Tapahtui eräänä päivänä, että kävelin ennen työvuoroni alkua kaikessa rauhassa kohti lähtöporttia. Perässäni käveli samaan suuntaan kaksi nuorta naista, joiden vilkkaasta keskustelusta korvaani tarttui toteamus ”…toi lentäjien virkapuku on kyllä aika makea…” jonka myötä vähän aavistinkin, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Daamit kiihdyttivät rinnalle ja rupesivat kyselemään kaikkea maan ja taivaan väliltä lentotyöstä, virkapuvun käytännöllisyydestä, sekä seuraavista matkakohteista. Muutaman porttivälin verran lentämisestä puhuttuamme toinen kysyi, että osaisinko arvata heidän ammattiaan – olivat kuulemma työkavereita.
Pienen mietinnän jälkeenkin pääni kolisi tyhjyyttä. Joitakin stereotyyppisimpiä ammattiryhmiä saattaa kohtuudella tunnistaa ihmisen kanssa hetken juteltuaan*, mutta heidän osaltaan minulla ei ollut mitään vaihtoehtoja mielessä.
Naiset kertoivat olevansa Instagram-vaikuttajia, jotka saavat elantonsa postailemalla fressiä kontsaa sosiaaliseen mediaan. Eli vähän samaa hommaa, mitä meikämandoliino on tässä kohta pari vuosikymmentä harrastanut.
Jatkuvan kysymystulvan ja lähestyvän lähtöporttini yhteisvaikutuksesta jäi mainitsematta, että meinaan ehkä itsekin siirtyä kohta päätoimiseksi somevaikuttajaksi ja jatkaa lentämistä vain sivuhommana – tämä nykyinen ja sitä edeltäneet kaksi blogiani kun ovat tuottaneet 20 vuoden aikana yhteensä jo yli 50 euroa mainostuloja.
Disclaimer: tämän artikkelin tarkoitus ei ole ivata somevaikuttajien ammattikuntaa yleisesti, vaan itseironisesti ihmetellä, miksi edes vaivaudun pitämään mainosbannereita tällaisilla tuottolukemilla.
Pitäisi varmaan itsekin siirtyä Instan puolelle, mutta kun on naama radioon ja ääni sanomalehteen, niin parempi pysyä tekstiblogeissa.