erittäin tarkasti ja läheltä. En havainnut tohtorin silmissä mitään hälyttävää, ja tunne oli ilmeisen molemminpuoleinen.
  • Hengitysharjoituksia lääkärin monitoroidessa suoritusta alkeellisella kuuntelulaitteella.
  • Imusolmukkeiden ja vatsanseudun palpaatio. (Tohtorilla oli poikkeuksellisesti lämpimät kädet – firma varmaan maksaa meille Premium-paketin?)
  • Yhden kysymyksen tietovisa, jonka aihepiiri liittyi tutkittavan näkemykseen omasta lentokelpoisuudestaan.
  • Useita allekirjoituskokeita.

Ja kaiken tämän jälkeen, se kaikkein vaikein ja tuskallisin osuus – tulostintuoreen medikaalin taittelu siististi pieneen Modifart-muovitaskuun!

Virallinen Modifart-muovitasku, johon liikennelentäjän tulee kyetä taittelemaan ykkösluokan lääketieteellinen kelpoisuustodistus (arkkikoko A4).

Itseni sekä työnantajani suureksi riemuksi selvisin näistä kaikista, ja työt jatkuvat myös huomenna. Oi onnea, oi iloa!

Tulokkuuden loppu

Monissa lentoyhtiöissä on käytössä järjestelmä sen varmistamiseksi, että vasta konetyyppiin siirtyneen kapteenin viereen ei istuteta vasta konetyyppiin siirtynyttä perämiestä. Käytännössä siis pidetään huolta, että ohjaamossa ei ole samanaikaisesti kahta vähäisen kokemuksen – ammattikielellä inexperienced in type – ohjaajaa. Kun yhtiön koulutusosaston määrittämät vaatimukset täyttyvät, ohjaajan inexperienced-status poistuu.

Ja niin tapahtui eräänä syksyisenä päivänä, että koulutusosastolta saapui sähköpostiviesti, jossa kerrottiin kokemusvaatimusten täyttyneen ja inexp-statuksen poistuneen minun henkilönumeroni yhteydestä. Mukava merkkipaalu, mutta käytännön työn kannalta melko vähämerkityksinen – nyt saan lentää vähän aiempaa huonommassa kelissä, ja jatkossa viereen voi istua myös ihan vasta ylennetty kapteeni.

Inexp-merkintä tulee takaisin aina, kun konetyyppi ja/tai positio vaihtuu. Nyt kuitenkin mennään muutama vuosi ilman TULOKAS-leimaa otsassa.

Täxi vaia zulu-golf, ständ tuu-tuu

Liikennelentäjät voidaan jakaa neljään ryhmään:

  1. Ne, jotka eivät vielä ole mokanneet audiopaneelin valinnoissa.
  2. Ne, jotka ovat tehneet matkustajakuulutuksen jaksolle.
  3. Ne, jotka ovat kuitanneet lennonjohtoselvityksen matkustajille.
  4. Ne, jotka ovat jo tehneet kohdat 2 ja 3 vähintään kerran.

Itse siirryin hiljattain ryhmästä yksi ryhmään kolme, kun jutun pääkuvassa näkyvä PA-painike unohtui pohjaan kuulutuksen jälkeen. Odottelen siis tällä hetkellä siirtoa ryhmään neljä.

Yleensä vaihdan VHF1:n käyttöön heti PA:n jälkeen, mutta tällä kertaa kävi kämmi. Ihmiset kun tekevät aina välillä virheitä, on ilmailussa turvallisuuskriittisten asioiden osalta toimintamenetelmiin rakennettu varmistuksia – tässä kohtaa sellaista ei ole, koska virheestä vaarantuu yleensä vain puhujan ylpeys ja virhe huomataan takuulla siinä vaiheessa, kun takaisinluku ei mene perille… Nykyään pyrin pitämään toisen sormen VHF1-painikkeella koko kuulutuksen ajan, ettei vaihto unohdu.


Joissakin lentoyhtiöissä on tapana, että vain kapteeni kuuluttaa, ja joissakin toisissa taas lennonaikaiset kuulutukset hoitaa vuorossa oleva PM. Meillä on käytäntönä, että lennon aikana ohjaamon rutiinikuulutukset hoitaa vuorossa oleva PF (jos PF/PM-jako ei ole tuttu, kurkkaa tämä artikkeli), mutta mahdolliset ennen lähtöä tapahtuvat tervetulotoivotukset ja poikkeustilanteet viestii aina kapteeni. ATR-operoinnissa tervetulokuulutuksia tehdään melko harvoin, koska kääntöajat ovat lyhyitä ja ohjaamolla on kohtalaisen paljon puuhaa painopistelaskelmien ym. lähtövalmistelujen kanssa.

Lennon aikana matkustajille pyritään sanomaan terveisiä matkalentokorkeudessa, kun on sopivan rauhallinen hetki. Aamulla varhain ja illalla myöhään ei-pakolliset kuulutukset jätetään kuitenkin usein väliin, jos osa matkustajista nukkuu. Kaikkein lyhimmillä lennoilla kuulutuksia ei yleensä tehdä, ja myös puhevuorossa olevan pilotin henkilökohtainen kuulutusinnokkuus vaikuttaa puheen määrään.

Reitillä tehtävään rutiinikuulutukseen sisältyy yleensä peruskohteliaisuudet sekä maininta lentokorkeudesta ja sijainnista, arvio jäljellä olevasta lentoajasta sekä määränpään säätiedot. Osa kuskeista sitten maustaa näitä tilanteesta riippuen, esim. kertomalla jotakin mahdollisesti näkyvistä maamerkeistä, reitillä vallitsevasta säästä, tai alla olevasta lentolaitteesta.

Hienoja hetkiä kuuluttaessa ovat, kun olet ruvennut kertomaan jotakin vaikkapa ruotsiksi ja lauseen puolivälissä tajuat, että nyt muuten loppui sanavarasto kesken. Tai kun toivottelet hyvää huomenta klo 15 iltapäivällä (koska olet iltavuorossa ja herännyt vasta muutama tunti sitten). Tai kun huomaat antaneesi suomeksi vähän erilaiset säätiedot, kuin englanniksi. No, aika harva matkustaja ylipäätään kuuntelee, että mitä siellä mumistaan, joten vahinko ei yleensä ole kovin iso. Ja häpeään tottuu.

Matkustajille (ja välillä myös miehistölle) ohjaamosta annettavat kuulutukset ovat välillä yleinen vitsin aihe – eikä suotta. Ilmiön ymmärtämiseksi on hyvä katsoa oheinen, täysin autenttinen video tyypillisestä lentäjän työhaastattelusta.

Autenttista materiaalia lentäjän työhaastattelusta.

Isot pojat ovat kertoneet, että joskus ohjaamossa saatetaan lyödä vetoa, että onnistuuko puhevuorossa oleva kaveri livauttamaan sujuvasti jonkin absurdin sanan tai fraasin kuulutukseen. Omalle kohdalle tällaista ei (vielä) ole sattunut, mutta jos sitten viimeisenä työpäivänä saisin lennon Kuusamoon, niin voisin kuuluttaa näin:

Oikein hyvää huomenta ohjaamosta ja meidänkin puolestamme tervetuloa tälle lennolle, jonka määränpäänä on

Kuusamo
Nyt kutsuu mua Kuusamo
Metsän näen jämäkän…

Merkkipäivä

Sattuipa eräänä lokakuisena yönä Göteborgin ja Helsingin välillä (artikkelin pääkuva on otettu pian tapahtuneen jälkeen), että kurkkasin sähköisestä lokikirjastani tuntikertymiä. Ja kappas vain – siellähän oli täyttynyt pyöreitä!

Tokikin numeroista tykkäävänä ihmisenä olin huomannut jo hieman aiemmin, että 500 tunnin rajapyykki lähestyy ja tiesin ennakkoon, että tällä vuorolla se täyttyy. Mutta siitä huolimatta pyöreitä on kiva täyttää – vaikkei sillä useimmiten juuri käytännön merkitystä olekaan, on kertymiä, jakaumia ja reissuihin liittyviä muistoja kiva katsella lokikirjasta jälkikäteen. Lokikirjoista yleisesti kirjoittelin viime vuoden heinäkuussa, jolloin tiimaa oli vielä puolet vähemmän.

Rookie numbers, mutta tuplasti enemmän kuin puoli vuotta sitten.

Lentopäiväkirjan täyttäminen on periaatteessa pakollista lentäjille, mutta mitä käytännön merkitystä kertymien kyttäämisellä on? Riippuu tilanteesta.

Harrastepilotille tai uransa alussa olevalle kuskille numerot ovat kaikki kaikessa, koska esim. tietyt lupakirjat ja kelpuutukset vaativat tiettyjä tuntimääriä (sivusin lupakirja-asioita ainakin täällä) ja monessa työpaikassa hakukriteerinä on X määrä tunteja tietyssä konetyypissä ja/tai positiossa.

Aiheeseen osuva klassikkomeemi.

Kokeneelle pilotille tuntien merkitys on enemmän nostalginen. Olenkin huomannut vahvasti negatiivisen korrelaation lentokokemuksen ja seurantatarkkuuden välillä: mitä enemmän tiimaa kuskilla on, sitä huonommin hän tietää kokonaiskertymänsä. Ja pätee myös toisin päin: lentokoulussa kun vaadittiin tietty määrä tiimaa seuraavan vaiheen aloittamiseksi, niin aika monena päivänä olisin osannut kertoa minuutin tarkkuudella, paljonko sitä on kertynyt (jos joku olisi kysynyt). Muutama kokeneimmista lentokavereistani onkin todennut, ettei aio enää hakea uuteen työpaikkaan joten oman lentopäiväkirjan täyttäminen on jäänyt sikseen, kun firman järjestelmä pitää huolen pakollisten numeroiden seurannasta.

Seuraava merkkipaalu on tuhat tuntia, jolloin perimätiedon mukaan joistakin perämiehistä tulee kaikkitietäviä ilmailun superammattilaisia – olenkin silloin todennäköisesti niin leuhka ja itseäni täynnä, etten viitsi edes noteerata moista tapahtumaa, joten tonni täynnä -postausta ei kannata odotella. Viimeistään kymppitonnista lupaan postata, jos se joskus täyttyy ja blogi on vielä hengissä.

Kapteeni ja perämies

Näin sinua huijataan lennon lopussa! Tämä postaus paljastaa yhden ilmailualan vähiten varjelluista salaisuuksista

…mutta sitä ennen pääset lukemaan puuduttavaa asiatekstiä ohjaamomiehistön työnjaosta, kun eräs arvoisa lukijamme sellaista toivoi.


Jos normaali-ihmiseltä kysytään matkustajakonetta ohjaavan tyypin ammattinimikettä, niin aika moni vastaa ”lentokapteeni”. Hiusten halkominen titteliasioissa on melko turhaa mutta jos siihen kuitenkin ryhdytään, niin ”lentokapteeni” on tasavallan presidentin myöntämä arvonimi (samaan tyyliin kuin vaikkapa ”vuorineuvos”) ja liikenneluokan lentokonetta ohjaavat tyypit ovat ammatiltaan ”liikennelentäjiä”.

Ilmailusta normaali-ihmistä enemmän innostuneet (eli ilmailuhörhöt) tietävätkin jo, että kaupallisessa lentoliikenteessä ohjaamossa on yksinäisen lentokapteenin sijaan kaksi liikennelentäjää. Normaalisti konetta lennetään yhteistyössä siten, että pilotit vuorottelevat ohjaavan (PF, Pilot Flying) ja monitoroivan (PM, Pilot Monitoring) kuskin rooleissa, mutta molemmat on koulutettu operoimaan konetta hätätilanteessa myös yksin. Tällaiseen yhden ohjaajan operointiin johtavan hätätilanteen voisi aiheuttaa esim. kollegan huonolaatuinen kala-ateria tai muu äkillisesti työkyvyttömäksi saattava sattumus. Kalariskin vuoksi ohjaajat syövätkin aina eri ruokia.

Hieman yksinkertaistettuna PF vastaa koneen käytännön ohjaamisesta ja PM hoitaa kaiken muun: radioliikenteen, lento­suunnitelman seuraamisen, ja ohjaavan pilotin avustamisen esim. käyttämällä laskuteline- ja lasku­siiveke­vipuja tämän niin pyytäessä. Ennen lentoa PF mm. syöttää reitin koneen navigointi­järjestelmään PM:n tarkastaessa ulkopuolella, että renkaissa on riittävästi typpeä ja turbiinit ovat pelikaani­vapaita. Yksityiskohtainen työnjako ja kaikki toimenpiteet on määritelty tarkasti lentoyhtiön toimintamenetelmissä (SOP, Standard Operating Procedures), joihin kuskit koulutetaan ja joiden noudattamista tarkastetaan määräajoin.

PF syöttää lennon tiedot FMS:ään 365 päivänä vuodessa.

PF/PM-jako määritetään työvuoron alussa vuoron jokaiselle lennolle kapteenin toimesta, joka aika usein tiedustelee perämiehen mahdollisia toiveita ajovuorojen suhteen. Nykyaikana yleisenä käytäntönä on, että molemmille piloteille tulee kutakuinkin saman verran lentoja sekä PF- että PM-roolissa. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa esim. sääolojen vuoksi koneen kapteenin on toimittava PF-roolissa – mistä saadaankin loistava aasinsilta kapteenin ja perämiehen eroihin.

Kapteeni istuu ohjaamon vasemmalla puolella ja hänellä on neljä raitaa olkapoleteissa sekä paksumpi koristenauha lakissa. Kapteeni on yleensä ohjaajakaksikosta kokeneempi, mutta joissakin tilanteissa esim. työpaikkaa tai konetyyppiä hiljattain vaihtanut perämies voi olla kokonaistunneissa mitattuna jopa kokeneempi kuin kapteeni, jonka parina hän lentää. Kapteenilla on ilma-aluksen päällikkönä ylin päätäntävalta – ja lopullinen vastuu – kaikesta koneessa tapahtuvasta, minkä vuoksi hän myös tienaa hieman enemmän kuin perämies.

Perämies* istuu ohjaamon oikealla puolella ja hänellä on kahdesta neljään** raitaa olkapoleteissa – useimmiten kuitenkin vain kaksi tai kolme. Kolmannen raidan kriteerit vaihtelevat yhtiöittäin, mutta yleensä se vaatii tietyn määrän lentotunteja yhtiön palveluksessa. Perämies on ilma-aluksen komentoketjussa toisena.

*) Perämies voi olla mies, nainen, tai muunsukupuolinen – vaikka muilla aloilla puhutaan jo semisujuvasti esihenkilöistä, ei perähenkilö-termi ole ainakaan vielä ottanut ilmaa siipiensä alle. Ja ehkä parempi niin.

**) Neliraitainen perämies on oikeasti kapteeni, jolla on erityinen EPS-kelpuutus (EPS = Either Pilot’s Seat) ohjata konetta sekä vasemmalta että oikealta jakkaralta. Tyypillisiä syitä kahdeksanraitaiselle ohjaamolle ovat uuden kapteenin koulutus (jolloin kouluttajakapteeni toimii perämiehenä) tai pula vapaana olevista perämiehistä.


Jaksoit lukea tänne asti? Mainiota, pitänee ottaa lööppiotsikointi pysyvään käyttöön! Ja toki ansaitset pikku palkinnon, joten kerron nyt eksklusiivisesti vain sinulle yhden ilmailualan vähiten varjelluista salaisuuksista:

Lennon lopuksi matkustajia pyydetään istumaan vielä paikoillaan ja pitämään turvavyö kiinnitettynä, ”kunnes kapteenimme sammuttaa turvavyön merkkivalon”. Joissakin konetyypeissä (esim. allekirjoittaneen operoima ATR 72) turvavyön merkkivalon sammuttaa kuitenkin perämies!

Shokkipaljastus – et varmaan meinaa uskoa todeksi?

Viekkauden ja vääryyden välikappale.

Myönnettäköön, että ATR:ssäkin valo sammutetaan kapteenin pyynnöstä, joten sinänsä huijaus on aika pieni ja käytännössä absoluuttisen merkityksetön. Siksi se onkin yksi alan vähiten varjeltuja salaisuuksia.

Perämiehen lauantai

Ennen kuin pääsin tänne, missä nyt olen, minua kiinnosti kovasti, että miltä se semmonen tavallinen työarki näyttää käytännössä. Yleisön pyynnöstä: ATR-perämiehen työviikko.


Lentäminen on epäsäännöllistä vuorotyötä ja koska Norralla ei käytetä kiinteää työvuorolistaa*, työt ja vapaat menevät kutakuinkin miten sattuu. Toki työvuorosuunnittelussa noudatetaan tarkasti työaikamääräyksiä, mutta tämä on aika kaukana ”arkisin 8-16” -tyyppisestä toimistotyöstä. Mikä on ainakin minun mielestäni varsin kiva juttu, kun jokainen viikko ei ole edellisen kopio. 

*) Joillakin lentoyhtiöillä työvuorot perustuvat ns. fixed roster -malliin, jossa esim. X työpäivää seuraa aina Y vapaata. Tällä laskukaavalla yksittäinen pilotti pystyy päättelemään työvuoronsa useita kuukausia etukäteen.

Esimerkkiviikkoani edelsi kolmen päivän vapaa la-ma, jonka jälkeen lensin maanantai-iltana matkustajana Rovaniemeltä Vantaalle tiistaina alkavaa aamuvuoroa varten. Varhaisen herätyksen (ilmoittautumisaika** 06.30) vuoksi yövyin toimistolla, jossa on muutama henkilökunnalle tarkoitettu lepohuone tällaisiin tilanteisiin – illalla työkamppeet mukaan pukkarista, ja hyvissä ajoin nukkumaan. 

**) Ilmoittautuminen tarkoittaa aikaa, jolloin miehistönjäsenen pitää olla virkapukeutuneena työpaikalla ja valmiina töihin. Ilmoittautuminen on yleensä 60 minuuttia ennen aikataulunmukaista lähtöaikaa.

Pukukaappi on pendelöijän tukikohta periferiassa.

Työvuoro aloitetaan aina ohjaamomiehistön briiffillä, jossa käydään läpi reitit, säät, ym. ohjaamotyöskentelyyn välittömästi liittyvät asiat. Heti perään otetaan yhteisbriiffi matkustamomiehistön kanssa, jossa käydään läpi aikataulut, matkustajamäärät, mahdolliset erityismatkustajat (lapset, liikuntarajoitteiset, eläimet, jne.) ja muut esille tulevat asiat.

Tiistaina alkava työvuoro oli kaksipäiväinen yöpyvä, eli miehistö yöpyi ulkoasemalla ja jatkoi myös seuraavan päivän samalla kokoonpanolla. Ensimmäiseen päivään kuului kolme lentoa, joista ensimmäisen (Helsinki – Göteborg) lähtöaika oli 07.30, eli tunti ilmoittautumisajan jälkeen. Kuten useimmilla muillakin ulkoasemilla, Göteborgissa käytiin vain nopeasti kääntymässä – aikataulunmukainen kääntöaika on 25 minuuttia. Göteborgin paluun jälkeen oli reilun tunnin tauko Helsingissä, jonka jälkeen ajettiin vielä yöksi Vaasaan. Työpäivä päättyi siis Vaasaan, jossa avasin hotellihuoneen oven klo 14.45.

Seuraavana aamuna miehistökuljetus lähti hotellilta klo 04.55, jota ennen piti luonnollisesti virkapukeutua ja haukata aamupalaa – oma herätykseni soi jo hieman ennen neljää, ettei tarvitse polttaa suuta kahvin kanssa. Lento Helsinkiin, 35 minuutin kääntöajalla sieltä Rovaniemelle, josta 25 minuutin käännöllä takaisin Helsinkiin. Viikon ensimmäinen työvuoro päättyi keskiviikkona klo 11.40 ja yöksi jäin taas toimiston lepohuoneeseen – ainakaan tällä hetkellä minulla ei siis ole ns. työasuntoa periferiassa, vaan olen toivonut vuorosuunnittelulta ulkoasemilla (hotellissa) yöpyviä työvuoroja ja tarvittaessa majoitun toimistolla.

Torstaiaamuna alkoi viikon toinen työvuoro, joka oli kolmipäiväinen yöpyvä. Päiväni murmelina: ilmoittautuminen 06.30, Helsinki – Göteborg – Helsinki – Vaasa. Vaasassa taas hotellilla klo 14.45 ja vieläpä samassa huoneessa, kuin tiistaina.

Murmeli. Kuvan eläin ei tiettävästi ole yöpynyt Vaasassa.

Myös perjantaina kello soi ennen neljää, mutta tällä kertaa lähdettiin aamu-Helsingin jälkeen Gdanskiin. Sielläkin nopea kääntö, jossa en edes astunut koneesta ulos – minulla oli lentovuoro takaisin Helsinkiin, joten kapteeni teki kierron ja minä poistuin ohjaamosta vain vieraillakseni koneen takaosassa sijaitsevassa ylellisessä käymälässä. Päivän neljäs lento vei jälleen Vaasaan, jossa olin hotellilla jälleen klo 14.45. Tällä kertaa tuli sentään eri huone, kuin viimeksi.

Launtaiaamuna kello soi taas… no arvasit varmaan jo. Tunnin lento Helsinkiin, pari tuntia suuntaansa Göteborgiin, ja päivä sekä vuoro päättyivät klo 12.20 toimistolle. Vaatteiden vaihto ja pyykkien pakkaaminen pukuhuoneessa, pieni välipala keittiössä ja kahvimuki matkaevääksi – se oli sellainen perämiehen lauantai. Onneksi vähän erilaista, kuin Irwinin laulussa.

Varjoselfie aamuauringossa. Toimii myös lentokonekuvana.

Tiistaina 06.30 alkaneen työputken (2+3 päivää) jälkeen kävelin ulos toimiston ovesta klo 12.50 lauantaina, ja seuraavan työvuoron ilmoittautumisaika on tiistaina 05.55 – käytännössä lähden kotoa taas maanantai-iltana. Kolme yötä viikossa samalla paikkakunnalla ei ole tavallista, mutta toisaalta se myös kuvastaa sitä säännöllistä epäsäännöllisyyttä, joka on ominaista tällaiselle vuorotyölle.


Esimerkkiviikko oli siis viisi työpäivää aamupainotteisena, mutta yhtä hyvin se voisi olla iltapainotteinenkin tai vaikkapa aamusta iltaan kääntyvä. Iltavuoron ilmoittautumisaika on tyypillisesti klo 15 kieppeissä, ja siinäkin ajetaan kolmesta viiteen sektoria. Ulkoasemalla yöpyvässä iltavuorossa hotellilla ollaan 24-02 aikoihin, ja seuraavana päivänä ilmoittautuminen on aikaisintaan 10 tuntia ja 15 minuuttia siitä, kun edellisen päivän viimeinen lento on päättynyt – käytännössä lepoaika on kuitenkin yleensä 12 tunnin kieppeissä tai vähän yli

Yöpyvien erikoistapaus on ns. split duty -yövuoro (ammattislangissa ”terävä”), joka alkaa yleensä n. klo 23. Vuoron aluksi lennetään illan viimeinen lento ulkoasemalle, jossa käydään muutama tunti taukoilemassa hotellilla ja lennetään sama kone takaisin aamulla viiden, kuuden kieppeissä. Näissä vuoroissa lakisääteinen lepoaika on ollut ennen työvuoron alkua ja koko yö on työaikaa, mutta lentojen puutteen vuoksi siinä voi halutessaan vaikka nukkua muutaman tunnin.

Eräs ”terävä” meneillään: kone parkkiin ja miehistö lähtee hotellille taukoilemaan.

Peräkkäisten työpäivien rytmitys voi myös vaihdella – esimerkkitapauksemme viiden työpäivän ja kahden vapaapäivän sijaan rosterissa voisi olla peräkkäin esim. kolme työpäivää, kaksi vapaata, kolme työpäivää, yksi vapaa, viisi työpäivää, kolme vapaata… eli siellä voi olla käytännössä melkein mitä vain, mikä täyttää ilmailuviranomaisen lepoaikamääräykset. Työvuoroja voi myös vaihtaa kollegoiden kanssa melko sujuvasti, eli jos hyvin käy, vuorolistasta saa muokattua juuri sellaisen, kuin itse haluaa.


Tämä postaus vastasi niihin kysymyksiin, mitä itse pohdiskelin ennen kuin aloitin nämä työt. Jos juuri sinua mietityttää jokin muu aiheeseen tai aiheen viereen liittyvä kysymys, niin laitapa kommenttia tai heitä sähköpostia lentoon.blog@gmail.com !