Tänään tunsin itseni pitkästä aikaa lentäjäksi, kun postilaatikosta löytyi urani ensimmäinen Liikennelentäjä-lehti. Tätä avitaatiokliimaksia lukuun ottamatta alkusyksyn ilmailullisinta antia on ollut Lentokentäntien ajaminen työmatkalla aina muutaman kerran viikossa.
 |
|
|
Positiivista tilanteessa on se, että töitä on riittänyt kesästä asti aika sopivasti. Toimin osa-aikaisena digiproikkarina kahdessa rovaniemeläisfirmassa, joista tulee yhteenlaskettuna keskimäärin täydet viikkotunnit. Alan piirit ovat tunnetusti pienet joten sattuipa vielä, että toinen mainituista putiikeista on entisen (ja projektiluontoisesti nykyisenkin) työnantajani alivuokralaisena – kun katson työpisteeltäni oikealle ja ovi on auki, näen pari vuotta sitten tyhjentämäni työpöydän naapurihuoneessa.
Kukaan ei tiedä varmuudella, milloin pääsen taas bloggaamaan tätä kiinnostavammista omakohtaisista ilmailukokemuksista. Uutisten perusteella näyttää siltä, että Lentokentäntietä ei tarvitse ajaa päätyyn asti ihan lähiaikoina.
Harmittaako?
No totta kai. Mutta minkäpä tälle voi.
Korona ei ole lentoliikenteen ensimmäinen, eikä varmasti myöskään viimeinen kriisi. Yhteistä kaikille kriiseille on, että jossain vaiheessa kriisi loppuu ja sitten piloteista on taas huutava pula.