Simuloitu IMC ja vektorointia visuaali­tutkalta

Tänään oli vuorossa PPL-kurssiin sisältyviä perusmittarilentoja. Varsinainen IR- eli mittarilentokelpuutukseen johtava koulutus on ohjelmassa myöhemmin mutta tämän osion tarkoituksena on tuottaa riittävä osaaminen, jotta pilveen vahingossa joutunut pilotti pystyy kääntymään 180 astetta päästäkseen takaisin näkölento-olosuhteisiin.

Kääntyminen takaisin kuulostaa helpolta eikä se mitään ylimaallista taitoa vaadikaan mutta vahingossa pilveen päätyminen on vakava juttu. Erään arvion mukaan pilotilla on keskimäärin 178 sekuntia elinaikaa, jos tämä joutuu pilveen eikä hallitse konetta ilman ulkoisia referenssejä.

Syysmuotia 2018 Jeppesenin mallistosta.

Tässä koulutusvaiheessa ei suinkaan ajeta oikeisiin IMC- eli mittarilentosääolosuhteisiin harjoittelemaan vaan oppilaan näkyvyys ulos blokataan joko erityisillä mittariharjoittelulaseilla tai ikkunan eteen asetettavalla kuomulla. Opettajalla säilyy normaali näkyvyys ulos, jolloin tämä hoitaa tähystämisen ja suunnistuksen toimien samalla ”visuaalitutkalennonjohtajana” vektoroiden oppilasta sopiviin ohjaussuuntiin. Jos lentolaite lähtee lapasesta, on opettajan helppo korjata tilanne.

Mitäpä sitä kiertelemään, mittarilentäminen on vaativaa. Ihminen havainnoi asentoaan ensisijaisesti näkönsä perusteella ja kun näkyvyys katoaa, on seuraava luonteva tiedonlähde istuinpaikka-aisti eli tunne siitä, mihin suuntaan maan vetovoima suuntautuu: kannatteleeko takapuoli tasaisesti muuta vartaloa, vai istunko vinossa istuimeen nähden? Lentokoneessa homma muuttuu mielenkiintoiseksi, koska jakkara saattaa olla missä asennossa tahansa mutta lentoliikkeen aiheuttama kiihtyvyys penkkiä vasten voi tuottaa harha-aistimuksen vallitsevasta lentotilasta. Pahimmillaan pilotti voi syöksyä kohti maata loivassa spiraalissa tai tynnyriliikkeessä kuvitellen lentävänsä suoraa vaakalentoa, jos hän ei osaa tulkita lennonvalvontamittareiden antamaa tietoa oikein. Tulkintaa siis vielä vaikeuttaa se, että perstuntuma voi kertoa jotain aivan muuta kuin mitä mittarit – jälkimmäisiin kuitenkin pitäisi luottaa.

Harha-aistimuksista ja asentotajun menettämisen riskistä on kirjoitettu sen verran paljon, että en mene aiheeseen tämän syvällisemmin. Asian pihvi on, että ulkonäkyvyyden kadotessa ei paraskaan lentäjä pidä konetta hallinnassa ilman lennonvalvontamittareita.

Taustoituksesta tähän päivään. Rullatessa ja lentoonlähdössä näkyi vielä sininen taivas mutta opettaja varoitteli, että sää saattaa muuttua nopeasti ja niinhän siinä nousussa kolmensadan jalan jälkeen tuli pilvi vastaan, eli lasien lipat alas. On muuten häijy tunne kun radiosta kuulee, että samalle alueelle on kone tulossa mutta itse ei näe mitään… onneksi vieressä istuva visuaalitutka huolehtii porrastuksesta.

Keli oli melko puuskainen mutta olen hyvinkin tyytyväinen suorituksiini tänään. Pulkka pysyi pystyssä vaikka turbulenssi ravisti välillä reilustikin ja yhtään niin isoa virhettä ei tullut, että opettajan olisi tarvinnut tarttua ohjaimiin. Toki parannettavaa löytyy aina, kuten kaikessa lentämiseen liittyvässä – eräs lennonopettaja aikanaan Kauhavalla sanoi osuvasti, että valmiita lentäjiä löytyy vain hautausmaalta.

Näillä tuntimäärillä en vielä haluaisi joutua oikeisiin mittarikeleihin mutta arvelisin, että jos sää pääsisi yllättämään niin 180 asteen käännös onnistuisi turvallisesti. Pysytään nyt kuitenkin vielä erossa niistä pilvistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *