Kohta on tosi kyseessä

IR-teorioihin liittyvät lähiopetustunnit ja koulun kokeet on nyt suoritettu minun osaltani. Kaikki menivät kerralla läpi ja keskiarvoksi tuli 89 %, mihin olen oikeastaan vähän pettynyt – odotin harjoituskokeiden perusteella n. 92-94 % keskiarvoa mutta olin liian optimistinen.

Jos kaikki menee suunnitellusti, istun Traficomin kokeet parin viikon päästä Rovaniemellä. Sitä odotellessa kovaa opiskelua, ei näillä marginaaleilla uskalla jäädä laakereilleen lepäämään.

54 prosenttia tavoitteesta

Minulla on tavoitteena vähintään bongata kaikki viralliset lentopaikat Suomessa. Ihan pienimmille ultrakentille ei edes mopo-Cessnalla ole asiaa mutta yritän myös tehdä läpilaskun niin monelle kuin mahdollista. Homma tuskin tulee valmiiksi nyt opintojen aikana mutta tätähän voi jatkaa sitten vaikka työn ohessa.

Kenttien kartoittamisessa lentopaikat.fi-sivusto on ollut korvaamaton apu. Lentopaikat.fi:n sekä Wikipedian avulla olen laatinut taulukon projektin seuraamiseen ja tätä kirjoittaessani omassa taulukossani on bongattuna 49/91, eli 54 prosenttia Suomen virallisista lentopaikoista. Vähintään läpilasku on tehtynä 33 eri kentälle.

Ja koska tykkään väsätä tilastoja ja kuvaajia, ylläpidän myös karttaa valloituksistani. Huvinsa kullakin.

Isot pojat

Kävin lapsuudessani alaluokat pienessä Vojakkalan koulussa, jossa kuutta vuosiluokkaa opetti kolme opettajaa – olimme siis vuorovuosina samassa luokkahuoneessa vuotta vanhempien ja vuotta nuorempien oppilaiden kanssa. Juniorivuoroissa, eli ykkös-, kolmos- ja viitosluokilla, oli jännittävää seurata aiemman saapumiserän tekemisiä – isot pojat ja isojen poikien jutut, tiedäthän. Vaikka ikäeroa oli käytännössä vain muutamia kuukausia, olivat ylemmän luokan oppilaat niin paljon rohkeampia, kokeneempia ja taitavampia, että heitä katsoi vielä vuosien päästäkin vähän ylöspäin.

Tällä viikolla tunsin itseni jälleen junioriksi, kun osa IR-teoriatunneistamme pidettiin yhdessä ATPL-vaiheen opiskelijoiden kertaustuntien kanssa. Näillä tyypeillä on melkein sata tuntia enemmän lentokokemusta ja niin paljon avitaatiotietoutta tuoreessa muistissa, että jo saman ilman hengittäminen tekee minusta paremman lentäjän… okei, leikki sikseen – oli oikeasti kiva päästä tutustumaan vanhemman kurssin opiskelijoihin, joita on nähnyt vain ohimennen lentokonehallilla. Ja kyllähän isojen poikien välituntiturinoista saattoi oppia jotain hyödyllistä, kuten vaikka pari uutta muistisääntöä kokeita ajatellen.

Tämän viikon teoriat ovat nyt torstai-iltana meidän kurssin osalta paketissa ja homma jatkuu ensi viikolla. Itse suoritin myös koulun kokeet tällä viikolla käsitellyistä aineista jo alta pois, jotta pääsen viranomaiskokeisiin heti kun se on mahdollista huhtikuun alkupuolella. Ensi viikko menee Helsingissä loppujen IR-tuntien parissa ja sen jälkeen jää vielä puolitoista viikkoa aikaa prepata ennen tulikoetta, eli Traficomin sessiota. Niiden jälkeen pääsee keskittymään täysillä simulaattorilentoihin ja sään salliessa myös PIC-harjoitteluun, jota on jo aika kovastikin ikävä.

6282 and counting

IR-teoriat ovat kuulemma hyvää lämmittelyä ennen ATPL-teorioita. Olen viimeiset pari kuukautta viettänyt vuorotellen tabletin ja tietokoneen ääressä käyden läpi Aviationexamin (kavereiden kesken AE:n) tarjoamia harjoituskysymyksiä. Ennen tätä luin teoriamateriaalit läpi kertaalleen, pariin monimutkaisimpaan asiaan olen palannut muutamaan otteeseen mutta valtaosa opiskelusta on tapahtunut AE:n kysymystaustoitusten ja satunnaisten YouTube-videoiden kautta. Jälkimmäiset ovat olleet hyviä erityisesti sääopin kohdalla, esimerkiksi ilman liikkeiden ymmärtäminen on helpompaa liikkuvasta kuvasta kuin kirjoitetusta muodosta.

Olen tähän päivään mennessä käynyt läpi 6282 harjoituskysymystä ja tarkoitus on jatkaa noiden pyörittelyä aivan koepäiviin saakka. Osa kysymyksistä on hyviä, osa aivan järkyttävän huonoja ja tulkinnanvaraisia, suurin osa siltä väliltä. Huonoimpien kysymysten kohdalla on valitettavasti pakko opetella ulkoa oikea vastaus, parempien kanssa pärjää käsiteltävän asian ymmärtämisellä ja soveltamisella. Mitä arvelet vaikkapa tästä sääopin helmestä:

Cap clouds are one of three groups of mountain wave clouds.

A. They appear to be harmless.

B. Downdraughts as great as 5000 ft/min can be expected on the leeward side.

C. They appear to be harmless and downdraughts as great as 5000 ft/min can be expected on the leeward side.

D. They cool adiabatically and therefore evaporate.

Oppikirjojen perusteella vaihtoehto B olisi oikein mutta viranomainen* kuulemma haluaa, että vastaukseen sisällytetään myös subjektiivinen kommentti ”ne näyttävät vaarattomilta”… eli oikea vastaus onkin C. Ei kai siinä sitten.

*) Kokeet järjestää Suomessa Traficom mutta tässä asiassa sormi osoittaa kysymyspankkia ylläpitävään EASAan eli Euroopan lentoturvallisuusvirastoon. Todettakoon myös, että EASA on parhaillaan uudistamassa kysymyspankkia isolla kädellä ja toiveissa on, että huonot kysymykset ainakin vähenevät uudistuksen yhteydessä.

Tällä hetkellä ilmailulaki ja sääoppi tuntuvat kaikkein työläimmiltä aiheilta mutta onneksi tässä on vielä aikaa ennen kokeita. Ilmailulain osalta pitänee vielä tarttua kirjaankin asioiden selventämiseksi, ja samalla pitää opetella ulkoa pari taulukkoa.

Lähiopetusjakso alkaa ensi viikolla ja sen jälkeen vuorossa ovat viranomais­kokeet ja melkein 40 tuntia simulaattoria ennen oikealla koneella suoritettavaa lento-osuutta ja toivottavasti loppukesästä lupakirjaan lisättävää IR-kelpuutusta. Mittari­koulutus­ohjelmaamme sisältyy 32 sessiota hikikopissa (FNPT-laitteella) ja 13 lentoa Piper Arrow -koneella – alkukesästä pääsemme siis opettelemaan myös uutta konetyyppiä! Paljon vaativia, mutta myös palkitsevia juttuja edessä aivan muutaman kuukauden sisällä.

Pihalla on tällä hetkellä huikean hieno kevätkeli ja lentohaluja olisi vaikka kuinka paljon – onkin oikeastaan aika mukavaa, että ensi viikolla on asiaa Helsinkiin ja jonakin iltana teorioiden jälkeen voi käydä vähän keräämässä tiimaa.

”Tänään yölentoja”

Aikanaan Kauhavan varuskunnan keskusradiossa oli tapana ilmoittaa lyhyesti, että ”Tänään yölentoja” kun oli niiden aika. Tämä muistikuva ja Hawkkien jyrinä iltahämärässä nousivat mieleeni kun pääsin hoitamaan yölento- eli NF-kelpuutukseen vaadittavan kurssin loppuun Tampereella viime viikon lopulla.

Hommaa suunniteltiin alunperin jo marraskuulle mutta sään, joulutyöloman, sään, parin force majeuren ja vielä kerran sään vuoksi sitä jouduttiin minun osaltani siirtämään muutamaan otteeseen, mutta kylläpä hyvää kannatti odottaa.

Ensimmäisenä iltana keli oli aivan täydellinen: täysikuu, pilvetön taivas ja vain pientä tuulta. Lähikaupunkien, maanteiden ja lentokentän valot näkyivät kauas. Makunsa kullakin, minulla tuollaiset valot pimeydessä osuvat estetiikkahermoon. Yksi merkittävä syy alalle hakeutumiseeni ovat maisemat – luonto päivänvalossa, kaupungit ja lentokentät pimeydessä.

Edellisestä lennosta oli vierähtänyt melkein kolme kuukautta, ja sitäkin ennen oli melko pitkä väli aktiivisesta avitaatiosta joten viimeaikainen kokemus eli ns. currency ei ollut kovin vahva. Ekalle NF-koululennolle lähtiessä sanoinkin opettajalle, että jännittää melkein enemmän kuin ensimmäiset PPL-keikat.

Yön ja päivän ero ei sinänsä ole ihan tolkuttoman iso mutta kun peruslentäminenkin oli tauon jälkeen hakusessa, tuntui harjoitusaluekeikan alkupuoli tosi työläältä. Äkkiä tuntuma kyllä palautui sitten kun hetki oli lennetty.

Pääsin ehkä vähän turhankin helpolla yösuunnistuksessa kun täysikuu valaisi maastoa niin hyvin, että järvet ja pellot pystyi kutakuinkin tunnistamaan. Pitipä yhdessä vaiheessa laittaa aurinkolippa alas kun kuu loisti niin kirkkaasti päin näköä. Aiemmista koululentosuunnistuksista poiketen pysyin kartalla koko matkan, mikä oli varsin mukavaa.

Harjoitusalueen ja suunnistuksen lisäksi lennettiin laskukierrosta, ensin opettajan kanssa (normaaliasussa, vajaalla laipalla, vajailla valoilla, jne.) ja lopuksi viisi ihan tavallista laskua yksin. Kaikkein hankalimmalta tuntui laskeutuminen ilman laskuvalonheitintä, jolloin korkeuden arvioiminen ihan loppuvaiheessa on vaikeaa. Ohje olikin, että laita kone oikeaan asentoon sopivalla vajoamisnopeudella niin kyllä se kotimaa tulee aikanaan vastaan.

Paluumatka Tampereelta osui etelän hiihtolomalaisten menoliikenteeseen, eli juna oli tupaten täynnä eikä makuupaikkaa enää irronnut kun sitä ei pystynyt hyvissä ajoin varaamaan. Istumapaikalla vietetyn yön jälkeen olo oli nuutunut, lauantai meni ihan torkkuessa ja vasta maanantaina alkoi tuntua normaalilta. Rankka reissu mutta hienoja kokemuksia, ja taas askeleen lähempänä valmistumista.