Tiimankeruuta tutuilla kulmilla

Vaikka sää ei ole suosinut ihan joka päivä niin onhan tässä melkoisen etuoikeutettu olo. Esimerkkinä tämän päivän ohjelma:

Herään omasta sängystä, aamupala perheen kanssa ja kuopus päivähoitoon. Kaupan kautta kotiin seuraamaan säätilan kehittymistä ja sopivan raon auetessa viiden minuutin ajomatka kentälle, jossa Mopo-Cessna odottaa käskijää. Pieni odotus laskeutuvan Hornetin vuoksi, lähtölupa laskukierrokseen, muutama rinki odotuskuviossa lähtevän Norwegianin ajaksi, ja vielä pari läpäriä ennen loppulaskua. Koneen tankkaus valmiiksi huomisaamua varten (CAVOKkia luvassa!) ja suoraan kentältä hakemaan juniori tarhasta.

Tänään ei siis ollut matkalennolle asiaa mutta pääsin sentään laskukierrokseen pyörimään, tiimaahan sekin on. Ja onhan tämä aika mahtavaa, että tiimaa voi kerätä aivan samaan tyyliin kuin kävisin päivätöissä toimistossa. EFROn idänpuoleinen laskukierros itse asiassa menee kutakuinkin vanhan työpaikkani parkkipaikan yli, eli yhtäläisyys ’vanhaan arkeen’ on jopa huvittavan suuri… Samoilla nurkilla mutta vähän entistä korkeammalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *