Monet ovat kyselleet minulta koulutukseen hakeutumisesta; ”oliko vaikeat pääsykokeet” tai ”kuinka tarkasti sinua testattiin”, ja niin edelleen. Aihe on selvästi kiinnostava joten täytyyhän siitä kirjoittaa jotakin.
En rupea listaamaan haun eri vaiheissa tehtyjä testejä tai muita yksityiskohtia, niistä löytyy tietoa netti väärällään mikäli joku on kiinnostunut lukemaan. Hyvä hakufraasi on ”pilot aptitude” ja linkittämistäni blogeistakin löytyy tarkempia kuvauksia testeistä. Sen sijaan kirjaan tähän hieman omia fiiliksiäni prosessin aikana ja yleisiä havaintoja alalle hakeutumisesta.
Minun tapauksessani (Norran ab initio -oppilaaksi Salpauslennolle) haku oli viisivaiheinen, ja samaa peruskaavaa se noudattaa muuallakin:
- Hakemus ja paperikarsinta
- Kykytestit
- Psykologin soveltuvuusarviointi
- Haastattelu
- Lääkärintarkastus
Hakemusvaiheesta ei ole paljoa kommentoitavaa. Tiesin kouluarvosanojen olevan riittävällä tasolla ja koska pystyin lisäämään maininnan aiemmasta lentokokemuksesta, olin melko luottavainen jatkoon pääsyn suhteen. Pari viikkoa hakemuksen lähettämisestä tulikin kutsu seuraavaan vaiheeseen.
Vaikka prosessi eteni intistä tutun kaavan mukaan, voin ihan reilusti myöntää, että ensimmäisen testipäivän aamuna jännitti. Matkustin paikkakunnalle jo edellisenä iltana ja yövyin hotellissa, ettei väsymys painaisi huonosti nukutun yöjunan tai varhaisen aamulennon vuoksi. Tämä oli onnistunut ratkaisu ja koinkin olevani hyvässä iskussa ensimmäisenä testipäivänä. Työpäivän verran aikarajoitettuja tehtäviä vaatii kovaa keskittymistä ja iltapäivällä oli sangen tyhjä olo, kun pääsin metsästämään ruokaa ennen arvokasta lepohetkeä – heti seuraavana päivänä olisi edessä psykologin arviointi monivaiheisine haastatteluineen.
Toisen päivän aamuna oma fiilis oli yllättävänkin rento. Edellisestä päivästä oli hyvä tunne ja arvelin, että jos en pahasti mokaa tänään niin olen todennäköisesti jatkossa. Päivä sujui kokonaisuutena hyvin. Yhdessä osiossa olin ehkä suhteellisen lähellä kuitata hullun paperit mutta onneksi tajusin tilanteen ja ehdin korjaamaan… sanotaan vaikka näin, että Rorschach ja huumori eivät sovi yhteen.
Aikanaan hakupäätöstä pohtiessani mietin paljon, että heikentääkö ikä mahdollisuuksiani. Arviointipäivän jälkeen tuntui päinvastoin siltä, että nyt vähän aikuisempana oli merkittävästi helpompaa vastailla psykologin kysymyksiin kuin silloin edellisellä kerralla 19-vuotiaana. Ei ole helppoa avautua, kun ei oikein vielä itsekään tunne itseään.
Soveltuvuustestausten jälkeen tieto jatkoonpääsystä tuli melko pian, ja seuraavaksi oli vuorossa ”työhaastattelu” Norralla. Haastattelu itsessään oli mukava kokemus – jännitti sen verran, että olin hyvin hereillä mutta suoritus tai olemus ei (tietääkseni) jännityksen vuoksi kärsinyt. Tässäkin tuntui siltä, että ikä ja työkokemus olivat jopa eduksi: neuvotteluhuoneet ovat samanlaisia joka paikassa ja kun haastattelijat olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin itsekin, ei ympäristötekijöistä tai lippakulmasta tullut ylimääräisiä paineita. Kotimatkalla mietiskelin, että enpä muuttaisi mitään vaikka pääsisin ottamaan uusiksi ja aika pian tulikin vahvistus ab initio -valinnasta ja ehdollisesta työpaikkalupauksesta.
Hakemusten, testausten ja haastattelujen jälkeen jäljellä oli enää ilmailulääkärintarkastus, eli ns. medikaali. Olin läpäissyt vastaavan – ehkä vähän tiukemmankin – silloin OAK:lle hakiessani joten todennäköisyydet näyttivät hyviltä mutta toisaalta, sen jälkeen oli kulunut 14 vuotta ja paljon aikaa sekä kahvia näyttöpäätteen ääressä… Hermoilu oli onneksi aiheetonta, sillä kaikki oli edelleen kunnossa.
Koko prosessi hakemuksen lähettämisestä lopulliseen valintapäätökseen kesti minun kohdallani kolmisen kuukautta, koulusta riippuen tämä voi vaihdella paljonkin. Prosessi on onneksi sen verran perusteellinen, että sen aikana ehtii itsekin varmistua soveltuvuudestaan alalle – kyllä potuttaisi huomata koulutuksen tässä vaiheessa, että eihän tämä lentohomma kiinnosta enää yhtään.
—
Jos juuri sinä pohdiskelet ammattilentäjäkoulutukseen hakeutumista, olet ehkä miettinyt, voisiko menestysmahdollisuuksiin vaikuttaa ennakkovalmistautumisella?
Kyllä ja ei.
Kykytesteissä mitataan monia asioita joista osa on harjoiteltavissa ja osa ei. Soveltuvuusarviossa arvioidaan persoonaa ja henkilölle luontaisia toimintatapoja – tarpeeksi älykäs mutta joiltain osin soveltumaton yksilö saattaa pystyä ”huijaamaan” muutamassa testissä, mutta toistojen määrä on niin suuri, että epärehellisesti vastaamisesta jää varmasti kiinni.
Käsittääkseni vastausten johdonmukaisuus ja eri testeistä koostuvan kuvan yhteneväisyys, tavallaan siis henkilön persoonan vakaus ja eheys, ovat erittäin tärkeitä mittareita kun soveltuvuutta arvioidaan.
Painotan vielä, että en ole psykologian ammattilainen enkä tiedä yksityiskohtia arviointimenetelmistä tai niiden soveltamisesta. Edellä kirjoittamaani kannattaa siis suhtautua prosessin pari kertaa läpäisseen pilottioppilaan mutuiluna, ei kovin vakavana faktana.
Jos joku kuitenkin kysyisi vinkkejä, sanoisin neljä asiaa:
- Lähetä se hakemus. Jos sinäkään et ole lentäjävalintojen ammattilainen, et varmasti osaa arvioida soveltuvuuttasi täydellisesti joten on turha karsia itseään mutun vuoksi. Lääketieteelliset seikat ovat oma juttunsa mutta kannattaa ottaa niistäkin selvää, aika moni luulee vaatimuksia tiukemmiksi mitä ne oikeasti ovat.
- Ole rehellinen. Aika monenlaiset tyypit soveltuvat alalle mutta kaunistelusta jää kiinni, jolloin siipi sakkaa varmasti.
- Jos ihan välttämättä haluat harjoitella, treenaa yksinkertaisia päässälaskuja, työmuistia ja loogista päättelyä. Jos luontaiset kykysi eivät riitä, et todennäköisesti pysty treenaamalla parantamaan riittävästi mutta jos olet vain vähän ruosteessa, saattaa pieni verryttely parantaa mahdollisuuksiasi.
- Nauti matkasta. Ainakin minusta itse valintaprosessikin oli kiehtova kokemus, vaikka kyseessä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Matkalla oppii itsestään uutta – esimerkiksi valintapsykologin palautekeskustelussa tajusin asioita, joiden huomioiminen parantaa (ja on parantunutkin jo) elämänlaatuani. Time well spent.
Haluatko vielä tärpin? Jos (ja kun) teet testitilanteessa virheen, itse virhettä tärkeämpää on sen käsittely ja tilanteesta toipuminen. Tämä pätee myös muuhun elämään, työssä ja vapaa-ajalla – kukapa meistä ei virheitä tekisi.